Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Nuori maksaa laskun

Katselin laskelmia nuorten mahdollisista eläkei’istä. Olen syntynyt vuonna 1988 ja minun alin vanhuuseläkeikä on 67v ja 7kk. 2030 jälkeen elinajanodote alkaa vaikuttamaan eläkkeisiin.

Jos vielä yli kuusikymppisenä työskentelen lähihoitaja, mikä on siis ammattini, pitänee minun ennakoida tulevaa ja siirtyä töihin vanhainkotiin. Sieltä on helppo siirtyä työpäivän päätteeksi potilaan asemaan. Jos joudun käyttämään lääkkeitä, niin nuoremmat työkaverit voivat huolehtia työnohessa myös minun lääkityksestäni, jos en itse siihen enää kykene. Toisaalta, kai vuonna 2048, meillä on jo käytössä kyborgiosat ja eksoskeletonit. Niillä varmasti jaksaa hyvin (orja)työtä pitkään.

Edellinen oli huulenheittoa, vaikka vakavilla asioilla ei saisi leikitellä. Tuntuu vaan aika surkealle. Päästäänköhän me nuoret koskaan eläkkeelle? Miten käy raskaan fyysisen työntekijöille? Tulevaisuudessa me joudumme kai eläköitymään työttömyyden tai sairaseläkkeen kautta.

Nuorten työkyvyttömyys on tämän hetken suuri ongelma. Alle 30-kymppisiä jää eläkkeelle jopa 7-8 päivässä ja määrät ovat nousseet koko 2000-luvun. Nuorisotakuun piti auttaa, mutta se on saanut paljon märkiä pyyhkeitä. Mielenterveysongelmat ovat suuri ongelma, Kelalla työkyvyttömyyseläkkeen hakijoista kolme neljäsosaa kärsii mielenterveysongelmista. Eikö kannattaisi panostaa mielenterveys- ja päihdepalveluihin? Niihin ongelmiin eivät ”kivat takuut” auta. Etsivä nuorisotyö on saanut paljon kiitosta. Mitä pienellä extrapanostuksella sinne saataisiinkaan aikaan?

Eläkeiän nostoa on perusteltu sillä, etteivät valtion tulot riitä hoivaan ja eläkkeisiin. Tätä kutsutaan nimellä kestävyysvaje. Kumma vain, että rahaa riittää muualle. Eikö ole jo pelastettu pankkeja ja muita tarpeeksi, voitaisiinko mekin saada joskus jotakin? Valtio ja kunnat velkaantuvat hurjaa vauhtia, ei ihme että meidät nuoret halutaan orjuuttaa työhön mahdollisimman pitkäksi aikaa. Jonkunhan on maksettava laskut. Ja lasku lankeaa tulevaisuudessa meille nyt vielä nuorille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Veli
#1

Sanna, olet täysin oikeassa siinä, että nykynuoret maksavat kaiken ja varsin tylysti koskettaa nuoria tämä uusi eläkepäätös. Nykyiset eläkeläiset, tuo suuri ikäluokka sitävastoin on saaneet nauttia yltäkylläisyydestä. Mieti, ei elinajanodotteesta johtuvia vähennyksiä, superkertymiä koko työuran ajan mm. tietyillä kunnan sektoreilla karttuma 2…2,5% aikana, jolloin työntekijän eläkemaksuosuus oli 0%.
Kun tähän vielä lisätään 100miljardin valtion velka, jonka ikävä kyllä Sanna te hoidutte hoitamaan, niin ei käy kateeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Suurten ikäluokkien eläke alkoi kertyä vasta täytettyään 23v.Jokainen työläisperheen lapsi oli tehnyt siihen ikään tullessaan töitä jo 10 vuotta,tai enemmän.Monet hyvinkin raskaita ja olemattomalla palkalla,joka sekin vähä tienesti meni perheen toimeentuloon.Ei siis lapsen,tai nuoren omaan käyttöön.Aikana jolloin koneet tekivät vasta tuloaan keventämään työn fyysistä rasitusta todella iso joukko näistä silloisista nuorista menetti terveytensä.Nykyinen kaiken kattava terveydenhoito on kuitenkin aika nuori keksintö.Ainakin siitä mielestäni kannattaisi antaa plussaa ns.suurille ikäluokille.Vai onko sekin tullut vain jostain??? kuten nykyiset sosiaalietuudet,joita pidetään itsestäänselvyytenä.Hienoa,että näin on.Pidetään huolta tästä eteenpäinkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sanna Antikainen Kansanedustaja
#2

Terve Veli ja kiitos kommentista!

Kolmikantahan sopii näistä viiden vuoden välein uudelleen, muistelen. Eli eläkeikäni saattaa olla vielä korkeampi! Tämä tuntuu aivan absurdille, mutta kun näistä asioista päättävät istumatyötä tekevät ihmiset, joilla ei kokemusta fyysisestä työstä juurikaan ole, niin tulos on tässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Älkää hyvät nuoret kadehtiko ns.suurten ikäluokkien eläkkeitä ja toimeentuloa.Kannattaisi hieman tutustua suomen historiaan vaikkapa vain vuosiin 1940-1960.Esim sen ajan työläisperheiden elinolosuhteisiin.Vain olemattoman pieni ryhmä näistä sen ajan nuorista pääsi teidän kadehtimalle vihreälle oksalle,ja suurille eläketuloille.Mutta se ryhmä kyllä näkyy.Jokainen maksoi esim.omien lapsiensa hoidon itse,tai hoiti itse.Omaan asuntoon pääsit säästämällä ensin vähint.puolet asunnon arvosta,lisäksi luotettavat takaajat.Lainan korko vähint.15%.Eikä olleet todellakaan halpoja asunnot.Ei ollut nykyisiä sosiaaliapuja.Joainen tuli toimeen omillaan,tai ei tullut.Nykyisestä koulutusmahdollisuudesta ja tukijärjestelmistä ei edes uneksittu.Vain varakkaat pystyivät kouluttautumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000