Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vihreä poliitikko solvasi maaseudun ihmisiä. Kivapuhettako?

Helsingin kaupungin vihreiden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Fatim Diarra solvasi maaseudulla asuvia ihmisiä.

Hän kirjoitti Facebookissa, että ”jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”


Vihreät ovat hyvin kärkkäästi osoitelleet sormellaan muita epäasiallisesta kielenkäytöstä. Nyt en ole huomannut, että vihreiden johtohenkilöistä kukaan olisi tuominnut täysin epäasiallista ”kivapuhetta”.

Minä olen syntynyt ja kasvanut maaseudulla. Aikuisiässä olen asunut muutaman vuoden kaupungeissa, mutta olen palannut maalle ja viihdyn siellä paljon paremmin kuin ”kylmässä ja kolkossa kaupungissa”.

Minun luontokokemukseni ei ole sitä, että menen raitsikalla puistoon kaveriporukan ja punkkupullojen kera. Minun luontokokemukseni on sitä, että kalastan, marjastan ja sienestän ahkerasti.

Kotoani, täältä metsän keskeltä ja järven rannalta, on kaupunkiin 60 km. Ajallisesti se on 40 minuuttia. Kansanedustajana asuin aseman lähellä Vantaan Tikkurilassa. Sieltä matka eduskuntaan kesti saman verran.

Kaupunkien ”ilot” eivät siis ole kaukana. Mutta täällä maalla on muita nautintoja, joita ei löydy kaupungeista.

Kaupungeissa on useimmiten enemmän elintasoa, mutta maalla on useimmiten enemmän elämisentasoa. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että pihallani lämpiää usein savusauna.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
H Moilanen
#1

Lähes tarunhohtoisella suojavärillä silatun Fatim Diarran alatyylinen kommentointi kertoo hyvin hänen ja hänen edustamansa arvoyhteisön suvaitsemattomasta asenteesta ihmisiin, jotka ovat erilaisia kuin he itse.

Kiinni jäätyään Diarra kertoo hätäkakkana ettei hänen tekoaan voi puolustella, mutta heti perään puolustelee sen olleen vain mustaa huumoria ja kaiken lisäksi teksti oli hänen yksityisellä tilillään eikä virallisella poliitikkotilillä (!). Jotta uhriutuminen olisi täydellistä, hän tietysti ilmoittaa saamistaan uhkauksista ja koko elämänsä aikana kärsimästään rasismista.

Diarra tuntuu olevan nykypäivän Jekyll & Hyde, joka julkisesti joutuu pidättelemään oikeaa sisintään, mutta yksityisesti tykittää täydeltä laidalta päin Suomea ja suomalaisuutta. Suurin syy kantasuomalaiselle olla muuttamatta Helsinkiin on nimenomaan Fatim Diarra ja muut hänenkaltaisensa henkilöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Naulan kantaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyväntahtouset hölmöt islamisaation avaimina
#9

Olemme nyt islamisaation siinä vaiheessa, että sen ideologisen aatteen edustajia on päässyt pesiytymään politiikkaan.
Tämän ovat tehneet mahdolliseksi hyväntahtoiset hölmöt joita tässä tapauksessa vihreät ovat.
Vihreät eivät ymmärrä, että tuon musun mielipide koskee myös heitä itseään huomenna.
Vihreät eivät saa minkäänlaista arvon antoa tuolta kirjoittajalta, vaan ainoastaan halveksuntaa. Halveksunta johtuu siitäkin, että vihreät ovat länsimaalaisia ei-muslimeja.
Tuon plogistin arvomaailma on täysin toisenlainen kuin länsimaalaisen vihreän.
Edistääkseen islamisaatiota on oltava mukana politiikassa puolueessa johon helposti pääsee, vihreissä.
On myös pitäydyttävä naamarinsa takana kätkien todelliset ajatuksensa ja leikittävä vihreää.

