Perussuomalaiset

Kaisa Garedew

Eheytyshoitokielto rajoittaisi uskonnon- ja yksilönvapautta

Eduskunnassa käytiin torstaina 16.11.2023 lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta, jolla halutaan kriminalisoida eheytyshoidot. Voisiko sanoa: kerrassaan suvaitsevaisuuden irvikuva. Mutta, kuten arvata saattaa, aloitteen takana on lähinnä viheraktiiveja. Aloite perustuu viiteen aivan virheelliseen väittämään. 

Ensimmäinen virhe on jo aloitteen otsikossa ja sen perusteluissa. Aloitteen nimeksi on valittu ”Rikkomaton”, sillä aloitteen tekijöiden mukaansa ihmisen seksuaalisuutta tai sukupuolta ei voi rikkoa ja siten ei myöskään voisi eheyttää. Tämä väite vähättelee jokaisen seksuaalista väkivaltaa kokeneen henkilön kokemuksia. Mikään ei riko ihmistä yhtä syvästi kuin seksuaalinen, erityisesti lapsuudessa koettu väkivalta. En nyt väitä, että ihan aivan kaikki poikkeavat kokemukset sukupuoli- ja seksuaali-identiteetistä johtuisivat väkivallan kokemuksista, mutta on tieteellinen tosiasia, että lapsuudessa koettu seksuaalinen väkivalta voi vaikuttaa seksuaalisen identiteetin kehitykseen. Näin kertoo esimerkiksi Suomen Delfins ry. 

Toinen aloitteen ongelma on se, että siinä seksuaalisuutta pidetään muuttumattomana vakiona. Tämä ei edes Setan mukaan pidä paikkaansa. Setankin mukaan seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua elämänkaaren aikana.  

Kolmas väärä olettamus liittyy eheytyshoitojen sisältöön. Sitä ei olla määritelty. Eheytyshoito ei ole väkivaltaa, pakottamista tai jotain kummallisia manaamissessioita. Kyse on vertaistuesta ja sielunhoidosta. Suomessa toimijat ovat saaneet koulutusta, jonka kautta on varmistettu esimerkiksi, että tilanteessa ei pääse esiintymään henkistä väkivaltaa. Minkäänlaista painostamista tai henkistä tai hengellistä väkivaltaa ei tietenkään tule hyväksyä. Mikäli sitä väkivaltaa esiintyy, on se jo nykylainsäädännössä kriminalisoitu. 

Aloitteen tekijät näyttävät siis ajattelevan, että täysi-ikäisen ihmisen ei ole mahdollista itse haluta eheytyä. Näkemys on todella suppea eikä sekään pidä paikkaansa. Kuten ei myöskään se, että tiede olisi osoittanut hoidot yksiselitteisesti haitallisiksi. Esimerkiksi erään vertaisarvioidun seurantatutkimuksen mukaan 69 prosenttia vastaajista oli kokenut jonkinlaista muutosta. Seurannan mukaan hoito ei ollut haitallista, ja hyvinvointi lisääntyi seurannan aikana. 

Amerikan psykologisen yhdistyksen, APAn tekemän erittäin laajan, 83 vertaisarvioitua tutkimusta kattaneen meta-analyysin lopputulema oli, että tutkimusten perusteella ei voida päätellä, ovatko viimeaikaiset seksuaalisuuden muutosyritykset haitallisia. 

Toteutuessaan eheytyshoitojen kieltäminen rajoittaisi uskonnonvapautta ja yksilön valinnanvapautta. Olisi todella huolestuttavaa, mikäli päädyttäisiin luomaan lainsäädäntöä, jonka perusteella esimerkiksi henkilön puolesta rukoileminen olisikin yhtäkkiä rikos. 

Ihmisille, jotka aivan vapaaehtoisesti itse kokevat kristillisen vakaumuksen perusteella, että he haluavat elää Raamatun mukaista elämää ja saada siihen tukea ja apua, tulee antaa mahdollisuus. 

17.11.2023