Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Valtionyhtiön vangit

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä olisi lähettänyt Ylen toimittajalle viestejä, joissa oli tuohtunutta kansalaispalautetta. Lisäksi Sipilä kertoi, ettei luota Yleisradioon ollenkaan.

Yleisradion toimittajat suunnittelivat uutisten tekemistä Juha Sipilän mahdollisesta jääviydestä Katera Steel -asiassa. Kuitenkin kävi niin, että toimittajia kiellettiin kirjoittamasta aiheesta. Jyrähdys tuli talon sisältä niin sanotussa ”pomoinfossa”, johon päälliköt osallistuvat maanantaisin.

Toimittajat laativat tämän seurauksena kirjeen, jossa vetosivat journalistin velvollisuuksiin vastata ainoastaan lukijoilleen kuulijoilleen ja katselijoilleen. Toimittaja Ruben Stillerille annettiin varoitus ja uhattiin irtisanoa, jos hän vielä jatkaa ohjelman valmistelua toimituksen johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti. Varoitus on tiettävästi myöhemmin peruttu.

On herännyt keskustelu poliittisesta painostuksesta ja toimittajien vapaudesta.

Mitä ihmettä Yleisradiossa tapahtuu? Miksi tämä kaikki on mahdollista?

Koska Yleisradio on valtion eli poliitikkojen ohjauksessa, ja Ylen rahoituksesta päättävät poliitikot, Yleisradion kannattaa olla valtaapitävien puolella. Aivan kuten 1970-luvulla Yleisradio lobbasi Neuvostoliittoa ja sosialismia – sen kannatti tehdä niin, koska se oli sen aikakauden trendi. Niin kauan, kun Ylen rahoitus perustuu pakolliseen Yle-veroon ja poliittisiin päätöksiin, Yleä voidaan ohjailla ja kiristää ulkopuolelta. Tai Yle ohjailee itse itseään itsesensuurin nimissä.

Paras mediakenttä on sellainen, missä on mahdollisimman paljon erilaisia medioita: maakunnallisia, kaupallisia, vapaaehtoisia, pieniä ja suuria. Kun yhdelle toimijalle (tässä tapauksessa Ylelle) annetaan satojen miljoonien eurojen veroetu Yle-veron muodossa, kuritetaan samalla yksityistä mediaa, joka kamppailee muutenkin vähäisistä mainostajista. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut:Yleä eivät koske samat säännöt kuin kaupallisia toimijoita. Jos Yle lähettää heikkoa ohjelmistoa, ihmiset eivät voi äänestää lompakollaan. Vaikka koko kansa ryhtyisi täydelliseen Yle-boikottiin, sekään ei auttaisi, koska rahat otetaan veroista. On vain pakko maksaa. Talouden realiteetit eivät kosketa Yleä, minkä vuoksi palvelu ei kehity kuten kaupallisella puolella. Miten Yle voi tehdä konkurssin, jos raha tulee kuin manulle illallinen?

Sipilän tapausta tutkineet journalistit jäivät valtionyhtiön vangeiksi. Häviäjiä tässä tapaukssa ovat sananvapaus ja tutkiva journalismi.

Vika on viime kädessä poliitikoissa, jotka ovat mahdollistaneet tämän korruptoituneen tilanteen. Yle-veron poisto on keino puhdistaa mätä järjestelmä ja poistaa Yleisradion kytkyt valtioon. Media ei voi olla vapaa, jos sitä ohjaillaan eduskunnasta tai poliitikkojen miehittämistä neuvostoista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Saapasmaa
#1

Kuka Yleisradiota ohjaa, jos ei Pääministeri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000