Perussuomalaiset

Saija Granlund

Hoitajapulaan helpotusta palkkausta ja työoloja korjaamalla

Terveydenhuollon henkilökunta on työskennellyt äärirajoilla jo pitkään. Kiire ja stressi on jatkuvasti läsnä ja tekijöitä ei ole riittävästi. Alan palkkataso on merkittävästi heikompi kuin Suomen läntisissä naapurimaissa.Kaiken tämän seurauksena yhä useampi Suomessa verovaroin koulutettu hoitaja lähtee Ruotsiin tai Norjaan oman alansa töihin tai vaihtaa kokonaan toiselle alalle.

Onko meillä Suomessa todella varaa kouluttaa hoitajia Ruotsin ja Norjan terveydenhuollon tarpeisiin? Vai olisiko kuitenkin järkevämpää keskittyä parantamaan alan työoloja, johtamista ja palkkausta ja tätä kautta lisätä alan veto- ja pitovoimaa. Saada uusia ihmisiä kouluttautumaan alalle ja jo alalla työskenteleviä pysymään terveydenhuollon tehtävissä.

Hallituksen ratkaisu vallitsevaan työvoimapulaan on työvoiman hankkiminen ulkomailta jopa Euroopan rajojen ulkopuolelta, kehittyvistä maista. Näistä maista tulijat tuskin ovat kielitaitoisia ja heidän koulutuksensakaan ei vastanne Suomessa toteutettavan koulutuksen tasoa. Niinpä heidät on ensin opetettava puhumaan suomen kieltä ja koulutettava tehtäviinsä. Kun he sitten ovat aikansa täällä työskennelleet ja oppineet tehtäviinsä niin onko mitään takeita siitä että he jäisivät Suomeen vai onko Ruotsin ja Norjan korkeampi palkkataso ja paremmat työehdot liian suuri houkutus.Vaikuttaa siltä että kyseessä on räikeä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö, millä saadaan Suomen palkkatasoa pidettyä matalana, jopa niin alhaisena etteivät ihmiset tule toimeen palkallaan.

Elinkustannukset nousevat Suomessa hurjaa vauhtia. Ruoan, bensan- ja sähkön hinnat karkaavat käsistä, kohta ei pienipalkkaisella hoitajalla ole varaa edes käydä töissä. Ja mitä toteaakaan valtiovarainministeri Saarikko “Jos rahat eivät riitä sähkölaskuun niin voi hakea toimeentulotukea.” Eikö valtiovarainministeri ymmärrä, että sosiaalitoimi rahoitetaan verovaroin?

Paras tapa hankkia verovaroja on korkea työllisyysaste ja kotimainen yrittäjyys. Kun työstä saatava palkka riittää elämiseen, eivät sosiaalitoimen kustannuksetkaan nouse ja voidaan käyttää näin säästyneitä verovaroja terveydenhuollon peruspalveluiden kehittämiseen.

Vai onko ulkomaisen työvoiman haalaaminen ymmärrettävä niin, että tässä ollaan verovaroin rahoittamassa niitä matalapalkka alojen elinkustannuksia mitä työstä saatava palkka ei riitä kattamaan. Monikansalliset pörssiyhtiöt kasvattavat voittoaan matalista palkkakustannuksista kertyneillä säästöillä ja suomalainen veronmaksaja kustantaa toimeentulotukina elannon halpatyövoimalle.

Saija Granlund

Sairaanhoitaja amk

Vammaisneuvosto pj

Aluevaaliehdokas (ps)

