Opettajia ei saa jättää yksin
Yle uutisoi äskettäin vastavalmistuneiden opettajien uupumisesta ja siitä johtuvasta alanvaihdon harkitsemisesta. Tämä on hälyttävää luettavaa. Moni nuori opettaja kokee jäävänsä yksin valtavan työtaakan, kasvavien vaatimusten ja riittämättömän tuen keskellä.
Opettajankoulutus antaa hyvät eväät pedagogiikkaan, mutta todellisuus luokkahuoneissa on usein uuvuttavampi kuin opiskeluaikana osattiin kuvitellakaan. Inkluusio, oppimisvaikeudet, yleinen levottomuus ja jatkuva hallinnollinen raportointi kuormittavat kokeneitakin ammattilaisia. En yhtään ihmettele, että osa nuorista (ja osa kokeneistakin) opettajista uupuu tämän kaiken alle.
Lappeenranta on Unicefin lapsiystävällinen kunta, jossa panostetaan koulutukseen sekä veto- ja pitovoimaisuuteen. Opettajien jaksaminen on suora investointi lastemme ja nuortemme tulevaisuuteen. Hyvinvoiva opettaja on edellytys sille, että koulu on turvallinen ja innostava paikka oppia.
Koulutoimen resursseja on kohdennettava nimenomaan arjen tukeen: riittävä määrä koulunkäynninohjaaja ja moniammatillista apua on oltava tarjolla kaikissa Lappeenrannan kouluissa. Meidän on näytettävä sekä nuorille että kokeneille opettajille, että heidän työtään arvostetaan muutenkin kuin juhlapuheissa. Heille tulee tarjota tukea ja työolosuhteet, joissa voi kokea onnistumisen iloa uupumuksen sijaan.
Tekstin aiheet:
Opettajien on vaadittava auktoriteettinsa palauttaminen takaisin lain suojassa, koska suora toiminta ei ole tuottanut tuloksia!
Kurinpidollisissa asioissa opettajat jätettiin suvaitsevan vihermistön toimesta aseettomiksi ja jäljelle jäi vain toisenkin posken kääntäminen!!
On järkyttävää seurata kaiken maailman kirjastokoordinaattoreiden palkkaamista kuntiin, kun lapset eivät kuulemma opi edes lukemaan alakoulussa opettajien toimesta, vaan tällainen höpöhöpö lisäopettaja pitäisi löytyä joka kunnasta!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos oppilas ei osaa suomea (ruotsia), niin on opeteltava kieli ENNEN kouluun menoa. Useissa maissa otettu jo käyttöön esim. kesäloman aikana opetellaan koulukieltä.
Jokainen lapsi ”kielikokeeseen” ennen kouluun menoa ja samalla voi testata koulukypsyys (ja asenteet).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Myös näiden maahanmuuttajapoikien (=muslimien) käyttäytymiseen pitää puuttua. Eivät kunnioita naisopettajia.
Samoin kouluissa pitää toteuttaa alle 14 v. tyttöjen huivikielto ja muutkin erikoisoikeudet (burkina, urheiluvaatetus, erikoisruoka ym.) pitää poistaa. Maassa maan tavalla tai takaisin lähtömaahan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Noi on tärkeitä asioita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti