Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Trump: Tarvitsemme lakia ja järjestystä

Yksi tärkeä teema ensimmäisessä Clintonin ja Trumpin välisessä TV tapaamisessa oli turvallisuus. Trumpin mukaan USA:ssa on alueita, joissa ”eletään kuin helvetissä”. Trump toisti useasti, että tarvitsemme lakia ja järjestystä, keskittyen oman kansan turvallisuuden parantamiseen. Clinton painotti enemmänkin koko maailman turvallisuustilannetta. Asetelma toi hyvin mieleen epäonnistuneet sisäisen turvallisuuden parantamisyritykset myös EU:n jäsenvaltioiden kohdalla. Globaalius ei kaikesta hyvästä yhteistyöstä huolimatta ole parantanut turvallisuutta, etenkään EU:n reunavaltioiden osalla. Vapaalla liikkuvuudella on ollut vastakkainen vaikutus. Viimeinen lukko hoitaa turvallisuus kuntoon, ovat riittävä laki ja järjestys kansallisella tasolla.

Meillä hallitus linjasi juuri eilen, lähinnä väkivaltaisiksi luokiteltuja järjestöjä ajatellen, että lakia ei tarvitse muuttaa. Suunnitelman mukaan ongelman hoitamiseksi riittää kun tulkitaan lakia hieman toisin. Tuleeko käyttöön uudet sovelletut ratkaisut tapauskohtaisesti, vaiko yhtenäinen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen menettely ja tarkka ohjeistus?

Vaarana nimittäin on, että uusi tapa hoitaa turvallisuutta, jää lakien soveltamisen ja viranomaisten mielivallan tasolle. Viime viikonlopun jälkeen on mandran tavoin toistettu kuinka kaikki väkivalta on tuomittavaa. Tähän on tietenkin helppo yhtyä. Menneiden tapausten perusteella on kuitenkin syytä epäillä, että uusia Suomen turvallisuutta parantavia menetelmiä, määräyksi ja ohjeistuksia tullaan käyttämään poliittiseen ohjaukseen.

REIJO PAUNONEN

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000