Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Hallituksen suhtautuminen Korona-pandemiaan alkuvaiheessa

23 kommenttia

Lukiessa eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaa 27.2.2020 ei voi välttyä ajatukselta kuinka harhaisilla käsityksillä Marinin hallitus toimi koronapandemian suhteen vielä helmikuun lopussa ja jopa maaliskuun loppupuolelle saakka. 

Pääministeri Marin puhui puheessaan kuinka epidemian leviämistä ja tartuntariskiä voidaan vähentää myös melko yksinkertaisin toimin. Viranomaiset suosittavat huolellista käsi‑ ja yskimishygieniaa pienentämään paitsi omaa myös muiden tartuntariskiä.

Voiko olla totta, että kansalaisten terveydestä vastuullinen hallitus antaa tuollaisen kuvan uudesta valtoimenaan jyräävästä viruksesta, jolle ei ole edes rokotetta saatavissa ja kun tiedossa piti olla miten paljon Kiinassa on tuo virus johtanut kuolemiin (myös WHO oli ottanut kantaa)? Muutoinkin on pääministerin puheessa esittämät virusta väheksyvät kannanotot pantava merkille. Olkoonkin, että hänen sanomisensa perustuvat THL:n tai ministeriöistä saamiinsa tietoihin, jopa kirjoitettuun puheeseen.  

Marinin puheesta nostan esille tähän vielä yhden ”perussetin”, joka mielestäni kertoo enemmän kuin tuhat sanaa hallituksen arviointikyvystä ja terveestä tavasta johtaa maata poikkeustilassa . Nimittäin Marin pöytäkirjan mukaan on todennut Tämänhetkisen tiedon mukaan suurimmalla osalla virukseen sairastuneista oireet ovat olleet lieviä, ja he ovat toipuneet hyvin kotihoidossa. Osalla ihmisistä infektio voi kuitenkin johtaa vakavampaan tautimuotoon, kuten keuhkokuumeeseen. Vakavimpien oireiden riskiryhmässä ovat ikääntyneet ja perussairauksia sairastavat. He tarvitsevat muita useammin tehohoitoa sairastuessaan virukseen. Lapsilla tauti on ollut hyvin lievä. Nuorilla ja keski-ikäisillä vakavat tautimuodot ovat olleet harvinaisia.”

Totta on, joidenkin saamat virusoireet ovat lieviä, mutta katsottaessa eri ikäryhmiä koskevasta sairaalahoitoa vaativasta tai kuolleisuudesta, niin varsin ruusuinen kuva on annettu sairauden vaikuttavuusasteesta koskettamaan vain ns. riskiryhmiä. Kuolleisuustietoa oli saatavissa jo helmikuun alkupuolelta alkaen eri lähteistä. Jopa WHO:lta. On totta, että alle 50-vuotiaille terveille ihmisille koronavirus ei ole erityisen tappava – kuolleisuus on melko alhainen, mutta silti jopa 20 kertaa korkeampi kuin influnssalla. Mutta siitä tulee tappavampaa vanhemmille potilaille. Seuraava taulukko antaa hyvät arviot kuolleisuusasteesta ikäryhmittäin verrattuna flunssaan, Dave Troy kirjoittaa ja jatkaa ”(Maailman terveysjärjestö) WHO arvioi keskimääräiseksi kuolleisuudeksi 3,4 prosenttia, joka on noin 100 kertaa korkeampi kuin influnssalla.” Dave Troyn mukaan arvioitu kuolleisuus on noin 2%, mikä on 30–100 miljoonaa kuolemaa maailmanlaajuisesti. Kyse ei siis ole mistään vähäpätöisestä uudesta viruksesta, ei edes kausi-infulenssaan tai muihin viruksiin verrattavissa, joihin on vastalääke saatavilla. 