Kunhan heidän voimansa riittävästi kasvavat, ovat ivan kohteena myös punavihreät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Vihreät vielä saattoivat piipahtaa maaseudulla tekemässä tihutöitä, mutta nämä virheet eivät lähde maalle edes tekemään tihutöitä ne kun onnistuvat kaupungista käsin paremmin. Oikeat vihreät vastustaisivat maahanmuuttoa, oikeita vihreitä ei taida Pentti Linkolan ja Eero Paloheimon lisäksi muita olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Linkola erosi puolueesta
#11

Linkola erosi vihreistä. Hänen mukaansa kaikki muut puolueet ovat jopa vihreämpiä. Kts -you tube / pentti linkola.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Osoittaa kyllä Diarralta täydellistä isänmaan halveksuntaa. Ei nyt luulisi poliitikon suusta tai kynästä lähtevän solvaavia kommentteja liittyen maaseudulla asumiseen. Se on ihan jokaisen oma asia missä asuu, joskus on pakkokin asua siellä missä asuu eikä varallisuuden vuoksi voi muuttaa minnekään, jotkut – ja ehkä sittenkin aika suuri osa – asuu siellä missä tykkää asua, oli se sitten maaseutu tai kaupunki. Ja vielä lisäksi, Diarra kuulemma opiskelee (tai on jo opiskellut) uskonnon opettajaksi!! No siinähän onkin ”mainiota” esimerkkiä lapsille ja nuorille. Tässä vielä suora siteeraus opettaja-lehdestä: ”Haluaisin tulevaisuudessa opettaa kaikille yhteistä uskontotietoa ja olla mukana sen kehittämisessä.” No niin, varmaan opinnoissa jo opetetaankin uskontojen sekoittumista, krishna ja allah ja mullah … kaikki samaa kristinuskon kanssa! Voi …. sanon minä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Diarran isä oli muslimi Malista ja äiti kommunisti Suomesta.” Menisi sinne Maliin katsomaan, miten siellä vaimot huutaa apua ja miten lapsia kohdellaan. Eikä se kommunismikaan mitään ihanneyhteiskuntaa ole koskaan luonut … sinne vain Pohjois-Koreaan, jos se ideologia kiinnostaa.

”Ruotsalainen Johan Gustafsson ja hänen matkakumppaninsa siepattiin Malin Timbuktusta marraskuussa 2011.” Kukaan ei Malissa kuullut heidän avunhuutojaan lähes kuuteen vuoteen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Tällainen henkilö ei voi toimia politiikassa, joten katsotaan, löytyykö
selkärankaa erota. Suomessa ei moni poliitikko tunne vastuutaan, eikä osaa toimia sen mukaan. Ja jollei itse osaa tehdä johtopäätöksiä, puoluejohdon pitäisi puuttua. Mutta kyseessähän on Vihreät….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Ikävä kyllä tämä on vasta alkua, kohta nuo ajatukset leviää muuhunkin käyttäytymiseen. ”Me otamme tämän maan nyhveröt hallintaamme”, lisääntymisen ja Allahin avulla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta ääripessimistinä otaksun, että Diarra saa tästä tempauksestaan vihreiden ansiomerkin ja suurta kannatusta viherpunasuvakkiliberaaleilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku mamutaustainen pätijä?
#5

Kannattaako tuollaisten henkilöiden kirjotelmia edes lukea?
Kyseessä taitaa olla joku mamutaustainen muslimipätijä? Hän varmaankin ihan oikeasti luulee olevansa tärkeäkin henkilö. Muunlaiseen kommunikointiin ei taida kyetäkään.
Kommunikointi on samaa tasoa kuin ilmeisesti kaikkein älykkäimmällä media-somalilla Husulla. Joten tuolle kommentoijalle sanoisin Husu Husseinin sanoin ”syö paskaa ja kuole”. Sanoistaan Husu ei joutunut roviolle, joten uskalsin sen minäkin nyt kirjoittaa.

Tuollaisia sivuja seuraavat kuolaten vain tiettyä maailmankatsomusta omaavat henkilöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000