Perussuomalaiset

Saana Kokko

Kolme vuotta lappeenrantalaisena

Kun kymmenen kesää sitten istuin junassa matkalla tapaamaan ystävää Joensuuhun, en olisi välttämättä uskonut jos joku olisi tuolloin kertonut minulle että Karjalan kunnaista tulee myös minun kotikunnaitani. En, vaikka mummini olikin syntynyt nykyisen rajan takana Vahvialassa ja minussa virtaa siis hiukan karjalaisverta. En, vaikka jo tuolloin junassa istuessa tajusin että näitä maisemia kauniimpaa saa hakemalla hakea. En, vaikka tuon junamatkan jälkeen moni asia elämässä alkoi vahvasti osoittaa Kaakkois-Suomeen suuntaan.

Elämä kuitenkin on, joten 22.8.2022 olen asunut Lappeenrannan Alakylässä, tarkemmin Lepolassa, tasan kolme vuotta. Vaikka koronapandemia on melkein koko tuon ajan vaikuttanut kaikkeen ja kaikkialla, olen ehtinyt Lappeenrannassa asuessani käydä sekä lähellä että kaukana sen verran, että kotikaupungin monet puolet ovat näyttäytyneet minulle entistä selkeämpinä.

Meillä on täällä vertaansa vailla oleva Saimaa ja muu luonto, Suomen parhaat kahvipaahtimot, laadukasta korkeakoulutusta ja hyvät edellytykset saavutettavuuteen kaikista ilmansuunnista – ja ennen kaikkea mukavia ja sydämellisiä ihmisiä. Toisaalta meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia ja voimavaroja jotka vain odottavat hyödyntämistään jos joku suinkin uskaltaisi tarttua toimeen. Kyllä myö saadaan aikaiseksi vaikka mitä jos myö vain halutaan!

Elämäni suola ja sokeri ovat koti, perhe ja ystävät. Koti on siellä missä sydän on, ja sydämeni on nyt Lappeenrannassa. Rakkaudesta kotiin. Enkä kuulemani mukaan ole ainoa kenelle näin on tapahtunut, meitä on monta. Jos tämä iloviesti kaikuisi uusillekin korville, ei muuttotappioalueen leimaa tarvitsisi pelätä ja sekä kaupunkimme että koko maakunta saisivat uutta elinvoimaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Jos olisin nuorempi , vaikka 30 vuotta , niin voisin alkaa suunnittelemaan , paluumuuttoa pohjoiskarjalaan !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Saimaa odottaa ”löytämistään”, siinä todellinen helmi.

Onko sellaista kuin ”Saimaan reitti”? Autoreittinä ja laivareittinä tai niiden yhdistelmänä?

Saaristolaisreitti Parainen, Nauvo, Korppoo, Turku … on ympyräreitti, joka on onnistuttu markkinoimaan ihmeen hyvin.
Sinne järjestetään ryhmämatkoja busseilla, ovat supersuosittuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Saana , ilmanmuutahan tuomoiset olosuhteet / tilanteet tulisi , hyödyntää !! Muuttaa muutto voittoiseksi , maakunnaksi !?! Siinä on Saanallekkin, työsarkaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000