Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hallitus turvautuu tosiasioiden vääristelyyn

EU asetti juuri Venäjälle pakotteita. Stubb avustajineen kiirehti kertomaan, että ”pakotteilla ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomelle”. Sen sijaan hallituksesta riippumattomat asiantuntijat totesivat, että ”pakotteet vaikuttavat Suomen talouteen merkittävästi”.

Jossakin mättää nyt pahemman kerran. Sormeni osoittaa erityisesti stubbilaisten suuntaan. Saman on huomannut myös eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen, joka tänään vaati Stubbia valiokunnan kuultavaksi.

Ei voi olla niin, että tosiasioita vääristellään vain siksi, että asioista ja samalla hallituksen toimista saataisiin kansalaisille mahdollisimman myönteinen kuva. Ei todellakaan, ei missään tapauksessa!

Stubbin-Rinteen hallitukselle tosiasioiden vääristeleminen näyttää olevan suoranainen linjavalinta, sillä heti taipaleensa alussa hallitus väitti ”rakennepaketista” sellaista, mikä osoittautui suoranaiseksi vääristelyksi. Selkosuomella sanottuna valehdeltiin, kun paketin väitettiin olevan yli miljardin euron arvoisen. Todellisuudessa se on siitä vajaa neljännes. Ja senkin teho on käytännössä lähes olematon.

Vanhan sanonta toteaa, että ”rehellisyys maan perii”. Tämän soisi kirkastuvan myös hallitukselle.

Toivottavasti hallituksen epärehellisyys paljastuu myös äänestäjille viimeistään tulevissa eduskuntavaaleissa.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
todisteet Ukrainan tapahtumista
#1

Hyvä Reijo! Näitä pitää ottaa esiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Antsu
#2

Ei se paljastu kun sekin vaietaan kuolijaaksi ellei joku ota sitäkin tosiaan asiakseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sven Dufva
#3

Hiukan pelkään että hallituksemme sankarit johdattavat maan siihen tilaan, että siitä ei nousta kuin rumin ottein. Toivottavasti olen väärässä mutta veikkaanpa että romahdus on aika lailla kynnyksellä. Nyt vielä näyttää hyvältä kun valtavalla velkarahalla mennään ja mentäneen vielä vaaleihin saakka. Siinä vaiheessa velka tullee olemaan hyvän matkaa yli satamiljardia euroa. Paljoa pidemmälle tuskin luotottajat menevät tällä korolla. Ja sitten maksetaankin pitkään pelkkiä korkoja.

Nokiat ovat menneet ja metsäteollisuus myytiin kun rahan arvo ei enää vastannut tuottavuutta. Ruotsalaiset pokkaa ja kiittää rautaruukista käytännössä. Mitä sellaista meillä on joka pystyy nostamaan Suomen jaloillen? Kansa joka on on sokaistu valtavalla velanotolla ja omaisuuden myynnillä? Roinaa Kiinasta rahtaava ”hälvat hinnat” tai ”kikantti” tai ”vorkkekauppa.com” tai ruotsalaiset lumppukaupat tai ”ikeat” ym. vastaavat? Joku ylistää kysynnän nostavan maan suosta – mutta kun se ei ole ihan sama kuka ne kysytyt artikkelit on tehnyt! Jos työ menee ulos ja raha menee ulos jää pää vetävän käteen pieniä rippeitä lukuun ottamatta.

Suomen täytyy nyt saada ja sillä on myös nyt tilaisuus saada Suomen talous nousuun – vaikkakin se vaatii meiltä EU:n kunnioituksen – joka kuitenkin on verrattain suhteellista, kun ottaa esimerkiksi vaikkapa Saksan kaksinaamaisen pelin sen ja Venäjän kahdenkeskisessä kaupassa. Pitää olla ”rotia” nyt kun ”teinipojat Stubb ja Katainen tyttökavereineen” ovat pilanneet meidän markkinat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000