Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Venäjällä media valehtelee ja vääristelee

Englanninkielisen televisiokanava Russia Todayn Lontoon-kirjeenvaihtaja Sara Firth eroaa tehtävästään. Syyksi eroon Firth kertoo televisiokanavan puolueellisen Venäjä-uutisoinnin ja että hän joutui työssään jatkuvasti valehtelemaan.

Ukrainan torstainen lentoturma oli hänelle viimeinen pisara.

”Se oli täydellistä faktojen vääristelyä. Silminnäkijähavainnot poimittiin ihmisiltä, jotka avoimesti syyttivät Ukrainan hallitusta turmaan sekaantumisesta”, Firth kertoo uutisverkkosivusto Buzzfeedissä.

Vuodesta 2009 kanavalla työskennelleen Firthin mukaan toimittajat kertovat valheita ja keksivät faktoja päästään.

”En halua valehdella samaan aikaan, kun ihmiset menettävät perheenjäseniään. Joka päivä keksimme uusia, entistä seksikkäämpiä tapoja valehdella. En pysty siihen enää” Firth sanoo Buzzfeedissä.

Edellä oleva on lainausta Helsingin Sanomien välittämästä uutisesta.

Venäjällä ovat käytössä Natsi-Saksan propagandajohtaja Joseph Göbbelsin opit. Tärkeintä on, että valhe on mahdollisimman suuri ja sitä toistetaan mahdollisimman usein. Näin toimien luodaan haluttu mielikuva ihmisten mieliin.

Muutoinkin venäläisten imperialistinen politiikka voidaan kiteyttää neljään sanaan: hämää, häiritse, hajoita ja hallitse.

Yksi osa valheellisen kuvan muodostamisessa ovat ”Moskovan Tiltut”, joista vastenmielisin on Johan Bäckman. Hän ilmoitti heti pudottamisen jälkeen, että Venäjän tukemat terroristit eivät ole massamurhan takana. Minulle Bäckmanin väite todisti heti, että todellisuus on tasan toisinpäin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
vastaus
#1

Hei, Reijo!

Ukraina ei ehkä ole kaikista paras aihe keskusteluun, kun siitä on niin kovin erilaisia käsityksiä ja maailmankuvia; uskotaan vain oman ennakkokäsityksen muakista propagandaa. Tässä on kyseessä yksi lännen tiedostusvälineiden propogandatarkoituksessa tekemä uutinen, jossa laitetaan yhden lehden toimitukseen tympääntyneen toimittajan, jolla myös on omat, samoin värittyneet mielipiteensä, suuhun sanoja, ja siten siten tehtyä ”uutista” käytetään ”todisteena” Venäjän ”pahuudesta”, jälleen kerran. Johan on yritetty maalata Putinista Hitleriä sanoin ja valitsemalla sopivia kasvokuvia lehtiimme, rahtikoneen ukkospilven väistö oli sotakoneen provokaatio, venäläistaiteilijan tavallinen muutto Viroon ”pakeneminen” Venäjältä, panssarivaunujen siirtohuijausuutinen Venäjä-Ukraina, jonka sotilasasiantuntijamme paljasti, Gergijevin kiusaaminen, ym., kaikki uutisoidaan kuten olisimme sodassa Venäjää vastaan. Länsimaiden uutisten lisäksi kannattaa lukea myös Venäjän uutisia, esim. Voice of Russia ja RIA Novosti, niitä voi lukea englannin kielellä. EU:n asioissa kannattaa lukea vaikkapa Ranskan uutisia. Näin voi verrata millä tavalla asioista eri maissa kerrotaan, ja mitä asioita uutisoidaan.
Länsimaissa ei esimerkiksi seuraavia kuvia julkaista lainkaan: Hae Googlella seuraavilla hakusanoilla:
” Bombed-out Houses of Kramatorsk and Luganskaya Village ”
Sen sijaan Palestiinasta on kuvaa koko ajan, molemmissa paha inhimillinen katastrofi, mutta vain toisesta uutisoidaan.
Samoin Yhdysvaltain osuudesta Ukarinan levottomuuksiin, siitä, että se rahoitti ja koulutti vallan ennen vaaleja kaapanneet Svobodan (kieltää holokaustin tapahtumisen), väklivaltaisen Right Sectorin ja Maidanin joukkoja 5 miljardilla dollarilla, ja kehotti Porosenkoa pommittamaan Itä-Ukrainan kaupunkeja siviileineen pitkillä tykistöriveillä ja lentokoneista osin maan tasalle. Tästä kansanmurhasta vaietaan. Samoin lentokoneasiassa syytetään venäläisiä, vaikka syy ei ole heidän, vaan pikemminkin Ukrainan armeijan tai sisäministeriön, joilla molemmilla oli käskyvaltaa aoleella aktiivisna olleisiin armeijan BUK-pattereihin, tai jos itsenäisyystaistelijoilla olisi ollut kaapattu pattteri, minkä tosin Ukrainan armeija välillä on kiistänyt, välillä toisin päin, tilanteen mukaan.
USAssa tiedotusvälineet omistaa viisi mediakonsernia, Suomessa tiedotus on keskittynyt Sanoma- ja Alma-konserneille. Ennen EU-äänestystä suurimpien lehtiemme päätoimittajt sopivat EU-myönteisestä uutisoinnista EU-jäsenyyden saamiseksi. Venäjällä media on tuhansien eri tahojen omistuksessa, siellä on paljon pieniä, riippumattomia sanomalehtiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Antsu
#2

Venäjällä on eronnut toimittajia ennenkin kun väsyivät valehtelemaan,eli ei ole yksittäistapaus.Valhein tuota kurjaa maata on aina hallittu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

länsipropaganda menee täydestä?
#3

Lännessä jos eroat Hesarista, ei sinulla sitten työtä olekaan, kun Sanoma-konserni ja Alma-media hallitsevat kaksin lähes kaiken tiedonvälityksen. Venäjällä sentään on valtiolliset tiedotusvälineet (kansan) ja tuhansia vapaita lehtiä.
Ihme vain, jos lukee vaikkapa Ria Novostia, niin siellä on kaikista neutraaleimmat uutiset Ukrainan tapahtumista. Lännessä maalataan Putinista hirviötä. Olisi kiva nähdä ne väitetyt ylilyönnit Venäjän mediassa, kumma vaan kun lukee Venäjän englanninkielisiä uutisia, ne ovat hyvin asiallisia. Lännen uutiset taas ovat suurelta osin silkkaa sotapropagandaa.
Muutenkin Putin puhuu kauniita lännen johtajista ja on ystävällinen ja rakentava, lännen johtajat haukkuvat Putinia skandaalinomaisen törkeästi Hitleriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000