Perussuomalaiset

Saana Kokko

Vain annetut äänet lasketaan

Kesäkuun vaaleissa toivon ehdokastaan etsivän kuntalaisen olevan valppaana sen suhteen, mitä lupauksia tulevalle valtuustokaudelle tarjotaan. Pandemian myötä valtiontalouden velkakestävyys on lähtenyt syöksyyn, ja maan hallituksen kehyksistä livennyt taloudenpito sekä tavattoman kalliiksi paljastuva sote-uudistus voi nostaa synkkiä pilviä kuntatalouden päälle Lappeenrannassakin jo tulevalla nelivuotiskaudella.

Maan seuraava hallitus joutuu varmasti aloittamaan historialliset sopeutukset, mikä tarkoittaa palvelujen karsimista, maksujen korotuksia tai ennestäänkin korkean verotuksen nostamista. Tulevien valtuutettujen pitää olla valmiita kohtaamaan Lappeenrannassakin taloudellisen niukkuuden ajat, sillä ennen pitkää valtion rahavirrat kuntiin päin vähenevät.

Lappeenrannassa on elettävä suu säkkiä myöten ja keskityttävä niihin vahvuuksiin mitä meillä on; raskas teollisuus kivijalkana, huipputason yliopisto, ainutlaatuinen ja viihtyisä Saimaa sekä hieno pitkä historia matkailussa hyödynnettäväksi. Venäläiset turistit ovat toki parhaimmillaan merkittävä tulonlähde, mutta erittäin epävarma ja siihen kaupungin talous ei voi nojata.

Suuresta Espoosta muuttaneena koen Lappeenrannan miellyttävän kokoiseksi kaupungiksi, jossa vahvuudeksi nousee yhteisöllisyys, toisista välittäminen, turvallinen ympäristö sekä liikkumisen helppous, jonka keskeinen elementti on yksityisautoilun ja joukkoliikenteen terve tasapaino. Kaupunki on keskeisiltä osin saavutettavissa jalan, joukkoliikenteellä ja autolla – aina tarpeen mukaan.

Ehdokaslistat ovat pullollaan hyviä ehdokkaita, joista kuntalainen varmasti voi valita mieleisensä. Toivon hartaasti jokaisen käyttävän äänioikeuttaan, sillä yhteisten asioiden hoito vaatii mahdollisimman vahvan selkänojan päättäjille. Selkänojan tulevat valtuutetut saavat vain kaupunkilaisten antamalla luottamuksella.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Saana sanoit , että seuraava hallitus joutuu suuriin sopeutuksiin , niin varmaankin on !?! Mutta miksei jo tämä hallitus , aloittaisi sopeutusta ja lopettaisi rahan kylvämistä maailmantuuliin ?! Ja opettelisi säästämään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Nimetönkin. Vastaan, Vaikka kysytkin asiaa Saanalta: Emme voi TEHDÄ monitaitoiesti asioitamme Silloin, Kun Meidän sydämessämme, On vääränlainen ”isäntä”, KOSKA sydämestämme lähtevät liikkeelle: Monenlaiset ASIAT. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000