Meillä tähän mennessä on todettuja kuolintapauksia 20. THL kertoo, että ikä on tiedossa 16 kuolleen osalta. Mediaani-ikä on 84 vuotta. Nuorin oli kuollessaan 56-vuotias, vanhin 101-vuotias. Sairaaloiden tehohoidossa on eri ikäisiä. On otettava huomioon sekin, ettei meillä epidemia ilmeisesti ole vasta kuin alkuvaiheessa, sillä esimerkiksi lentoteitse pääsi maahan vapaasti tulemaan kymmeniätuhasia, ehkäpä satojatuhansia, ilman karanteenikehoitusta tai minkäänlaista seurantaa/ohjausta. Moni saattaa olla viruksen kantaja ja tietämättään taudinlevittäjä. 

Merkille pantavaa on myös kuinka pääministeri Marin tuossa puheessaan sanoo Materiaalinen valmius muun muassa suojainten osalta on tarkistettu, ja vaikka lisävarusteita tarvitaan, niin tilanne on parempi kuin monissa Euroopan maissa.” Samoin sanoo lisävarusteista vastuullinen sosiaali- ja terveysministeri Pekonen; Suomi on varautunut mahdollisen epidemian varalta. Kun me puhumme materiaalisesta varautumisesta, tarkoitamme ensisijaisesti ammattihenkilöiden käyttöön työssään tarkoitettuja suojaimia, kuten kasvosuojia, hengityssuojaimia, leikkausmaskeja, suojatakkeja ja niin edelleen. Näitä on tällä hetkellä hyvin sekä alueilla että myöskin valmiusvarastossa. Suojavarusteita on siis saatavilla koko maassa eri terveydenhuollon yksiköissä, mutta niitä voidaan tarvittaessa myös siirtää sellaisille alueille, joilla mahdollisia tautitapauksia on muita alueita enemmän. Meidän valmiustasomme on myös kansainvälisesti vertailtuna hyvä.”

On kuultu eri puolilta maan sairaaloista/kunnista, ettei tilanne ole laisinkaan niin hyvä ja erinomainen kuin hallituksen taholta Marin ja Pekonen ovat sanoneet. Puutteita suojavarusteista on ammattihenkilöstöltä. Toki niitä on uutisoinnin mukaan tilattu Kiinasta ainakin kolminkertaiseen hintaan. Varmuusvarastoissa olevat vanhentuneet varusteet olisi tullut korvata uusilla vuosia sitten. Miksi näin ei ole tehty? Vastuukysymykset epäselviäkö?

Kaiken kaikkiaan koronataudin leviäminen maailman laajuseksi pandemiaksi ei suinkaan ole ollut missään vaiheessa vähäinen juttu vaan vakavasti otettava uusi tauti, johon ei ole keksitty lääkettä. Jopa kovin nuoria on kuollut tautiin eri puolilla maailmaa. Taudin vähättely Marinin hallituksen taholta ei pidä olla hyväksyttävää missään tilanteessa. Ei siis varsinkaan Kiinasta sekä myöhemmin Italiasta ja Espanjasta kantautuneiden uutisten jälkeen, koska em. maista suuntautuu maahamme turismia suuressa määrin ja myös keskinäinen kaupankäynti sekä matkustaminen maiden välillä on jokseenkin vilkasta. Viruksen leviäminen ei siten ole ollut kuin ajan kysymys myös muiden maiden matkustajien välityksin.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
#1

Tämän hetken kuolemaan johtaneet tartunnat on saatu viikko pari sitten, jolloin mm. karaokebaarit painoivat viellä täysillä. Ne virheet, mitä tehtiin viikkoja sitten, niiden satoa korjataan nyt.

Tärkeintä ei kuitenkaan lisätä merkityksettömiä rajoituksia sokeasti, kuten sanottu virheet on tehty ajat sitten.