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nämäkin vaikuttavat
#1

Entäpä nämä pakkorokotukset? Koronapiikistä puhuttaessa pakotetaan koekaniiniksi. Nuoria alkanut tippumaan kanveesiin, osa lopullisesti sydänongelmien vuoksi. Missä se oikeus päättää omasta kehostaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS NÄMÄKIN VAIKUTTAVATKIN. JEESUS KRISTUS SANOO, TAI ISÄ: KUITENKIN: YKSI JA SAMA HENKILÖ:OLKOON TEILLÄ SE MIELI, KUIN ❤️ JEESUKSELLA KRISTUKSELLA OLI, JA ON ❤️: EI HÄN KATSONUT, SAALIIKSEEN OLLA JUMALAN KALTAINEN, VAAN NÖYRYYTTI ITSENSÄ JA OLI IHMINEN, PALVELLEN MYÖSKIN VANHEMPIANSA NÖYRÄNÄ. NÄMÄ PAKKOROKOTTAJAT EIVÄT OLE KRISTUKSEN KALTAISIA, NOYRIÄ IHMISIÄ, NÖYRYYTTÄEN ITSENSÄ, VAAN HE OVAT NOSTANEET ITSENSÄ: VARALLISUUTENSA PERUSTEELLA: ”JUMALIKSI”: TOISEENIHMISEENNÄHDEN ITSENSÄ, JOKA ON ❤️ VALTAVAN, PAHA, JA ISO SYNTI ISÄMME ☮️ SILMISSÄ. RAHA SOKAISEE MEIDÄT, MIKÄLI ANNAMME: MAMMONARUHTINAAN KÄVELLÄ SYDÄMESSÄMME OLEVAN JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN YLI: HÄNETKUOLETTAVALLA TAVALLA. EI ! , VAAN:TEMPPELIHARJATAPAHTUMAT : ”UUSIOKÄYTTÖÖN”, JA ISÄLLE NÄYTTÖÖN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saija Granlund Sairaanhoitaja amk
#8

Pakko on toimintamallina aina kyseenalainen. Jokaisella meistä tulee olla vapaus itse päättää mitä rokotuksia ottaa ja mitä jättää ottamatta.

Helmikuun alusta voimaan astuva laki hoitohenkilöstön rokottamisesta voi olla vaikutuksiltaan kaksiteräinen miekka. Hyvää tarkoittavaa menettelyä on perustelu että sillä halutaan ehkäistä korona viruksen leviämistä ja suojata mahdolliselta tartunnalta muuta henkilöstöä ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvia potilaita

Toisaalta jo muutoinkin hoitajapulasta kärsivällä alalla tämä saattaa syventää ongelmaa erityisesti niissä yksiköissä, joissa jo nyt on vaikea saada henkilökuntaa riittävästi töihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#12

Persujen pitää vaatia että Suomen n. 70 Miljardin sosiaalikulut puolitetaan !
Muuten tulee konkurssi tähän maahan !

Siis 70 Miljardin…kulut (Josta osa menee Pakolaisbisnekseen, Huumebisnekseen ym. hevon paskaan) siis suurempi kuin Valtion Budjettii ,ajatelkaa Persut !
Miettikää miten Suomen käy jos 5 v. vielä tätä menoa velkaannutaan ja sitten Korot nousee !!!!!

