Perussuomalaiset

Sami Savio

Hallituksen politiikalle on vaihtoehto

Eduskunta äänestää joulun alla oppositiopuolueiden vaihtoehdoista Sipilän hallituksen talouspolitiikalle. Kansallista etua puolustava perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti on hallituksen budjettiesitystä paremmin tasapainossa. Valtion velkaantuminen on lopetettava lähitulevaisuudessa.

Perussuomalaiset esittävät yhteensä yli miljardin euron säästöjä maahanmuuton ja kotouttamisen kustannuksista, EU-menoista, tarpeettomista yritystuista, kehitysyhteistyöstä ja valtionhallinnosta. Tämä mahdollistaa panostamisen tärkeämpiin kohteisiin.

Käteen jäävillä tuloilla on suuri vaikutus kotimaiseen kysyntään ja työllisyyteen. Vaadimme muun muassa kiinteistöverotuksen alarajojen alentamista, polttoaineverotuksen keventämistä ja sähkönsiirtoyhtiöiden enimmäistuoton kohtuullistamista asumisen ja liikkumisen kustannusten pienentämiseksi.

Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei ole syytä luopua. Suomalaisia nuoria ja työttömiä on koulutettava aloille, joilla tarvitaan tulevaisuudessa lisää työvoimaa. Samalla pienennetään suomalaisnuorten syrjäytymisriskiä.

Pitkän työuran jo tehneet ansaitsevat kohtuullisen työeläkkeen. Taitettu indeksi voidaan korjata asteittain ottamalla käyttöön puoliväli-indeksi jokaisen työeläkkeen saajan kuukausittaisen eläketulon ensimmäisen tuhannen euron osalta. Mallimme nostaisi kaikkia työeläkkeitä, mutta pienehköä työeläkettä saavat hyötyisivät siitä eniten.

Perussuomalaiset pitävät kestämättömänä tilannetta, jossa osan kansalaisista on valittava ruuan ja lääkkeiden välillä. Poistaisimme lääkekulujen omavastuuosuuden pienituloisilta ja palauttaisimme keliaakikkojen ruokavaliokorvauksen. Ehdotamme lisäksi määrärahaa hallituksen viime jouluna leikkaamaan ruoka-apujärjestöjen tukeen sekä inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti erittäin arvokasta työtä tekevien omaishoitajien saaman omaishoidontuen muuttamista verovapaaksi tuloksi.

Historiallisen matalan syntyvyyden oloissa tulee panostaa myös suomalaisiin perheisiin. Perussuomalaiset esittävät Sipilän hallituksen lakkauttaman verotuksen lapsivähennyksen palauttamista. Jopa 400 euron vuotuinen nettotulojen lisäys olisi merkittävä kädenojennus pieni- ja keskituloisille perheille ja samalla koko Suomen pitkän tähtäimen tulevaisuudelle.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Saviolta ja PS:ltä asiaa – äänestän keväällä vain PS-ehdokkaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KAIKENLAINEN MAAHANMUUTTO ON KIELLETTÄVÄ!
Vihainen
#4

Olen vanha persu, mutta karsastan jo melkein liian pahasta Perussuomalaisten työperäistä maahanmuuttoa suosivaa virheellistä ajattelua!

Suomessa on rajalliset ja niukat työmarkkinat, eikä varsinkaan hyviä työpaikkoja saisi tietenkään luovuttaa ulkomaalaisille! Työn tekeminen ei saa enää johtaa maahanjääntiin työttömänä, vaan maasta pitäisi jokaisen ulkolaisen poistua, kun työt on tehty.

TARVITSEMME SIIS KORKEINTAAN SIIRTOTYÖLÄISIÄ, MUTTEMME HEITÄKÄÄN VALTION TUELLA, sillä kaikki tuki on annettava omille työttömillemme ja pidettävä työpaikoistamme tiukasti kiinni. Muuten saamme lopulta heittää hyvästit myös omalle kotimaallemme, kuin sen valtaavat muut ja jopa vihamieliset kulttuurit, kuin Ruotsin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Mitähän jos kokeiltaisiin välillä tuon verotuksen ”taittamista”. Jätettäisiin kansalaisille ihan itselleen yhä enemmän päätösvaltaa siitä mistä maksavat ja rahansa käyttävät?
Olemme jo liian pitkään lähestyneet sitä sosialismin ihannetta, jossa rahat kerätään veroina pois kansalta ja virkamiehet sitten päättää kenelle ne jaetaan.
Jotenkinhan tässä on selvitty. Myytiin Valtion omaisuus, otettiin velkaa ja taas on luvassa, vihervasemmiston toimesta lisää samaa lääkettä.
Eli lisää virkavaltaa ja ”hyväosaisille” veroja. Lasten kasvatus virkamiehille ”kunnallisen varhaiskasvatuksen” nimikkeen alla.
Lisää asumistukia, vuokrakeinottelijoiden tulojen varmistamiseksi. (Kreikan samamiehet, amerikkalaiset eläkerahastot ja liikkepankithan me jo pelastettiin. Älkäämme unohtako sitä velkaa) Maksetaan muuten pari miljardia KELA:n kautta asumistukia. Ne ovat n. 10-kertaistuneet vajaassa 10-vuodessa.
Hirvittää tuo näköalattomuus, jota meille syötetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Hyviä esityksiä puolueelta kaikkineen – mutta ehkä on niin että pari puoluetta jotka ovat hallituksessa päättämässä_ tosin loppu lähestyy_ kertovat jostain populismin vaaroista budjettivalinnoissaan.

Pakko sanoa mitä tietyt puolueet kertailevat – hyvinvoinnin arvovalinnoista -…no,miltä näyttää esim.kikyilevät leipäjonot digitaalisessa bittisuomessa ymv.

Ei siksi että mitä pitää valittaa mutta se on vain tämän päivän Suomea ja esim.mitä mm.Ranskassa tapahtuu,jos ei kuulla,nähdä koko kansan tilaa kokonaisuudessaan.

Norsunluutorni ylhäällä on vakavakin poliittinen diagnoosi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000