Perussuomalaiset

Leena Meri

Perussuomalaiset – Suomen ainoa toivo

Olen kiertänyt ahkerasti viime kesästä asti tekemässä vaalityötä kansan parissa pitkin Uuttamaata.

Kansa luottaa perussuomalaisiin ja teltoillamme väkeä riittää – sitä ihan tavallista kansaa.

Olemme ainoa puolue, jota en ole kuullut moitittavan takin käännöstä. Perussuomalaiset pitävät sanansa. Moni kansalainen on kertonut näkemyksenään, että perussuomalaiset ovat suomalaisen duunarin, yrittäjän, eläkeläisen ja lapsiperheiden ainoa toivo. Olemme koko kansan puolue.

Gallupit näyttävät, että hätyyttelemme toiseksi suurimman puolueen paikkaa. Eikä ihme. Nykyiset vanhat puolueet ovat nyt saaneet näyttää kykynsä. Jälki on ollut karmaisevaa katsottavaa. Suomen talous syöksyy ja mitään päätöksiä ei ole saatu aikaiseksi, vaan aika on mennyt riitelyyn ja jopa siihen, että hallitus kaataa jo omat lakihankkeensa eli on eri mieltä itsensä kanssa?

Ensimmäistä kertaa olen nähnyt johtavien poliittisten toimittajienkin kauhistelevan tilannetta. Tällaista kaaosta ei muista kukaan.

Perussuomalaisilla on hyvät tavoitteet ja keinot Suomen nousuun. Olemme kuunnelleet herkällä korvalla myös yrittäjien toiveita sekä ajatuksia siitä miten saamme Suomeen työtä, yrittämisen jaloilleen ja Suomen viennin vetämään. Kannattaa lukea alla olevat Kauppakamarien hallitusohjelmatavoitteet. Se on kuin suoraan perussuomalaisten ohjelmasta otettu.

Meillä on osaavat ja jämäkät ehdokkaat, jotka uskaltavat kantaa vastuuta ja tehdä päätöksiä. Kun pääsemme hallitukseen ja toivon mukaan toiseksi suurimmaksi puolueeksi niin kurssi kääntyy – se on varma.

Kauppakamarien hallitusohjelmatavoitteet

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
#1

Siis suurimmaksi puolueeksi 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mika
Iloinen
#6

Tonin kanssa samaa mieltä! 🙂 Miljoona suomalaista ei ole päättänyt ketä äänestää.

Gallupit on rakennettu sen pienemmän porukan varaan, jota rummutetaan vaalituloksena. Ei ne pitäneet viime vaalien allakaan kutia. Sitäpaitsi lukemia voidaan pyörittää, virhemarginaaleja käännellä ja korjauskertoimilla muokata. Sitäpaitsi jos viime vaalien korjauskertoimia käytetään samoilla perusteilla kuin perussuomalaisia kohtaan, ei kepun kannatus voi millään Ojalan opilla olla tuota luokkaa, koska kepun vaaliraha-/paskalakiskandaalit tipauttivat puoluetta reilusti.

Hätä on niin suuri valtaa pitävillä puolueilla, että ollaan jo rummuttamassa, ettei äänestämisellä ole politiikan suunnan muutokseen mitään merkitystä, että saataisiin passivoitettua kansalaisia.

Sillä mitä suurempi on äänestys-%, sitä isompi on jytky! Isosta äänestys-% pitää olla ylpeä. Soini sanoi jo viime vaalien alla: ”Äänestä perussuomalaisia. Mutta jos et jostain syystä sitä voi tehdä, äänestä jotakin!”

Miettikää vielä tätä: Mihin se 560.000 äänestäjää olisi hävinnyt yhtäkkiä ja miksi(19%)?
Mitä kepu on tehnyt enemmän ja paremmin kuluneella vaalikaudella oppositiossa kuin perussuomalaiset?
Mistä päin pettyneet hallituspuolueiden entiset kannattajat hakevat uusia tuulia?(perusteena näiden kannatuksen lasku)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
Vihainen
#7

Olin juuri samaa mieltä vuosi sittten !
Mutta miten kävi kun hyvä tulos tuli ja hallitus paikka ????
Persettä on myyty oikein olan takaa…rahat Kreikakan,Ukrainaan, Turkkiin =velat Suomeen .
On houkuteltu järjettömiä määriä pakolaisia tänne ja kaikki menee päin persettä ma velkaantuu ja työpaikat katoaa…
Persu ministerit vaan toimii omien Brysselin ja Nato miljoona virkojensa eteen tuhoamalla tätä maata.

