Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

Kasvissyönnin terveyshyödyistä on tehty useita tutkimuksia, mutta maapallon terveydelle vaikutus voi olla päinvastainen. Näin kertoo Ilta-Sanomat.

Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat kuitenkin laskivat, että kasvispainotteinen ruokavalio kuluttaa energiaa 38 % enemmän ja vettä 10 % enemmän kuin ”tyypillinen amerikkalainen ruokavalio”. Lisäksi kasvihuonekaasuja syntyi 6 % enemmän.

Tutkimuksesta kertoo Washington Post. Siinä mainittu kasvispainotteinen ruokavalio on samanlainen kuin amerikkalaisten terveysviranomaisten suosittelema ruokavalio.

“Olimme yllättyneitä tuloksista. Odotimme oikeastaan juuri päinvastaista“, professori Paul Fischbeck totesi.

Minä en ollut yllättynyt tutkimuksen tuloksista, sillä niin monta kertaa on esitetty ehdottomana totuutena väittämiä, jotka myöhemmin ovat osoittautuneet joko täysin tai osittain huuhaaksi.

Pari vuosikymmentä sitten ilmastonmuutoksesta esitettiin arvioita, jotka ovat menneet monilta osin täysin pieleen. Niitä pidettiin silloin ehdottomasti oikeina. Kritiikkiin suhtauduttiin vähätellen, jopa ylimielisesti.

Uusin arvio ilmaston tulevasta kehityksestä saattaa pitää paikkansa. On myös suuri mahdollisuus, että se osoittautuu yhtä vääräksi kuin aikaisemmatkin. Se ainakin on varmaa, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.

Mielestäni uusin arvio on otettava vakavasti. Se taas ei ole hyväksyttävää, että ilmastoraportti nähdään ehdottomana totuutena ja kaikkinainen keskustelu sen yksityiskohtien paikkansapitävyydestä tuomitaan.

………
Klikkaa oheisia painikkeita, että tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Vielä kun vähän aikaa ihan oikeasti tutkitaan, niin se vanha ”diisselipösö” ei olekaan niin HIRVEÄ ympäristökatastrofi kuin meille fanaattisesti kerrotaan.
Sama kaava kuin Saksan vihreillä, ydinvoima alas, Siperian kaasu ja hiili palamaan. Ne eivät lämmitä eivätkä aiheuta päästöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kohtuus kaikessa.
Valinnanvaraa pitää olla. Ei pakkoja mihinkään suuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihminen tarvitsee lihaa ollakseen terve
#3

Ihminen on luotu sekasyöjäksi. Monet vitamiinit ja hivenaineet vaativat sekasyöntiä eli kasviksia ja LIHAA!!
Suomalainen pienessä kaupungissa 2- vuorotyössä ollut duunarikantis. Oon TERVE KUIN PUKKI, ei ali- eikä ylipainoinen, syön kaikkea ihmiselle syötäväksi tarkoitettuja hedelmiä, kasviksia, lihaa (paitsi en hyönteisiä, nilviäisiä ja sitä mistä en pidä), juon vettä, mehua, olutta, viiniä, kossua, nautiskelen makealla kaikissa muodoissaan, hunajaa lusikoiden päivittäin….. Kolesterolit ja paineet kohdallaan, naiset maittaa jotka koeponnistavat miehen kunnon…
Lääkäreitä ei tarvitse tervehtiä kun ei oo allergioitakaan.

Kuinkahan tilanne olisi, jos tämän ikäni 69 vee, olisin ollut viher-rehuilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Tutkijan mukaan Sähköauton valmistus vie ja Saastuttaa energiaa huomattavasti enemmän kuin normaali auton valmistus.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005933510.html

Amerikkalais tutkimuksen mukaan Tesla tuottaa hiilidioksiidia enennmän elinkaarensa aikana kuin normaali auto !

Tähän kun lisätään Suomessa Tuulivomalla tuotettu sähkö joka on käytänössä lähes Dieselillä tuotettua sähköä koska voimalan tuotto on kuin pisara meressä ja käyttö ikä lyhyt ,mutta sen valmistamiseen ja purkamiseen ja huoltoon ja kunnossapitoon palaa aivan käsittämättömiä määriä Dieseliä !!!
Tälläkin hetkellä sadat Traktorit auraavat teitä tuulivoimaloille jotta huoltomiehet pääsevät 18 l/100 km kuluttavilla 4 wd paketti Sprinttereillä perille ja Dieseliä palaa…

Tämä on aivan järjetöntä hommaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ahlaisten tuulipuisto ?
#5

Ahlaisten tuulivoimapuiston lähellä oleva perhe kärsii näistä viipperöistä. Välimatkaa on sentään 6 km, mutta kun viipperät ovat Suomen suurimpia, puutkaan eivät estä niiden kummitusääniä. Ne surisevat ne puiden yläpuolella saastuttamassa ympäristöään ylä- ja alaäänillään.
Tuntuu siltä, kuin ne olisivat aivan vieressä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vihreille tämä kaikki olisi selvää säästöä…mitäs kustannuksista kun ilmasto pelastuu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000