Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomien mielipidepalstalla 13.1.2022 sekä Lopen lehden vaalikynä -kirjoituksena 13.1.2022.

Vuonna 1955 pääministeri Urho Kekkonen pohti Talouselämä -lehden 3. numerossa hyvinvoinnin yhteistä ajatusta:

“Erilaisista käsityksistämme huolimatta me kaikki sittenkin olemme kiinni maan hyvinvoinnin ajatuksessa. Jos me ajamme sellaista taloudellista ohjelmaa, että se johtaa yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta vahingolliseen tulokseen, on tappio yhteinen.”

Pääministeri kantoi erityistä huolta siitä, ettei minkään yksittäisten intressiryhmien tavoitteiden ajaminen johtaisi kokonaisuuden kantokyvyn ylittymiseen. Hyvinvointivaltion kantokyvystä onkin syytä olla huolissaan. Yhteiskuntaamme on eräiden vastuuttomien päättäjien myötä levinnyt epäterveitä arvoja ja prioriteettejä.

“Jos hyvinvointivaltion keskeisiä rakennusaineita ovat olleet nopeasti kasvava talous, vahvistuva valtio, demokratisoituva politiikka ja kansallisen yhteisyyden arvostus, niin yksikään näistä ei ole hyvässä jamassa”, kirjoittaa sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä artikkelissaan Menestystarina hiipuu. (Soste ry, Hyvinvointitalous, 2014)

Kansallinen yhtenäisyys rapautuu globalisaation seurauksena, emmekä näytä kykenevän edes rajaamaan ulkopuolelta saapuvaa uusien edunsaajien joukkoa. Kansainvälistynyt eliittikään ei enää tee myönnytyksiä kansallisen yhteisyyden nimissä.

Sipilän mukaan yksi haaste on, että talous on finansioitunut ja finansioitumisella on yhteiskunnan laaja tuki. Esimerkkinä hän käyttää eläkeläisiä, jotka antavat poliittisen tukensa eläkerahastojen pääomatuloille, vaikka tuottojen hakeminen kansainvälisiltä markkinoilta voi vahingoittaa oman talouden kilpailukykyä ja oman yhteiskunnan hyvinvointia.

Samalla tavalla suomalaiset antavat aina ay-liikettä myöten hiljaisen hyväksyntänsä Suomen eurojäsenyydelle, vaikka se johtaa suomalaisen työntekijän kannalta epäedulliseen lopputulokseen, joustopaineen kohdistuessa jatkuvasti työn hintaan, koska valuuttajousto puuttuu.

Taloustieteilijä Sixten Korkmanin mukaan työmarkkinainstituutiomme ja käytäntömme eivät vielä tänäkään vuonna vastaa vaatimuksia, jotka eurojäsenyys asettaa!

Yhteiskuntamme hyvinvointia rapautetaan myös liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla, avokätisellä kehitysavulla ja löperöllä maahanmuuttopolitiikalla, joihin meillä ei ole varaa, koska ne johtavat veroasteen ja elinkustannusten kiihtyvään nousuun.

Elinkustannusten nousu on myrkkyä hyvinvoinnille, koska ne tuottavat palkankorotuspainetta, vaikka palkat eivät saisi maamme kilpailukyvyn takia nousta.