Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Rauha ja rakkaus kukoistivat Joensuussa

Viime hallitus päätti 3.4.2014 julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Vasemmistoliitto erosi muutamaa päivää ennen tätä päätöstä hallituksesta silmänkääntötemppuna. Vihreät ja sosiaalidemokraatit istuivat kiltisti hyväksymässä 8,4 prosentin eli noin 800 miljoonan koulutussäästöjä. Samaan aikaan sosiaalidemokraatit unelmoivat vielä 270 miljoonan rakenteellisista säästöistä. Myös työttömiltä, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikattiin indeksistä iso osa pois.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto kiljui iskulauseita Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella. Rauha ja rakkaus kukoistivat, kun osa mielenosoittajista joutui poliisin kanssa käsirysyyn. Poliisi tiedotti myöhemmin ottaneensa kolme mielenosoittajaa kiinni.

Kysympä vain, missä olitte Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto viime hallituskaudella? Silloin leikattiin koulutuksesta enemmän kuin nyt! Tuliko nyt puoluetoimistoilta käsky ryhtyä riehumaan? Vai nukuitteko vuosina 2011–2015 Ruususen unta? Vaikuttaa sille, että vihervasemmistolle ei ole kyse kenenkään etujen puolustamisesta vaan vain silkasta puoluepolitiikasta.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Viherpieru
Tyytyväinen
#1

Viherpierut olivat vaan tulloin hyvässä ”pössiksessä” ja muisti on mennyt 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pertti manninen
Tyytyväinen
#8

Vihreät tukevat Suurtuloisten tuloveroalea, korottelemalla Pienten elämis-, asumis ja tuotantokuljetus veroja jne välillisiä maksuja Tukevat eliittiä valkokaulusByrökratiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#2

Vihersuvakeilta jatkuvia vakavia hyökkäyksiä ministereitä vastaan! Ja valtavalemedia on odineitten kimpussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#3

Aiemmin leikattiin jo. Herääkin kysymys missä Persut olivat kun VIELÄ SIITÄKIN leikattiin??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#6

Näin on, silloin leikattiin jo tosi paljon, jopa liikaa, mutta tämä hallitus leikkaa vielä lisää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

YLE propaa taas tänään 16/3
Vihainen
#4

Kaikki tämän keskiviikon uutiset ja ajantasat suoltavat vas.anarkisti-toimittelija jessika aroa. Tämäsai vasurikollegoiltaan j-palkinnon kuten (yllätys, yllätys) Husu Husseinkin on saanut. Mistähän ansioista? Pätevöitetäänkö YLEllä näin pohjasakkaa ja siten palkanlisää?

Keskusteluohjelmat tänään esimerkiksi Pyöreä Pöytä hekumoiden suolsi Odineista saastaa mutta tuosta Axel-rikollisesta silkkaa hunajaa. Tapanilakin oli esillä mutta ei selvästi mainittu mitä koulutusta matuille siellä annetaankaan. Perussuomalainen sai kuunnella ohjelmaa korvat punaisena. Illalla saastan levitystä ainakin Odineista jatkaa A2 jota en todellakaan aio katsoa. Arvaan kyllä mitä siellä suolletaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Just noin
#7

..eli se mistä ihan oikeasti ketään vahingoittamatta voidaan leikata rahoitusta on suuri propagandakoneisto YLEn anarkistivasureineen. Samoin siihen kuuluu Husu, vaikka onkin kepun listoilla.

Saako noilla Sulle-Mulle ja Aatteen Tovereille jaetuilla palkinnoilla ainaisviran ylessä ja vielä palkanlisää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

odinin pojut
#9

ovat pohjasakkaa ja moiset natsipellet pitäisi saada pois kaduilta välittömästi hakkaamasta kännipäissään muita kotosuomalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

silloin leikattiin niin, että toimitiloista ym. ja määräaikaisista jouduttiin karsimaan, nyt menee olan takaa professoreita ym. osaajia jo reilusti. Nyt leikkaukset osuvat rajusti.

Vihreät näki tason 90% sopivaksi, PS tason 80%, eli PS on koulutusvihamielisempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000