Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Venäjällä vallassa valehteleva kleptokratia

Venäjällä on vallassa äärimmäisen vastenmielinen valehteleva kleptokratia. Sivistyneiden, demokraattisten maiden on viimeinkin herättävä!

Muunlaiseen johtopäätökseen on vaikea tulla, kun olemme seuranneet naapurimaan valtaapitävän klikin toimia viime vuosien, mutta erityisesti viimeisimmän vuoden ajalta.

Sivistyneillä, demokraattisilla mailla on yllättävä ongelma. Kuinka suhtautua maahan, joka on kansalliskiihkoinen ja uusimperialistinen? Kuinka suhtautua maahan, jonka johdon puheisiin ei voi pätkääkään luottaa? Kuinka suhtautua maahan, jonka valtiomuoto on kleptokratia?

Kukaan järkevä ihminen ei voi hyväksyä sotimista, toisen ihmisen tappamista millään perusteella. Siksi on haettava muita keinoja.

Tällä hetkellä on vain yksi keino: Venäjän valtaklikin painostaminen taloudellisesti. Venäjä on eristettävä muusta maailmasta täysin. Siis kaikilla tasoilla ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tavoitteena pitää olla keskivertovenäläisten herättäminen toimimaan paremman tulevaisuuden puolesta. Ei vain Venäjällä, vaan kaikkialla maailmassa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
terve järki
Tyytyväinen
#1

No mitenkähän tilanen poikkeaa koto-suomesta ? No tietysti sen osalta että Putin ei ole vielä esiintynyt tikkatauluna.. Suomessakin näiden valehtelijoiden takana ovat todelliset vaikuttajat eli rkp säätiöineen, ja trolleina toimivat HS ja YLE.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tosi on
Iloinen
#6

Mikä ihme siinä on, että meidän pitää aina olla huolissaan tuosta Venäjästä. Antaa sen olla. Ehkä se on tuo median aivopesu, joka vaikuttaa. – Jos joku ei tule meidän kaltaiseksi, niin mitä sitten. Ei tämä toinenkaan rappeutuva suurvalta ole tullut meidän kaltaiseksi. Meissä suomalaisissa näyttää piilevän jonkinlainen suuruuden hulluuden siemen. Tehkööt muut virheitään, katsotaan, ettemme Suomessa tee virheitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”kun olemme seuranneet naapurimaan valtaapitävän klikin toimia”
tai sitten olet katsonut pääosin Venäjän vastustajien tekemiä uutisia ja suodattanut käyttöösi niistä vielä vain ne seikat, jotka tukevat omaa, vankkumatonta Venäjä-vihaasi.

”Kuinka suhtautua maahan, jonka valtiomuoto on kleptokratia?”
Putin on yrittänyt pakottaa lännen tukeman Jeltsinin kaudella kansan omaisuutta ryöväämällä saaneita (yksityistämiset ym. siirrot) oligarkkeja palauttamaan Lontooseen ja Sveitsiin viemiään omaisuuksia, mutta sekin on kuulemma ”omaisuuden suojan” vastaista toimintaa ja Putinia on syytetty siitäkin.

Meille jääkin kysymys: Kuinka suhtautua Reijoon, joka on kansalliskiihkoinen ja uusimperialistinen tukiessaan Yhdysvaltain ja EU:n valloitusretkiä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Tästä herääkin kysymys, että miten te rahalla putin hallelujaa tarjoavat voitte katsoa illalla peiliin. Normaalin ihmisen moraalin luulisi olevan koetuksella pelkän valehtelun paljoudesta saati siitä mitä sillä haetaan – pienen putinryhmän vallan ja verenjanoa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kerropa Reijo, millä kokemuksella, osaamisella ja pätevyydellä sinusta on tullut ulko- ja maailmanpolitiikan erityisasiantuntija, jonka tietämys on ylivertaista professoreihin ja kokeneisiin valtionpäämiehiin nähden?
Sivistäpä, Reijo Itseäsi ja lue oikean asiantuntijan tekstiä.

Harvardin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Stephen M. Walt kertoo Ukrainan kriisistä.

”Professori Walt perustelee kantaansa kirjoituksessaan Foreign Policy -lehdessä. Yksi hänen väitteistään kuuluu, että Vladimir Putinin Venäjä ei yleisestä käsityksestä poiketen ole ideologisesti laajentumishaluinen – kuten esimerkiksi natsi-Saksa – vaan ”ikääntyvä, rapautuva suurvalta”, joka pelkää olemassaolonsa puolesta. Kaiken takana on Waltin mukaan lopulta Putinin ja muiden valtaapitävien pelko omasta asemastaan….
– Ukrainan kriisi ei saanut alkuaan Venäjän röyhkeästä toiminnasta tai laittomista venäläisvaatimuksista, vaan Euroopan unionin ja Yhdysvaltain pyrkimyksestä siirtää Ukraina Venäjän lähipiiristä länsimaailman vaikutusten alaiseksi, Walt kirjoittaa.
Professorin loppupäätelmä on, että Yhdysvaltain ja Naton tulee lopettaa pyrkimykset sotilasliiton laajentamiseksi ja että Venäjälle pitää tehdä selväksi Ukrainan luonne ”neutraalina puskurivaltiona”.”
lähde:Ilta-Sanomat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#4

Venäjä – siis eristää kokonaisuudessaan muusta maailmasta kuin sivistyksestä ” ei sotaa näin käydä ” että suurvaltio jopa anarkistiseen tilaan,johon sen maan kansalaiset ovat syyttömiä omiin hallitsijoihinsa.
Mutta kumartaakaan ei voi mitä siellä todella tapahtuu ” ei tästä-kään herroittelematta selviä ” – edes Venäjäkään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000