Hulvaton meno on päättynyt, ja merkityksettömät rajoitukset on poistettava, jotta edes minimoidaan taloudelliset vahingot. Tulipalossa vastaavasti paloa koetetaan rajoittaa. Tuosta esim. noutopöydät mm. pidetään kiellettyjen joukossa jne., kun ruoka pöytiin kannettuna ei ole vaarallista, varsinkin, jos käytetään tehokkaita hengityssuojaimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Juuri näin, pelkästään kausi-influenssat tappavat jopa 500 ihmistä vuosittain, eli siihen verrattuna korona on suorastaan lempeä tappaja. Esim. vanhuksille keuhkokuumeet ovat historiallisesti suurin tappaja, huolimatta sairaalahoidosta. Korona saattaa jäädä vaikka vuosiksi pyörimään vaivoiksemme, emme saa luovuttaa, vaan jo tunnettujen riskitekijöiden määrää on minimoitava. Tuo ei kuitenkaan tarjoita sitä, että lyödään kättä koronan kanssa, vaan estetään tartuntoja kaikin järkevin keinoin, jota ei ole mm. Uudenmaan eristäminen, josta on joka tapauksessa luovuttava useista eri syistä. Ruokapaikat auki, vaikka viinaa ei tarjoiltasikaan. Pöytiä voi harventaa etäisyyksien kasvattamiseksi, ja kuten edellinen älykäs kirjoitti, suojamaskeilla varustettu tarjoilija ei ole sen turvattomampi, kuin lastillinen väkeä joukkoliikenteessä, joka taas on äärimmäinen riski. Näin ruokapaikkoja voitaisiin pitää auki vaikka sitten yrittäjän, joka kantaa riskiä kuluista, voimin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#23

Kommunisti-Kulmuni sanoi eilen että kymmenillä Miljardeilla ei ole mitään merkitystä ,ne on vain laina rahaa !!!
Kommunsiti tyttö jakaa kymmeniä aivan turhuuksiin ja pahentaa vain lamaa näin koska kaikki lamaantuu ja keskittyy vain rohmuamaan taivaalta satavaa rahaa. Kaikilla unohtuu se että miten rahaa oikesti tehdään ja miten se syntyy ja se että velahtan on maksettava aina pois kaikista järjettömistä tässä tilanteessa on se että tällä rahan jaolla tuhotaan se oikea rahan lähde siis vientiteollisuus josta tulee ainoa oikea valuutta tulo maahamme !!!!

Kun Kommunisti Katri jakaa rahaa niin kaikki lamaantuu…. työttömät ei vaivaudu edes töihin suurin huoli tuntuu olevan että kuka kerää makaavalle Siuomen kansalle kurkut kasvihuoneista ja marjat metsistä kun Rajat on suljettu akilta muilta paitsi pakolaisilta !!!!

SAIRASTA HOMMAA….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Ensinnäkin kuolleita on nykytiedon mukaan 25.
Totuus lienee, että olipa Hallituksessa kuka tahansa, niin tuskin millään nollilla oltaisiin päästy. Tämä toteamus ei kuitenkaan vapauta Hallitusta siitä vastuusta ja teoista joita se jätti tekemättä. Kaikki jotka ovat vähänkin sotaromaneja lukeneet, tuntevat lauseen: ”EI SAA JÄÄDÄ TULEEN MAKAAMAAN”. Se tarkoittaa, että vaikka kuinka pelottaa ja on epätietoista mitä pitäisi tehdä, niin tyhmintä on lamaantua toimintakyvyttömäksi. Näinhän Hallituksellemme kävi. Kokemattomuus johtamisesta ja yli kykyjen menevästä ongelmien ratkaisukyvystä olivat suurimmat syyt tilanteen ajautumisesta hyvin, hyvin, lähelle täyttä kaaosta. Tätä tilannetta ruokki vielä samaa tasoa oleva sankka Valtiosihteereiden, eli entisten kavereiden avustajakunta.
Nyt syytä sitten vieritellään THL:n ja sitäkautta entisen hallituksen syyksi. THL:n kirjoilla on TUHATKUNTA henkeä. Jos sillä porukalla ei kyetä asioita hoitamaan, niin vika on muualla kuin pääluvussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Niin, jo yksi täyspäinen olisi osannut ratkaista kyseiset ongelmat, ja 1000 typerystä voi sotkea kaikki tuhannen palasiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Maatalouden pelastamiseksi työttömille voisi järjestää palkallisia työtilaisuuksia kausityövoimana, menettämättä työttömyyskorvauksia. Tuosta joutuisi maksamaan luonnollisesti normaalit verot jne.

