Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Putinistit valehtelevat Suomessa ja Venäjällä

Natsi-Saksan propagandajohtaja Joseph Göbbels totesi aikoinaan jotenkin tähän tapaan, että ”mitä suurempi valhe, sitä paremmin se menee perille”.

Samaa periaatetta noudatettiin myös Neuvostoliitossa ja nyt uudelleen putinistien hallitsemalla Venäjällä.

Toki putinistit ymmärtävät, että homma toimii vain silloin, kun estetään tosiasioihin perustuvan tiedon levittäminen. Siksi Venäjällä on menty askel askeleelta yhä tiukempaan sensuuriin. Käytännössä massalevitykseen Venäjällä pääsee vain virallinen propaganda.

Tuo virallinen propaganda on äärimmäisen paksua tosiasioiden vääristelyä. Se kuitenkin menee perille, kun sitä toistetaan jatkuvasti ja kun toisenlaista tietoa ei ole saatavilla. Monet Venäjällä näyttävät ihan oikeasti uskovan, että aivan rajan läheisyydessä natsit ja fasistit ovat valmiina hyökkäämään äiti-Venäjän kimppuun!

Ja mikä erittäin huolestuttavaa ja tuomittavaa, myös valtiojohdon toiminta perustuu valehteluun. Pitkään Putin ja kumppanit kiistivät, että Venäjän armeijalla ei ollut mitään tekemistä Krimin ns. vihreiden miesten kanssa. Kun operaatio oli ohi, niin Putin kiitteli avoimesti näitä erikoisjoukkoja.

Sama kaava näyttää toistuvan nyt Itä-Ukrainassa. ”Separatisteiksi” leimatut ryhmät riehuvat monissa kaupungeissa. Käytännössä keskeisenä toimijana ovat Venäjältä tulleet erikoisjoukot. Eräänä ”paikallisena johtajana” esiintynyt henkilö on tunnistettu Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n everstiksi.

Mielestäni ainoa käyttökelpoinen vastatoimi on tällä hetkellä talouspakotteiden lisääminen. Niitä on askel askeleelta lisättävä niin kauan, kunnes ne tehoavat. Jos Venäjän talous saadaan voimakkaaseen alamäkeen, niin silloin voi syntyä tilanne, jota putinistinen juntta pelkää kaikkein eniten. Kansa voi lähteä kaduille, ja kaataa vallanpitäjät.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000