Vanha suomalainen lausahdus ”ole kuin kotonasi” tai ”vieras on hyvä vaan” ohjaa suomalaista kotoutuspolitiikkaa. Ideologia on hyvä silloin, kun tulee vieraita, mutta toimii vain, koska vieraat lähtevät yleensä pois. Se on hyvää kansainvälistä vieraanvaraisuutta, niin bisnekselle, oppimiselle kuin turismille. 

Pysyvempien oleskelijoiden kohdalla tulisi miettiä jotain muuta, sillä kuka nyt haluaisi muuttaa mukavan kotinsa toisen sisustamaksi ja hallitsemaksi kodiksi? Tai kuka nyt haluaisi alkaa muuttamaan kotiaan jonkun toisen mieltymysten mukaan?

Yhteiskuntaa rakentavasti olisi syytä pohtia, miten toisaalta saapuvat sopeutuvat jo olemassa olevaan kulttuuriin, kieleen, arvoihin ja lakeihin. On järkevää huomioida mitkä kulttuuri-ilmiöt eivät ole sopeutuvaisia jo olemassa olevassa yhteiskunnassa, vaan aiheuttavat voimakkaita ristiriitoja. Tämä olisi kaikkien etu, sillä henkiset ”kaapin paikat” pysyisivät ennallaan ja uudet ”kaapit” asetetaan sinne minne ne sopivat. Jokainen voi tietenkin pitää omissa kaapissaan omia ns. henkisiä perintökuppeja, kun muistaa, ettei eri mieltä olevien hengellisten serkkupoikien kanssa ala niistä riitelemään, sillä se ei ole Suomeen sopivaa.

Sopeutuminen menee aivan väärään suuntaan, jos rauhallinen ja seesteinen yhteiskunta tai sen jäsenet joutuvat sopeutumaan uusien yllätysten rytmiin. Yllätyksistä voi kyllä oppia esim. ruokakulttuurin muodossa, mutta ei niinkään kahvikuppien perimisjärjestystä tai perheen sisäisistä arvosuhteista niihin, sillä siihen täytyy voida vaikuttaa sopetumisprosesseissa.

Lopuksi, jos sopeutuminen ei onnistu, niin sopeutumattomuutta tulee voida välttää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Tulos tai ulos on varteenotettava malli. 

Kotouttamisesta siis sopeuttamiseen