Näin taattaisiin kiinnostus ottaa töitä vastaan, eikä jälleen luotaisi tuloloukkuja tai karensseja tilapäistöiden vuoksi, josta olisi kaiketi muodostumassa jonkun lainen orjapanos talkoo nimellä.

Näin Suomen ei tarvitsisi turvautua myöskään riskejä sisältävään tuontityövoimaan jne., joka voi maksaa jälleen miljardeja ja pysäyttää maan talous taudin levitessä maahan. Nyt kannattaa vertailla riskejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Hallitus, vastuuministerit, Kiuru, Pekonen, STM ja THL ovat töpänneet yrittäessään hoitaa koronaa ”kausiflunssana” laumaimmuniteetilla. HUS muutamalla johtohenkilöllä on tehnyt oikean diagnoosin koronasta jo heti alussa ja moittinut hallituksen rajoituksia myöhäisiksi ja riittämättömiksi. Valmiuslait olisi pitänyt ottaa käyttöön jo maaliskuun alussa ja lentokentät ja rajat olisi pitänyt sulkea heti perään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vantaalainen
Iloinen
#7

Tämän aamun Hesarissa on juttu samasta aiheesta. Hesari teki tutkimuksen Koronasta ja ihmisten suhtautumisesta rajoituksiin ja hallituksen toimiin. Otoksesta selviää, että kansalaiset hyväksyvät tiukat toimet ja, että 61% on sitä mieltä, että hallituksen toimet ovat olleet oikea-aikaisia. Otsikkona 3 sivun tarinassa on ” Hallituksen koronavirustoimet saavat kiitosta enemmistöltä ”. Kannattaa kuunnella kansan ääntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Oikein kohdennetut tiukat toimet ovat ok. Hallituksen toimista tai nopeudesta reagoita tilanteeseen voidaan olla eri mieltä. Hesarin jutut tukevat vihervasemmistohallitusta sokeasti. Itse asiassa Hesarin toimittajat ovat umpilapsellista väkeä, ja lehti on historiansa syvimmässä kuopassa uskottavuutensa kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Joo, hallitus on toiminut jälkijättöisesti tiukentamalla rajoituksia. Kirjoitukseni koskee hallituksen toimia ihan alkuvaiheessa, jolloin ei oikein tapahtunut mitään toimia vaan annettiin kehittyä laumavastustuskykyä.

HS:n vastauksissa on huomioitu nimenomaan nykyinen tilanne. Ei kysyttykään oltiinko tyytyväisiä hallituksen ensiajan toimiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

