Perussuomalaiset

Sakari Puisto

Onko Sipilä frontti?

Keskustan nousu henkilöityy Sipilään, joka haalii suosiota kansan keskuudessa asiantuntemuksellaan ja esiintymisellään, eikä syyttä. Hän on toiminut kiistatta hyvin nostamalla Keskustan siitä suosta missä puolue tarpoi vielä muutama vuosi sitten. Itsekin diggaan Sipilää ainakin tietyillä politiikan osa-alueilla.

Se mikä huolestuttaa itseäni on että häntä saatetaan käyttää lähinnä nk. ”fronttina”, jonka tehtävänä on nostaa Keskusta valtaan. Tosiasiassa valta puolueessa säilynee kuitenkin vanhalla kaartilla, jonka agenda kävisi paitsi kaupunkilaisille veronmaksajille kalliiksi, myös muuten yhteiskunnalle vahingolliseksi.

Sipilä tulee puoluepolitiikan ulkopuolelta. Varsinkin hänen ansioillaan tämä on suorastaan suotavaa, mutta pelkona on että hänen ote puolueen organisaatioon voi jäädä heppoisaksi. Taka-alalla vanha kaarti odottaa tilaisuuttaan käyttää todellista valtaa.

Vallan kahvaan päästäisiin äänestäjien mandaatilla, mutta sen jälkeen agenda muuttuu.

Pahin painajainen on kepun kolonnan esiinmarssi ulkopolitiikan saralla, mikä olisi tuhoisaa. Heidän silmissään kiiluu YYA-Suomen kaltaiset olosuhteet, missä tarjolla olisi suuremmat vallankäytön mahdollisuudet mitä terveessä demokratiassa voi koskaan saavuttaa.  

(Kirjoitus julkaistu alunperin Uudessa Suomessa 26.11.2014).

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

On se sitäkin ,mutta se ei tee sitä ilmaiseksi ! Nyt on kyseessä miljardit !
Sipilän Talouspoliittinen linja on täyttä paskaa ja omaan pusiin ajamista
(valtion omaisuuden myynti ja siitä saatavien rahojen jako BIOENERGIAAN joka ei tuo yhtään tuottavaa työpaikkaa tähän maahan) olisi katastrofi Suomelle mutta lottovoitto maajusseille ja sipilän perikunnalle.

Ei ole sattumaa että Vihreät varsinkin Ville Niinistö on tällä linjalla koska Niinistö on valmis myymään vaikka tuhkat pesästä vastustaessaan Ydinvoimaa.
On 100 % varmaa että jos Sipilästä tulee pääministeri niin Vihreät on hallituksessa juuri tämän asian takia !

On aivan hulua ja järjetöntä tuhlata verorahoja,valtionvelkaa ja jopa myydä valtion omaisuutta Risujen polton ja Tuulivoiman (siis kannatamattoman tuotannon tukemiseen joka ei tuota yhtään ainoata tuottavaa työpaikaa tähän maahan) joka vaan tuhoaa tämän maan taloutta entistä enemmän.
Tämä on juuri sitä julkisen sektorin tukemista vaikka onkin yksityistä koska tehdään kannattamonta toimintaa johon kuluu yhteiskunnan rahaa hukkaan.
Tätä ei hyväksy edes Kokoomus vaikka sekin on kylä vamis syytämän rahaa Europpaaan muutamien Brysselin paikkojen takia.

On aivan eriasia kun puhutaan BIOENERGISTA jota esim. metsä yhtiöt kehittelee sivutuotannokseen ,sitä pitää tukea jos näyttää siltä että sillä on tulevaisuutta ja se on kannattavaa ja että se tuo tähän maahan tuottavia työpaikkoja jotka tuo tähän maahan valuutaa.Nämä on kaksi aivan eriasiaa joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
RISUJEN POLTOLLE JA TUULIVOIMAN LISÄÄMISELLE PITÄÄ TEHDÄ STOPPI!
Suomen talous eikä tulevien sukupolvien maksu valmius ei kestä sitä velkamäärää joka siitä tulee. On aivan uskomatonta että Sipilä tällaisia ehdottaa että valtion tuotavat firmat mydään ja rahat jaetaan kannattamattomaan toimintaan maajusseille ja pikku bioenergia firmoille.
Googlakkaa millä alalla Sipilän (”entiset”) Firmat toimii ja miettikää miksi se ajaa miljardi tukeja suoraan omaan pussiin !!!!
Sipilä pitää pysäyttää ennen kun tämä maa on konkúrssissa !
Persujen pitää ottaa tämä asiaksi,se on ainoa keino päästä hallitukseen koska jos Keskusta voittaa vaalit sinne menee Vihreät 100 % varmuudella em. asian takia se tarkoittaa ettei Persut silloin halitukseen mahdu.

