Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Valtio tukee laittomasti maassa olevia. Mieletöntä!

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johtama valtiovarainministeriö tiedottaa, että ensi vuonna aiotaan ottaa käyttöön uusi valtion korvaus kunnille maassa laittomasti oleskelevien henkilöiden sosiaalihuollon kustannuksiin.

Tarkoitukseen ehdotetaan varattavaksi 5,3 miljoonan euron määräraha valtion ensi vuoden budjettiin.

Olen sanaton. Olen järkyttynyt.

Valtiovallan tehtävänä on valvoa ja toteuttaa laillisuutta. Nyt valtiovalta ja kunnat näyttävät alamaisilleen käytännön esimerkin kera, että laittomuus on ”laillista” ja että sitä pitää jopa tukea.

Tämä on myös esimerkki kokoomuksen Petteri Orpon, keskustan Juha Sipilän ja loikkareiden Timo Soinin peräänkuuluttamasta ”oikeasta arvopohjasta”.

Perussuomalaisten arvopohja on päinvastainen. Laittomasti maassa olevia ei pidä hyysätä, vaan heidät tulee poistaa maasta.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

PS-puolue olisi lopullisesti näivettynyt, jos uuvatit olisivatkin jääneet. Siellä ne istuu edelleen hillotolpillaan ja nyöks nyöks myötäilevät kokkareita ja kepua. Kukaan niistä ei pistä hanttiin!! Hemmetti jos olisivat edelleen persuissa, kannatus olisi nolla. ONNEKSI lähtivät. Kyllä on paljon korjattavaa tämän hallituskauden jälkeen. Ihan uskomatonta touhua!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tuollaiset Orpot kuuluisivat lukkojen taakse loppuiäkseen. He ehtivät tekemään hirmu tuhoa ennen seuraavia vaaleja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Vihainen
#3

Tässä on nyt hyvän ulostulon paikka puoluejohdolle. Niin järjenvastaista tämä veronmaksajaa halveksiva touhu on. Moni tekee tällä tiliä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Eikö tästä voi valittaa EU tuomioistuimeen? Tuomioistuinhan antoi päätöksen, että matut voi palauttaa ensimmäiseen EU tulomaahan, eli Suomen pitää palauttaa jokainen, muun EU maan kautta tullut turvapaikanhakija sinne mistä tuli.
Vielä hullumpaa on, että täällä laittomasti lusmuilevat saavat sosiaalietuisuuksia.
Suomen ei pidä ottaa Dublin linjauksen mukaan enää ainuttakaan mm. Ruotsin kautta tulevaa matua vastaan, eikä päästää edes Migrin haastatteluihin.
Eikö persuilla ole lainoppineita, jotka voisivat antaa neuvoja esim. yksittäiselle Suomen kansalaiselle, joka haluaa viedä asian kansainvälisiin tuomioistuimiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

En tiedä olisiko yksittäiselle kansalaiselle apua oikeusaputoimistosta. Jos olet työtön tai eläkeläinen etkä omista suuria talletuksia, voit saada oikeusavun maksutta. Voisit ainakin päästä alkuun, jos juristin kanssa katsoisitte, että mihin pykäliin voisit vedota ja miten sinne EU:n tuomioistuimeen saa asiansa käsiteltäväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Siis sinne EU tuomioistuimeen pitäisi saada runsain mitoin valituksia Suomesta, että täällä ei noudateta EU:n omia sääntöjä.
Leena Meri on kansanedustaja ja lakinainen, joten varmasti jotain vinkkiä voisi saada. Ei auta mitään, jos täällä sivuilla päivittelemme ja ihmettelemme.
Jussi Halla-aholla on varmasti tarkkaa tietoa näistä EU kiemuroista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PETTURIHALLITUS
Vihainen
#5

Paskahallitus.
Tämä isänmaani Suomi on surkeassa tilassa. Minä kun luulin, että nyt asiat laitetaan kuntoon. Olihan persut hallituksessa. Paskanmarjat!
Tilanne ei tosiaankaan tule paranemaan uuden hallituksen myötä. Tämän hallituksen jälkeen valtaan nousee oppositio.
Suomessa ei todellakaan ole eikä taatusti opposition myötä tule olemaankaan hallitusta joka keskittyisi Suomen etuja ajamaan.
Hallitus on valinnut linjansa joka ei aja maan etua. Oppositio ei aja maan etua.
Se ajaa maani syvemmälle suohon.

Toivon todella että Suomen Kansa herää huomaamaan että tätä maata ollaan viemässä syvälle muslimisuohon. Myöntämällä laittomille sijoituspaikat kuntiin sossuhuollon asiakkaiksi on se kuin kutsuhuuto vrt Sipilän talon käyttölupaus. Sana kiirii somen välityksellä kaukomaihin lepsusta maasta jonne saa jäädä kun hiukan ääntään korottaa.

Annan ääneni Persuille koska muita isänmaallisia EI ole. Ääniä tulee satamaan Persujen laariin ääliöhallituksen tekosien myötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000