No itse ole vakaasti sitä mieltä, että Uudenmaan eristäminen on virhe. Kaikki perusteet maakuntien terveydehuollon mahdollisesta ylikuormittumisesta voi pyyhkiä kumilla ta wc paperilla, koska meillä on mahdollisuus kuljettaa tapaukset sinne, missä kapasiteteettia hoitoihin on. Puolustusvoimilla ja poliisilla on varmasti aikaa moisen kuljetuksen hoitamiseen, onhan siellä Uudenmaan rajallakin aikaa maleksia viikko tolkulla, ja elää riskissä saada poliisivoimat sairastumaan. Uudenmaan rajan sulkeminen on yksi historiamme suurimmista rauhan aikaisista munauksista. Toiseksi harvaan asutulla maaseudulla mahdolliset tartuntaketjut on helpompi käydä läpi, jos maalle menijä yleensäkään on saanut tartuntaa. Helppoa on jossitella suuntaan tai toiseen, tartunnan saanut joutuisi joka tapauksessa tarkkailun alaiseksi, eli ei ns. uusia tapauksia. On siis absoluuttisen järjetöntä tarkastaa neljännesmiljoona autoa viikottain vain olemattoman riskin vuoksi. Poliiseilla lienee muutakin tekemistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Taitaa tuo Uudenmaan eristäminen johtua yksinomaan siitä, kun ei ole otettu käyttöön laajempaa eli kattavampaa testausta. Näin itse olen tämän tulkinnut. Toisaalta eritäminen ei oikein soinnu yhteen sen kanssa, ettei Länsirajaa ole pohjoisessa tilkitty kokonaan. Miksi meidän pitää huolehtia Ruotsin terveyshuollon kapasiteetin riittävyydestä oman terveytemme kustannuksella? Ei riitä perusteluksi työvoiman vapaan kulkemisen salliminen rajan ylitse, kun sentään yksi oma maakuntamme on eristetty. Ruotsissa työtä tekevät Suomessa asuvat voivat hyvin muuttaa vaikka tilapäisesti asumaan Ruotsiin, jos niin haluavat.

Ruotsissa on kuitenkin paljon suurempi pandemia päällä, joten sieltä se on kulkeutumassa vapaan liikkuvuuden johdosta tänne. Kun kerran joitain aluetta eristetään, niin eristetään sitten kaikki vaara-alueet, johon myös Pohjoinen Suomi kuuluu Ruotsiin nähden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Se on juuri näin, nyt ei tarvita yhtään uutta viruskantaa Suomeen mistyään suunnasta. Emme pysty pelastamaan Ruotsin tilannetta, vaikka hamuisimme sieltä osan viruksista. Ruotsin virustilanne on varmasti vakava, mutta me voimme korkeintaan toimittaa sinne suojausvälineitä, jos koskaan pystymme edes aloittamaan niiden valmistuksen, ”huipputeollinen” maa, Suomi, ei pysty valmistamaan edes suojakoppaa naamalle:).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#15

Jos tuota Länsirajaa ei ole suljettu Pohjoisessa kokonaan,sen takia,että sieltä voidaan päästää salaa maahanmuuttajia sisä Suomeen?Kerrotaanko meille kaikkia mitä puuhastellaan?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#16

Vastaus nimimerkille (utelias); Ohisalohan edellytti nimenomaan turvapaikanhakijoiden pääsyä tekemään hakemus tänne, joten tuosta kaiketi johtuu pohjoisen rajan avoinna pitäminen pääasiassa.

Ohisalo nimenomaan tiedotustilaisuudessa ja kirjallisessa tiedotteessaan tuota asiaa painotti. Siis turvapaikanhakijoiden oikeutta tulla tänne vaatimaan turvapaikkaa. Noin siis Ruotsissa laittomasti maassa olevilla oiva tilaisuus. Hallituksella ilmiselvä riitatilanne tämän johdosta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#20

”Kansan ääni”? Pakkoverolla ylläpidettty YLE suitsuttaa meille ministereiden jargonia, ”olemme parhaiten valmistautuneita”. Viisikko kokonaan tai muutama vuorollaan saa ruutuaikaa lähes rajattomasti syöttää selityksiään tekemisistään. Kukaan ei kyseenalaista kysymällä: Oletteko tehneet oikeita asioita?
Näistä tekemättä jättämisistä ei tietenkään puhuta. Pääministerillä sentään oli tilannetajua, huomasi, että käry käy, joten päätti kokeilla osittaista rehellisyyttä. Se saikin ”Kansan” ja ”vastuullisen median” sympatiat.
En hetkeäkään epäile, etteikö hallitus yritä parastaan. Se ei vaan riitä, osaamisessa on vajetta, ikävä kyllä. Viimeinen ja vakava virhe oli tapahtua, kun Niinistön ehdotus korskeasti aiottiin tyrmätä. Kosmeettisin korjauksin se onneksi otettiin käyttöön. Saatiimpa siihen sitten MINUN puumerkkini päällimmäiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#21

