Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Pakkoruotsittajille kansan mielipide ikävä yllätys

Suomenkielisistä kolme neljästä vastustaa pakkoruotsia. Tulosta ei ole syytä epäillä, sillä tutkimuksen teettivät ruotsinkieliset tahot ja otanta oli poikkeuksellisen suuri.

Lopputulos ei minua hämmästyttänyt, eikä myöskään median ja muiden valtaapitävien reaktiot. Aihetta käsiteltiin negatiiviseen sävyyn. Ihmeteltiin, kuinka suomenkieliset voivat olla noin ymmärtämättömiä.

Mediassa haastateltiin ruotsin kielen pakollisuuteen myönteisesti suhtautuvia. Esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ylen uutisoinnissa ei mainittu sanallakaan samaan aikaan eduskunnan käsittelyssä olevaa kansalaisaloitetta vapaan kielivalinnan sallimiseksi. Jos vertaa kansalaisaloitteen saamaa huomiota sukupuolineutraalia avioliittoa koskeneeseen uutisointiin, niin ero on kuin yöllä ja päivällä.

Pakkoruotsin kannattajat jarruttavat asian käsittelyä myös eduskunnassa. Aloite tuli sivistysvaliokuntaan jo 16.5., mutta asiantuntijoiden kuuleminen oli vasta 11.11. Näyttää siis siltä, että tässä asiassa tarkoituksellisesti viivytellään. Ilmeisesti asian käsittely aiotaan lykätä vaalien yli. Keskeinen taho on pakkoruotsia kannattava sivistysvaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Raija Vahasalo.

Jos 74 % suomalaisista kannattaa pakkoruotsista luopumista, niin asiaa ei voida sivuuttaa. Jos nyt niin tehdään, asian on oltava ainakin perussuomalaisten toimesta keskeisenä asiana vaalien alla ja niiden jälkeen.

Perussuomalaiset ottivat asiaan kantaa tutkimustulosten julkistamisen jälkeen. En ole havainnut, että yksikään media olisi noteerannut näkemystämme. Julkaisen sen siksi tässä:

”Perussuomalaiset tervehtivät tyytyväisyydellä tuoretta  tutkimustulosta Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Samforskin yhteistyössä Tampereen ja Turun yliopistojen politiikan tutkijoiden kanssa kartoittamaa tutkimusta liittyen ruotsinkieleen ja suomenruotsalaisuuteen.

Suhtautuminen ruotsinkielen opiskelun pakollisuuteen oli tutkimuksen mukaan selkeästi kielteistä. Enemmistö eli kolme neljäsosaa kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista. Yli 60 prosenttia on myös sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Perussuomalaiset ovat puolueena kannattaneet kansalaisaloitetta ruotsinkielen valinnaisuudesta. Olemme todenneet muun muassa, että ruotsin pakollinen opiskelu vie aikaa globaalisti hyödyllisempien kielten opiskelulta. Se on rasite erityisesti kaupankäynnin kannalta, koska ruotsin kieli on pienen markkina-alueen kieli. Jos mielimme kasvattaa vientiämme, sen on suuntauduttava muuallekin kuin Itämeren länsirannalle.

Toivomme jokaisen puolueen ottavan rohkeasti kantaa ruotsinkielen valinnaisuuteen vaalikeskusteluissa. Me olemme oman kantamme jo kertoneet.”

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Terve järki
Tyytyväinen
#1

Tästä tulee hyvä vaaliteema. Ja mitä lähemmäksi vaaleja Vahasalo asiaa siirtää sen parempi.. Vahasalohan vihjasi että hän muuttaa kantansa jos tulee esitys jossa on pakkoruotsin sijaa jokin muu keino turvata ruotsinkielisten palvelut. Tulkit, aidosti kaksikieliset kunnat erikseen, virkamiehille ruotsin taidosta kielilisä tms. Sillä kokoomus on avain pakkoruotsilukkoon, ja em tavoilla tämä lukko avataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000