Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Miten mediatalot välttävät täyden romahduksen?

Perinteinen paperimedia on historiansa rajuimman muutoksen kourissa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on menettänyt jo noin puolet tilaajistaan. Nykyvauhdilla päästään nollaan viimeistään 10 vuoden kuluttua. Kehityskulku on samansuuntainen myös muilla paperilehdillä.

On kuviteltu, että nettilehdet pelastavat tilanteen. Niin ei tule olemaan. Nettilehden levikki on jämähtänyt lähes paikoilleen esimerkiksi Helsingin Sanomissa.

Aluksi mainostajat eivät juuri reagoineet levikkien pienenemiseen. Sittemmin mainonta on vähentynyt, mutta ei samassa suhteessa kuin levikit ovat pienentyneet. Siksi lähivuosina on odotettavissa mainonnan jyrkkä väheneminen.

Nykymenolla mediatalojen tulevaisuus on todella synkkä. Arvioin, että noin 10 vuoden kuluttua useimmat sanomalehdet ilmestyvät paperisina vain kolme kertaa viikossa. Se tietää myös sitä, että lehdet ja samalla muukin posti jaetaan useimmiten kolme kertaa viikossa. Seurauksena on useiden tuhansien työpaikkojen häviäminen.

Tuhansia työpaikkoja häviää myös lehtitalojen toimituksista, sivunvalmistuksesta, painamisesta ja hallinnosta.

Miten tulevasta voidaan selvitä mahdollisimman pienin kolhuin? Ratkaisun avaimet ovat toimituksissa.

Tästä maasta ovat hävinneet puoluelehdet lähes kokonaan. Ne, jotka vielä ilmestyvät, voivat tehdä sen vain pienimuotoisesti ja yhteiskunnan tuen turvin. Tilaajina ovat vain puolueiden aktiivisimmat kannattajat.

Puoluelehtien alamäki johtuu siitä, että lukijat haluavat neutraalia ja objektiivista journalismia. Varsinkin nuoremman polven punavihreät toimittajat pitävät tärkeänä oman agendan esilläoloa myös muodollisesti sitoutumattomissa lehdissä. Se ei kiinnosta useimpia lukijoita. He haluavat tietää asiat sellaisina kuin ne ovat.

Netissä perinteisten lehtien tilanne muuttuu täysin. Siellä ne joutuvat samalle viivalle muiden siellä toimijoiden kanssa, joita on aina vain enemmän. Lehtien kustantajat, päätoimittajat ja toimittajat eivät enää yksin päätä keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Siellä ollaan lukijoiden armoilla.

Jos nykyiset lehtitalot haluavat menestyä verkkolehtinä, niillä on vain yksi keino menestyä. Toimitusten työn pitää olla mahdollisimman neutraalia ja objektiivista. Netissä on paperilehteä paljon helpompaa siirtyä lukemaan uutisia ja muita asioita toisaalle, jos tarjonta ei miellytä.

Tilanne ei näytä hyvältä. Yhä suurempi osa toimittajista elää omassa punavihreässä kuplassaan. Edessä on kivinen tie. Mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000