Vantaalainen! Mietittävää?
”Hallituksen koronavirustoimet saavat kiitosta enemmistöltä”. Kanattaa kuunnella kansa ääntä.
Ruotsissa 75% kansasta on sitä mieltä, että siellä on toimittu oikein!
Jotenkin tuo ihmetyttää? Osaatko selittää?
Ei kai ”Kansaa” johdatella?
Kyllä kansa tietää? Miten se voi tietää, kun media rynkyttää pääosin vain yhtä ja sitä oikeaa linjaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Nyt on muotia puhua viruksen leviämisen hidastamisesta, ja kuitenkaan emme tiedä edes tartuntojen laajuutta. Maassa vaeltaa eri tasoisia tartuntoja, osa katoaa oireettomina, osa puhkeaa vasta viikojen kuluttua ja tartuntaketjut ovat kadonneet massaan ymäri maan. Uudenmaan eristäminen on vain omatunnon rauhoittamista, ei todellista taudin rajoittamista. Tuosta esimerkkinä mm. hoivakotien tartunnat maakunnissa. Tärkeintä olisi ajaa takaa näitä mahdollisia tartuntoja ja myös taudin käyneitä, jotka ovat edelleen mahdollisia tartuttajia. Ruokaravintolat pitäisi avata ympäri maan, ja käydä läpi suojauksien tehokkuutta ja luoda uudet säännöt, kuten alkoholin myynnin rajoitukset ym. hulina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Samaa mieltä. Korona pääsi leviämään koko maahan rajojen kontrollin puuttuessa heti alkuvaiheessa helmikuun alkupuolelta lukien. Matkaajien mukana pääsi virus leviämään kautta maan. Eniten matkailijoita lienee ollut pääkaupunkiseudulta, jossa virus on levinnyt voimakkaammin. Aivan liian myöhään hallitus heräsi rajakontrolliin ja ”vaatimaan” (tosiasiassa ehdotus) karenssia maahan tulijoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

No luonnollisesti pääkaupunkiseutu on yhdellä tavoin tautikeskus, mutta mm. laivaliikenne ja lentoliikenne ovat ylläpitäneet eteläisen Suomen turistiliikennettä, jossa Helsinkiin vyöryy satojan bussillisia maankunnan matkaajia viikottain, ja takaisin. Lisäksi junaliikenne, ja jatkolennot maakuntiin. Turistiliikenne on nyt petollisen hiljaista, ja halutaan uskoa, ettei liikennettä ole ollutkaan. Se on sitten kriisin jälkeen laitettava tulli Helsinkiin tulijoilta, tai Helsinki-Vantaan kenttä siirrettävä muualle jne, jotta akkamainen rutkatus Helsingin saastaisuudesta loppuu. Tauti voi palata Helsinkiin jopa maaseudulta, jonne se on piiloutunut, mukamas viattomana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Se on juuri näin, jos Helsingin seudulla on pari miljoona ihmistä, muualla on yli kolme miljoonaa, pääasiassa kaikki maaseutulaiset hakevat Helsingin kautta lastinsa Viron laivoilta ja Ruotsin lautoilta. Muun osan suojaus maassa on siis lapsellista muskeleiden pullistelua, kun tehtiin virhe maahan tulijoiden karateenin järjestämisessä tai suojattujen kulkujen järjestämisessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Viimeinen yöjuna Kemijärvelle lähti, totta kai täyteen ahdettuna. Kotiin kun on lupa mennä, ja viedä tauti sinne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#22

Vastaus Sirpalle:Tuota samaa juurikin tarkoitin,että kerrotaanko meille kaikkia?Tuskinpa?!Olen katsellut TV:stä nuo Ohisalon haastattelut,missä hän jankuttaa sitä,että rajojen sulkeminen ei estä turvapaikan hakua.Tuntuu vaan kummalliselta jos Ruotsista edelleen tulee meille turvapaikanhakijoita,Turvallisesta maasta?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000