Kansa ajattelee nyt että aivan sama antaa mennä kun on alamäki …että parempi jakaa rahat sipilän maajusseille ja omille firmoille kun se jä Suomeen ,kuin Etelä eurooppaan muuale maailmale johon se nyt on mennyt. Tämä selittää keskustan suuren suosion vaikka politiikassa ei hirveästi jäekeä olekkaan (julkista sektoriakaan se ei olisi valmis laikkaamaan sekin tarkoittaa sitä että seuraavassa hallituksessa on (keskusta,Sdp,Vihreät, Kristilliset) ehkä Rkp myös persut ja vasemmistoliitto ja vaalien suurin häviäjä Homouden puollustaja ja eu rahojen jakaja Kokomus ei sinne mahdu. !

Tulostakaa joku tämä lappu ja laittakaa sinne PERSUJEN PUOLUE TOIMISTON SEINÄLLE ja ajatelkaa järjellä asioita missä mennän !
Jos Persut haluaa hallitukseen muuta vaihtoehtoa ei ole kuin voittaa vaalit !
Ja siihen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paljastaa tuo KESKUSUTAN (SIPILÄN) HUIJAUS Keskustan voisi ottaa kyllä hallitukseen jos Persut on pääministeri puolue ja saa sanela säännöt millä sinne mennään koska silloin SUOMI SAISI PARHAAN MAHDOLLISEN ULKOMINISTERIN PAAVO VÄYRYSEN Mikän muu ei ole vielä varmaa kuin se että Paavo Väyrynen on seuraava ULKOMINISTERI ellei sipilä myy sitäkin paikkaa Tuomojalle saadakseen Bioenergialle lisää rahaa.

Persujen on pakko voittaa vaali tai muuten tämä maa menee konkurssiin!

meidän pitä vaatia mm.

-AUTUTOVERON POISTOA
-VIRON VEROTUS MALLIIN SIIRTYMISTÄ
-KAIKKIA TOIMIA JOILLA TÄHÄN MAAHAN SAADAAN TUOTTAVIE TYÖPAIKKOJA JA VALUUTTA TULOA
-TURHIEN SÄÄNTÖJEN JA PYKÄLIEN POISTAMISTA
ym. ym ym.

Meidän halitus puolueet on näyttäeet kyllä mihin ne kykenee,ne on saaneet tuhottua tuotavia työpaikkoja ja velkaannutetua maan lähes konkurssiin 7 vuoden aikana
KANSA KYLLÄ NÄKEE MISSÄ MENNÄÄN meillä on vain 2 oppositiopuoluetta KESKUSTA JA PERSUT JOTKA ERI TÄHÄN HUIJAUKSEEN LE VIIMEISEN 3 VUODEN AIKANA SEKAANTUNEET MEILLÄ ON VAIN YKSI PUOLE JOKA EI OLE SEKAANTUNUT TÄHÄN TOIMINTAAN 7 VUODEN AIKANA SE ON PERSUT !
On aivan varmaa ETTÄ KEPU ON SAMANLKAINEN KUIN ENNENKINMIKÄÄN EI OLE MNUUTTUNUT JOS SE HALLITUKSEEN PÄÄMINSITERI PUOLUEEKSI PÄÄSEE,EILINEN YLEN OHJELMA PALJASTI SIPILÄN VALHEELLISEN OLITIIKAN SELVÄSTI.
Nyt ainoa konsti on paljastaa Keskustan valheellien kotiinpäin veto kansalle ,joka politiikka on saanut kansan sekaisin.Muuten ei hyvä seuraa.
KANSA ON SAATAVA JÄRKIIN ! Kansalaiset äänestää keväällä tämän maan kohtalosta!

Olisi katastrofi jos hallitus kaatuisi nyt huommiseen äänestykseen !
Keskustan etumatka on liian suuri nyt ! PERSUJEN PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ HALLITUKSEN KOOSSA PYSYMISEN PUOLESTA !
Muuten voiton ja BIoenergia miljoonat ja miöjardit korjaavat maajussit ja Sipilän lähipiiri.

Nyt pitää järjen voittaa kyseessä on Suomen tulevaisuus ja se että olemmeko seuraava Kreikka johon Sipilän bioenergia hulluus johtaaa siis velkaantumiseenja siihen että ne rahat jaetaan täällä pienen piirin kesken ihan kuin Kreikassa jaettin julkiselle sektorille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000