Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kreikan euroero tulee! Ikuinen EU-onnela tuhon tiellä.

Virallinen totuus on tähän saakka ollut, että euro on ikuinen ja kaikki siihen liittyvät maat tekevät ikuisen ratkaisun. Ja että EU- ja euro luovat uudenlaisen Euroopan, jossa talous kukoistaa ja kansat elävät kuin veljet keskenään.

Edellä oleva on virallista eu-idealismia. Kuvitellaan, että niin on nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Arjen todellisuus on kuitenkin täysin muuta.

Kun vuonna 1994 pohdiskelin EU-jäsenyyttä, tulin johtopäätökseen, että jossakin vaiheessa laiva ajaa pahasti karille. Syynä on se, että maailman historia ei tunne toista liittovaltiorakennelmaa, joka koostuisi yhtä sekalaisesta porukasta esim. uskonnon, ilmaston, teollisuuden, kulttuurin, sivistyksen, moraalin, kielen, maatalouden, ym. asioiden suhteen. Kitkatekijöitä on liikaa.

Nyt laiva on karilla. Pahasti haaksirikkoutuneena se jököttää paikallaan ja uppoamisvaara on suuri. Pian on edessä tilanne, että ensimmäiset hyppäävät pelastusveneisiin. He ovat kreikkalaisia.

EU:n ja euron ongelmat on ymmärretty EU:n ulkopuolella jo alusta lähtien. Lähes kaikki talousviisaat ovat pitäneet rakennelmaa toimimattomana. Nyt myös Euroopassa useimmat EU:sta ja eurosta riippumattomat tahot puhuvat samoin.

Saksan valtiojohto on ollut johdonmukaisesti kaikkein EU- ja euromyönteisin. Nyt myös siellä aletaan tunnustaa tosiasiat. Saksalaislehti Der Spiegel kirjoitti juuri näin:

”Saksan hallitus pitää Kreikan poistumista eurosta liki väistämättömänä, jos oppositiojohtaja Alexis Tsipras johtaa hallitusta vaalien jälkeen ja hylkää budjettikurin eikä maksa velkojaan.”


Tähän saakka lähes yksipuolisesti EU:n ja euron ihanuutta korostanut suomalaisen media on myös alkanut kakistella. Nyt palstatilaa saavat jo kriittisetkin näkemykset. Tässä esimerkki Helsingin Sanomista: http://www.hs.fi/talous/a1305914136118

Toki Suomessa useimmat eu-uskovaiset näyttävät taistelevan viimeiseen saakka. Eilen Ylen kanavalla Antti Rinne ja Olli Rehn todistivat jälleen kerran, että ei tässä mitään hätää ole. Toisin ei voi sanoa, koska silloin joutuisi myöntämään, että Timo Soini ja perussuomalaiset ovat olleet ja ovat edelleen oikeassa. Ja kun vielä vaalitkin lähestyvät.

En tiedä mitä nyt mietiskelee Alexander Stubb, sillä nelisen vuotta sitten Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen hän itsevarmasti julisti, että ”nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti”.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Uurnilla tavataan
Tyytyväinen
#1

Valtamediassa tullaan näkemään valtava kampanja Kreikasta, eli jos ero tulee on se ;
a) perussuomalaisten syytä
b) voitto Suomelle

Musta laitetaan taas valkoiseksi… tv vaaliohjelmiin täytyy ottaa mukaan SDP ja kokoomus- rkp möläytykset ja vannomiset matkan varrelta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#2

Eu yrittää vain pelottelullaa ohjata äänestäjiä ennen vaaleja ja vaikutaa näin vaalitulokseen,tämä on sitä Eu”demokratiaa”
Totuushan on ettei Eurosta voi erota,Euro jäsenys on Peruttamaton !
Vain Sotimalla siitä pääsee eroon ja sittenkin seo n vaikeaa koska Brysselin eliitillä on kovat piipussa koska siinä tapauksessa on vaarassa miljoona palkkaiset komissaarin ym. virat joiden on määrä vain kasvaa lähivuosina,kaikki Brysselissä ja eu maiden politiikassa ja päätöksen teossa perustuu Brysselin velkarahalla kasvuun kaikkien jäsen maiden politikkojen tähtäin on siellä tästä syystä velkaantumista ei saada loppumaan ennen kun vasta sitten kun Eu alueella on menossa täysimittainen sisällisota.
Mihinkään muuhun tämä rajojen ,uskontojen ja kansalaisuuksien ja valuuttojen pakko yhdistäminen ei voi pidemmällä tähtäyksellä johtaa,antaa nyt Kataisten ja kumppaneiden loistaa ja nautia siitä rahasta ja vallasta joista ne siellä saa selkään taputettavina nauttia.
On todella lapsellista ajatella että tällä kaukana nurkassa Venäjän naapurissa me saamme elää rauhassa ja pääsemme nauttimaa Eu tukipaketeista sitten kun meillä rahat loppuu kun laina hanat sulkeutuu… päinvastoin me saatamme saada Venäjältäkin näpäytyksen tästä järjettömästä toiminnasta johohon ollemme lähtenee sitä suurta karhua nurkkaan ajamaan.
Kyllä siinä vaiheessa viiastelijoita riittää että olisi pitänyt tehdäkaikki toisin Ihan kuin Värynen ja Soini on tästä konkurssista jo vuosikymmenen varoitelleet.
Kaikki varoitukset on menneet kuin kuuroille korville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

havukka ahon ajattelija
#3

Mielenkiintoista että eduskunnan jättävä kansanedustaja pitää ääntä näistä ”päivän polttavista puheenaiheista”!
Missä on ne ehdokkaiden puheet? Jotenkin tuntuu hankalalta koko touhu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Q) Now let’s consider an example, tragic and concrete: the economic crisis affecting Greece from before 2010. What are the causes of this crisis?

A) The Greek economic crisis is the result of austerity policies forced on the Greek people in order to prevent the private banks from making losses on their loans to Greece.

Q) Seeing the results of the economic policies applied in Greece, at a distance of more than 5 years now, I think that the effect obtained is the opposite of what, at least publicly, the policy was supposed to produce. What do you think?

A) The purpose of the austerity policy was to establish that the Greek people are responsible for the bankers’ mistakes, not the bankers themselves.

Q) Honestly, how can we talk about economic shock therapy to those who are without work, without food, without a future?

A) The austerity policy was created by the elite in order to make ordinary people cover the bankers’ losses by accepting cuts in pensions, employment, public services, and by selling off public assets at bargain prices to the clients of the banks.

Q) I propose a comparison: the Greece of the International Monetary Fund and the Hungary of Viktor Orban. In your opinion what model will be more appropriate in the long term?

A) IMF loans and conditionality programs are the mechanism by which countries are looted. No country has ever benefitted from an IMF program, only the creditors of the country benefit.

Q) Which is solution for the Greek crisis?

A) Revolution and overthrow of the government that sold out the Greek people.

Q) One last question: at the beginning of the economic crisis, the Greek Orthodox Church suffered fierce attacks by the Western media. She was accused of greed and selfishness. Personally, I was surprised by such accusations. Can you tell us your thoughts on this?

A) Perhaps these attacks on the church were done in order to mute the church’s defense of the poor.

We really thank Dr. Roberts for his patience and kindness in answering our questions.

Costantino Ceoldo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000