Perussuomalaiset

Saana Kokko

Kolmas sektori ja uudet hyvinvointialueet

YK:n lapsen oikeuksien sopimus luo perustan kestävälle lapsi- ja perhepolitiikalle. Lapsiin ja perheisiin liittyvistä asioista tullaan jatkossa päättämään valtakunnan- ja kuntatason lisäksi erityisesti uusilla hyvinvointialueilla. Lapsen oikeuksien sopimukseen perustuu myös kansallinen lapsistrategia sekä se tapa, jolla kunnat toteuttavat strategiaa omassa toiminnassaan (esim. Lapsiystävällinen kunta -malli Lappeenrannassa).

Lapsivaikutusten arviointi sekä lasten ja nuorten kuulluiksi tuleminen toteutettaneen jatkossa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä. Työ jää kuitenkin vajaaksi, jos kolmannen sektorin toimijoita ei kuulla.
Perhejärjestöiltä löytyvää ruohonjuuritason tietämystä tulisi hyödyntää entistä enemmän lasten, nuorten ja lapsiperheiden asioista päätettäessä. Esimerkiksi juuri päättyneellä joulukaudella toteutettujen lapsiperheiden hyväksi suunnattujen hyväntekeväisyyskeräysten korkea tuotto kertoo sitä, että perheissä on suuri hätä – ja että näillä hyväntekeväisyysjärjestöillä on ensikäden tietoa tuotavaksi mukaan lapsia koskevaan päätöksentekoon.

Kun sote-uudistus kerran toteutetaan, niin toteutetaan se kunnolla. Ilman kolmannen sektorin toimijoiden riittävää kuulemista koko uudistus jää torsoksi. Tämän uudistuksen toteuttajat valitaan aluevaaleissa.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Saana perheillä on suuri hätä , mutta mistä kaikki johtuu ?! Se tulisi tutkia kunnolla !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS NIMETÖN HÄMMENTYNYTKIN. KAIKKI JOHTUU: MEIDÄN ❤️ ❤️ SUOMALAISTEN: JUMALANLEIVÄN HYLKÄÄMISESTÄ. TAKAISINPALUUOHJE, SANOTAAN RAAMATUSSA: MATT. 6:33,34. YLPEYS, ON ❤️ ESTE, MEILLE YLPEILLE IHMISILLE PALATA: ISÄN LEIPIIN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#2

Kaikki äänestämään PerusSuomalaisia! Liikkeelle Nyt!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Iloinen äänestäjä on PerusSuomalaisen voimavara!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000