Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Keskusta harhateillä?

1 kommenttia

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo että Suomen kannattaisi iskeä kiinni Euroopan komission investointirahastoon, koska siitä vastaa suomalainen varapuheenjohtaja Jyrki Katainen. Rahoituksella autettaisiin mm pk-yritysten rahoitustilannetta. Sipilä myöntää, että kyseessä on lainamuotoinen raha. – Mutta se kantaisi vähän isompaa riskiä ja olisi koroltaan edullista.
Suomi ei aio näillä näkymin rahoittaa EU:n investointiohjelmaa. Komissio on yrittänyt kasvattaa paketin kokoa houkuttelemalla jäsenmaita mukaan talkoisiin. Yrityksillä on ollut vaikeuksia saada rahoitusta, joka on luokiteltu riskialttiiksi oman pääoman ja pankkilainan väliseksi rahaksi. Sipilän mukaan kasvurahastosta jaettaisiin rahaa juuri tähän rahoitusosuuteen. Eli toisin sanoen EU:n vivutetusta riskirahoituksesta rahoitettaisiin yritysten riskialtteimpia osioita!
Sipillän esittämä asia ja kohde tuntuu ensi kuulemalta valtavan hyvältä. Kuitenkin moni asia jää taas jälleen kerran ihmetyttämään. Esimerkiksi se että miksi täällä kävi juuri äskettäin investointipankin pääjohtaja Werner Hoyer kehumassa Suomen investointihankkeiden listaa järkeväksi? EU:n rahoitusjärjestelmissä on ehdoton tasapuolisuus luottamuksen edellytyksenä. Kuinka siis voidaan vakavasti olettaa että Suomi saisi jonkun erityisaseman rahoituksessa muihin nähden sen tähden, koska siitä vastaa suomalainen varapuheenjohtaja? Myös Sipilän näkemys ja asiantuntijoiden näkemykset eroavat investointirahan hyödyistä. Hankkeita kasanneen työryhmän suomalaisjäsen, Markus Sovala epäilee, ettei Suomi hyödy uudesta rahoitusvälineestä. Suomi kyllä kiinnostaa investoijia, mutta muun muassa julkiset infrahankkeet tuottavat sen verran vähän, että suuri osa rahoituksesta jäisi lopulta veronmaksajien hoidettavaksi.
Sipilän esittämä rahoituskohde on oikeansuuntainen mutta euroopan investointirahastosta kannattaisi olla erossa. Investointirahastolla on vaikeuksia käynnistyä ja Suomi on jälleen kerran vaarana joutua pelinappulaksi. Suomessa vierailee EU lobbreita nyt solkenaan ja meidät halutaan mukaan lupaamalla kymmenen hyvää. Ensimmäiseksi meidät halutaa rahoittajan rooliin. EU- investointirahaston valtava halu syytää rahaa markkinoille, jota ei vielä edes ole, laskee myös vääjäämättä rimaa rahan saamisen edellytyksille. Puhutaan rahoituksen mielekkyydestä sitten mitä tahansa.  Lobbareiden joukossa on varmasti kotimaan konkurssikypsien yritysten edustus, jotka erityisesti odottavat omaa osuuttaan.
Suomen on itse hoidettava nämä rahoitusmallit omien luototuskäytäntöjen ja asiantuntijoiden mukaan ja nimen omaan niin että suomalainen veronmaksaja ei jälkiseuraamuksia joudu maksamaan.   
REIJO PAUNONEN , kansanedustajaehdokas 

www.reijopaunonen.fi

IL http://www.iltalehti.fi/talous/2014122118946446_ta.shtml

YLE http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_eun_investointohjelmasta_vain_vahan_h…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Mika
Iloinen
#1

Juurikin näin, pahoin pelkään, että ainoa investointi mitä tuon kautta tulee on uusi tulostin laskuja varten, mutta mielikuvilla mennään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000