Perussuomalaiset

Sami Savio

Alueellinen kielikokeilu on askel kohti vapaata valintaa

Kansalaisaloite vapaasta kielivalinnasta on saanut lopulta ansaitsemansa julkisen huomion ja eduskuntakäsittelyn. Hyviä perusteita kieltenopiskelun vapaaehtoisuudelle ovat muun muassa opiskelumotivaation lisääntyminen ja ruotsin kielen arvostuksen koheneminen.

Toisen kotimaisen kielen opiskelu on ollut pakollista vasta 1970-luvun peruskoulu-uudistuksesta lähtien. Ajatus pakollisuudesta ei alun perin sisältynyt peruskoululain valmistelutyöhön, mutta Ruotsalainen kansanpuolue asetti sen ehdoksi osallistumiselleen vuonna 1968 nimitettyyn hallitukseen Maalaisliiton (nykyinen Keskusta) tukipuolueena. Pakollinen ruotsin opiskelu ei siis perustu pitkään historialliseen perinteeseen vaan poliittisiin lehmänkauppoihin.

Vaikka kansanedustajien enemmistö ei vielä tällä vaalikaudella halunnutkaan muuttaa toista kotimaista kieltä valinnaiseksi oppiaineeksi, ensimmäinen askel kohti tätä tavoitetta otettiin eduskunnan hyväksyessä ponnen alueellisista kielikokeiluista. Kyseinen ponsi on pantava täytäntöön aidon valinnaisuuden hengessä, ei esimerkiksi korvaamalla ruotsin kieltä pakkovenäjällä Kaakkois-Suomen kouluissa.

Suomi tarvitsee kansainvälisessä kilpailussa menestyäkseen suurten maailmankielten osaajia. Onkin todennäköistä, että kansan selvän enemmistön gallupeissa ilmaisema tahto vapaasta kielivalinnasta saa mahdollisuuden toteutua uuden kansalaisaloitteen muodossa seuraavassa eduskunnassa.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
terve järki
Tyytyväinen
#1

Alueet pitää vaan ulottaa itä ja kaakkoissuomen lisäksi savoon ja keskisuomeen. Tällöin murretaan pakkoruotdipato kerralla ja saman tien virkamiesruotsi..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pakkoruotsi pois!
Tyytyväinen
#2

Nopeasti kohti pakkoruotsin lakkauttamista on tavoite.

Odotellessa voi vaikka jakaa pakkoruotsin infopakettia
http://www.vapaakielivalinta.fi/infolehtinen.php

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000