Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Varjoihin unohdetut

Mediakohu Suomen Pääministeri Juha Sipilän ympärillä jatkuu. Pääministerimme on huomioitu ympäri maailman. Juha Sipilä aikoo lahjoittaa Kempeleen kotinsa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Suomen leipäjonot ovat hurjassa nousussa. Myllypurossa jonot ovat lähes kilometrin mittaisia. Vapaaehtoiset hyväntekijät arvioivat, että hallituksen leikkausten toimesta jonot tulevat vain kasvamaan. Leipäjonossa seisovat kertovat myös etteivät poliitikot uskalla käydä paikanpäällä.

Suomalaisten asunnottomien määrä on kasvanut lähivuosina hurjasti. Kuvitelkaapa itsenne talvipakkasella värjöttelemään ulkosalla.

Koska Pääministerin pitäisi olla koko kansan pääministeri, on täysin luonnollista vaatia häneltä toimia ja esimerkkiä myös muiden hätääkärsivien osalta. On aiheellista kysyä, miksi Suomessa elävälle ei turvata ravintoa ja kattoa pään päälle, mutta tänne tulijoille se turvataan itsestäänselvästi. Turvapaikanhakijoita tai pakolaisia ei tietenkään pidä heittää pihalle ruuatta. Mutta miksi osa suomalaisista unohdetaan varjoihin? Miksi Suomen Pääministeri ei ota kantaa leipäjonoihin ja asunnottomuuteen? Milloin Sipilä – oppiensa mukaisesti – tarjoaa ruuan ja katon myös suomalaisen köyhän pään päälle?

Lasken päiviä, milloin pääministerimme osoittaa myötätuntoa leipäjonolaisille ja asunnottomille. Lasken kuukausia, milloin hän oikeasti tekee jotakin näiden asioiden suhteen.

Suomalaisten hätääkärsivien ja köyhien unohtaminen olisi pääministeriltä selkeä viesti. Se, millainen tämä viesti olisi, jää jokaisen oman itsensä päätettäväksi.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

Voin sanoa että taitaa tulla suuria muutoksia seuraavissa eduskunta vaaleissa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hoitajatar
Hämmentynyt
#2

Olen kiinnostunut tietämään miten tämä tulee koettelemaan SoTe järjestelmäämme? Valtio elvistelee nyt kuinka meillä on varaa ja resursseja vaan eipä niitä ole huudettu ääneen aikaisemmin. Puhun pitkän ajan työkokemuksella SoTe alueelta. Tässä ei ole mitään järkeä että heille tarjotaan mahdollisesti seuraavat kaksi kolme vuotta kaikki mahdollisuudet valmiina! Toinen pointti on, että terveydenhuoltoalan sektori EI ota mitään uutta ja rakentavaa vastaan. Meillä on paljon pieniä itse itsensä työllistäviä alan yrittäjiä alallamme, mutta heidät koetaan yhteiskunnallisena uhkana, vaikka oman Ojalan laskuopin mukaan palkallisena olen kokenut olevan heistä pelkkää säästöä! En puhu isojen yritysten keikkatyöntekijöistä. Jos tämäkin koetaan uhkana ja suljetaan mahdollisuudet heiltä, miten ihmeessä yhtä-äkkiä pakolaisista syntyy työpaikkoja ja verotuloja? Erityisesti silloin kun valtio loppupeleissä kustantaa mahdolliset kulut???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Sipilän gloria, puhtoisena politiikan ulkopuolelta tulevana messiaana alkaa kyllä nopeasti himmentyä.
-Ensin oli tuo avuton, ”yhteiskuntasopimuksen” nimellä markkinoitu, yksipuolisesti duunareita koskeva työajan muutos. Ilman mitään hajuakaan mistään laajemmasta muiden sitoutumisesta.
-Nyt sitten ”Kärkihankkeisiin” lyötyy 100 miljoonaa, muutenkin raskaasti tuetulle maataloudelle. On paljon tapauksia, että tulisi veronmaksajille paljon edullisemmaksi ja tuottamatonta työtä tekeville helpommaksi, vapauttaa nämä henkilöt suoraan kortistoon. Mutta ei, taas hakataan yhteisiä niukkoja varojamme, vuosikymmenestä toiseen, järjestelmään joka ei kestä kritiikkiä.
-Mamukysymystä pyörittelee kuin rahojensa järjestelyä, erilaisin sisäpiirin kaupoin.
Ikävää, että Persut joutuvat olemaan tässä tuohussa lähes äänettöminä yhtiömiehinä. Stubille käy kaikki, koska tähtäimessä lienee joku EU:n korkea virka. Suomalaisen rahvaan asiat eivät kiinnostä sentin vertaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vanha raihna
#6

Maataloustukeahan Suomessa saa eniten Björn Wahlroos. Hän on niin köyhä että hän tarvitsee lisää rahaa. Rahansiirrot köyhiltä rikkaille siis jatkuvat EU-politiikan mukaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

Ihmiset näkevät nyt että Sipilä onkin täysi vätys. Pääministeri ei kykene johtamaan tätä maata vaan tekee itsestään pellen pakolaisten kanssa.

Kepun kannatus taitaa alkaa laskea kohta samaa tahtia kuin RKP:n näissä pakolaiskunnissa.. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kun alun huuma on ohi
Utelias
#5

Kun tämä pakolaisvirran alun huuma on muutaman kuukauden kuluttua rauhoittunut, onkin edessä paluu karuun arkeen.
Maassamme on 500 000 työtöntä ja ainakin 30 000 pakolaista sekä täysin persaukinen valtion kassa. Tilannetta pahentaa alati pahentuva velkaantuminen, mille ei näy mitään loppua.
Toistaiseksi Sipilän aikaansaannokset rajoittuvat vain hallitusohjelman tekemiseen ja aika näyttää syntyykö tästä sitten pahentuvaa katstrofia kummenpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000