Järki Päähän nyt !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Olisiko jo aika lopettaa tuo alituinen vuodatus noista kurjista palkoista ja yli-inhimillisestä työstä? Samoin alan osaajien sirtymisestä muille aloille?
On aivan luonnollista, että osa ihmisistä huomaa olevansa työhön sopimaton ja soveltumaton. Ala ei kiinnosta ja vaihtaa työpaikkaa.
Missä niitä hyvin palkattuja ja helppoja työpaikkoja kasapäin olikaan?
Muuallakin voi olla kiirettä ja työhuippuja. Siellä painaa esim. aikataulut jne. Asiat eivät hoidu ”palavereissä” asioita kauhistelemalla ja toisiaan kurjuuteen psyykkaamalla.
Suppean kokemuksen perusteella, potilaana olosta, totean, että työt eivät ole hoitoalalla jakaantuneet tasaisesti ja muutenkin systeemi tehdä töitä tuntuu vanhanaikaiselta.
Käväisi eräs hoitaja tuolla Ruotsissa, Visbyn saarella duunissa. Kolme kuukautta viihtyi, täysi kaaos töissä. Tuli takaisin Tampereelle.
Lisää liksaa niille joiden tehtävät ja kyvyt sen ansaitsevat, mutta rahan yleinen huiskinta ei ongelmia poista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI. KIITOS NIMETÖN HÄMMENTYNYTKIN KYSYMYKSESTÄSI. EI, EHDOTTOMASTI EI. JEESUS KRISTUS SANOO: MINÄ OLEN TULLUT, ETTÄ TEILLÄ ON ❤️ ELÄMÄ, JA YLTÄKYLLÄISYYS: MEILLE TÄNNE SUOMEEN ON ❤️ TUOTU KRISTINUSKO 1222 VUOTTA SITTEN, JA SILLOIN JEESUS KRISTUS TULI MEILLE SUOMEEN, JA MEILLÄ SUOMALAISILLA, ON ❤️ KORKEA AIKA LAITTAA: MEITÄHOITAVIEN HENKILÖIDEN, PALKKA, JA TYÖOLOASIAT: VIIMEISENPÄÄLLE, ASIANMUKAISEEN KUNTOON, HEHÄN OVAT MEILLE, KUIN ❤️ IHANIA ”ÄITEJÄ”. SIITÄ, KUN JEESUS KRISTUS TULI SUOMEEN, ON ❤️ KULUNUT, JO AIKAA 446030 PÄIVÄÄ: OLISI JO: KORKEA AIKA TEHDÄ JOTAKIN MYÖNTEISTÄ, ASIAN SUHTEEN: KUUKAUSIA ON ❤️ KULUNUT: n.14867 kk. KIITOS. USEASTI SANOMME: ”LUONTO KIITTÄÄ”, MUTTA TÄSSÄASIASSA, MEITÄ KIITTÄÄ MYÖSKIN, MEITÄRAKASTAVA ISÄMMEKIN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Lassekin äänestää PerusSuomalaista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Saija onhan niitä epäkohtia varmaankin , ja väsyyneenä ne painaa entistä enemmän !? Ja jos vielä vuoroja , vapaapäiviä siirrellään , niin se alkaa kyllä , rassaamaan !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saija Granlund Sairaanhoitaja amk
#10

Hoitoala on vaativa ja vastuullinen. Suurin osa henkilökunnasta tekee työtä mielellään ja tuntee mielihyvää onnistuuneen potilas kohtaamisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan muuta niitä ongelmia, mitä viimevuodet ovat tuoneet mukanaan.

On myös huomionarvoista , että hoitoalalla ollaan vastuussa muiden ihmisten terveydestä ja hyvivoinnista. Silti alan palkkakehitys on, ehkä sen naisvaltaisuudesta johtuen, jäänyt taakse muiden vastaavan koulutustason ammattien palkoista.

Onhan päivänselvää että väsynyt, ylikuormitettu hoitohenkilö voi tehdä työssään virhearvion, jonka seuraukset pahimmassa tapauksessa ovat aivan eri mittaluokkaa kuin vaikkapa insinöörin piirustuksiinsa tekemä mittavirhe.

On siis erityisen tärkeää, että työhyvinvointiin, töiden organisointiin ja palkkaukseen kiinnitetään huomiota. Kokonaisuudesta tässä on kyse.

Olet aivan oikeassa, että meillä Suomessa on muitakin aloja joiden työhyvinvointiin ja palkkaukseen tulee kiinnittää enemmän huomiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei ainakaan meillä ole paljon ruokamenot muuttuneet yli 10 vuodessa.
Vuosi 2021 verrattu vuoteen 2020, menolisäys vuodessa 8,5€.
Mutta onhan se 0,71€ kuukaudessa.
Ruoka on ollut samaa kaikki vuodet.
Kuukausi meno keskimäärin 500€ kuukaudessa, alkaen vuodesta 2009.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saija Granlund Sairaanhoitaja amk
#11

Hienoa kun olet pystynyt pitämään ruokamenosi lähes samansuuruisina jo kymmenen vuoden ajan, huolimatta siitä että kuluttajahintaindeksin mukaan elintarvikkeiden hintojen nousu oli 1,7% vuodesta 2019 vuoteen 2020.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#4

Samalla kattilalla ollaan kaikki! Äänestämällä PerusSuomalaisia ehdokkaita voimme vaikuttaa lopputulokseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Vajaat kaksi tuntia aikaa kääntää gallupit päälaelleen! Iloinen äänestäjä on PerusSuomalaisen voimavara!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000