Suoraan sanottuna vituttaa kun tuli persuja äänestettyä !
Ääni meni niin hukkaan kun vaan voi mennä,tiedän että suurin osa Persuista myös kansanedustajista on tätä mieltä ,mutta eihän ne saa eikä uskalla sanoa sitä ääneen ettei käy kuin Sebastian tynkkyselle ja Olli Immoselle jotka laitettiin uriin ja hiljaiseksi kovalla kädellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#8

Mieli ei ole muuttunut vaan ,Persujen takki on kääntynyt täysin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
Tyytyväinen
#2

Leena Meri. Olet meille suuri mahdollisuus, joten tsemppiä. Suurimmaksi emme ehdi, mutta toiseksi kyllä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

petteri
Hämmentynyt
#3

Vaikuttaa enemmänkin vapauden riistolta ja hyväksi käytöltä holhous tapaukset maistraatissa
Joissa paettu korvaus vastuita useat vuodet

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
Hämmentynyt
#4

Kun tämän linkin jakaa saattaa siihen tulla jutun kuvaksi minun perjantain 20.3. lehtimainokseni kun olin Lohjalla tapahtumassa. Laitoin sivuston ylläpitäjälle viestiä asiasta. Olen pahoillani. En osaa sanoa mistä se johtuu. Käsittämättömiä ovat bittimaailman salat 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

”Kannattaa lukea alla olevat Kauppakamarien hallitusohjelmatavoitteet. Se on kuin suoraan perussuomalaisten ohjelmasta otettu.”

No ei tosiaankaan ole. Taitaa, sinulla, Leena Meri, olla lukutaidossasi vähän enemmänkin parantamisen varaa! Oikeastiko ihailet alla olevia tavoitteita? Mikä ihme suomenruotsalaisen eliitin, Kokoomuksen ja EK:n puolueeseen soluttautuja olet, vai uskotko näiden omistamaa Hesaria ajattelematta ja tietämättä asioista yhtään mitään itse?!

”Kauppakamariryhmän tavoitteet seuraavan hallituksen ohjelmaan

1. Julkisten menojen BKT-suhde on pienennettävä 50 prosenttiin. Tämä vaatii kolmea asiaa: yksityisen sektorin kasvua, tuottavuuden parantamista erityisesti julkisissa palveluissa sekä tiukkaa kulukuria julkisissa menoissa.

2. Veroaste on käännettävä selvään laskuun. Veropolitiikan tulee olla kasvua ja työllisyyttä tukevaa, jotta veropohja laajenee. Kasvun kannalta erityisen haitallisia veroja ovat työn ja yrittämisen verot sekä transaktioverot.

3. Hallitusohjelmassa on sitouduttava yritysten hallinnollisen taakan keventämiseen sekä kaavoitus-, lupa- ja valitusprosessien nopeuttamiseen. Yhden luukun periaate on toteutettava.

4. Liikenteen infrastruktuuri on saatava parempaan kuntoon ilman, että valtion tarvitsee ottaa lisää velkaa. Liikennepolitiikan tulee perustua selkeisiin palvelukriteereihin ja pitkäjänteiseen päätöksentekoon.

5. Suomen energiaomavaraisuutta ja -huoltovarmuutta on parannettava ja kotimaisia energiamuotoja tulee hyödyntää aiempaa enemmän. Tukipolitiikasta on siirryttävä kohti markkinaehtoista energiapolitiikkaa.

6. Ammatillista koulutusta ja ammattikorkeakoulutusta on uudistettava lähtökohtina työelämän osaamistarpeisiin vastaaminen ja koulutuksen läpäisyasteen parantaminen. Ulkomaisen työvoiman kiinnittämistä suomalaiseen työelämään on vahvistettava.”

Suomennettu:
1. Nyky-Suomen alasajo. Koulutus, vanhukset, sairaat ym. heitteille. Palvelut korruptoituneen välistäjävetäjäporukan kalliisti ja epätasa-arvoisesti järjestämiksi. Valtionyritykset halvalla ulkomaiselle eliitille, samoin koko palvelutuotanto. Kansa maksaa kalliisti.
2. Pikaryöstön tehostaminen, valtio tuhotaan ylivelkaannuttamalla ja seuraavalla valtiontalouden konkurssilla.
3. Työolojen, ympäristön ja yhteiskunnan etua ei pidä ottaa huomioon. Ryöstäjien ja riistäjien villiksi länneksi.
4. Rikkaiden katumaastureille hienommat moottoritiet.
5. Kotimaisia energiamuotoja pitäisi hyödyntää, mutta tukia vähentää? mahdoton yhtälö!
6. Koulutuksen ja osaamisen lopullinen alasajo.

Oletko, Leena, aivan vakavissasi sitä mieltä, että Keskuskauppakamari ajaa Suomen kansan, suomalaisten etua?! Kyllä hämmästys on suuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000