Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Juhannusjysäriä EU eliitille?

Englannin keskuspankin entisen pääjohtajan  Mervyn Kingin  uusi kirja ilmestyy juuri ennen Britannian kansanäänestystä EU jäsenyydestä. Mervyn King käväisi Helsingissä puhumassa uudesta kirjastaan, joka käsittelee muun muassa eurokriisiä. Kingin sanomisilla ja kirjalla on suuri merkitys juuri nyt: -”Moni sanoo, että ei hätää. Eurooppa on aina kehittynyt kriisien kautta. Mutta sellaista ei ole tapahtunut” Kingin mukaan euroalueella on kolme vaihtoehtoa. 1) Palkat ja hinnat pohjamutiin. 2) Tulonsiirrot hyvin asiansa hoitaneilta jäsenvaltioilta köyhille jäsenvaltioille. Tai, 3) Eurolaueen hajoittaminen. Kaikki Kingin esittämät vaihtoehdot ovat vaikeita toteuttaa muun muassa poliittisista , ammattijärjestö- ja pankkiirisyistä. Lisävaikeuksia tuovat laajenevat levottomuudet hallitsemattomassa maahanmuutossa. Kun myös Turkki vaatii jo osansa, alkaa tilanne olla tukala EU laivan kääntämisessä. Kaiken keskipisteenä on Brittien kansanäänestys. EU komissio varoo kaikkia sellaisia signaaleja, jotka voisivat olla edistämässä Brittien eroa EU jäsenyydestä. Kuitenkin esimerkiksi EU:n lisääntyvä vapaan median säätely on jo myöhässä. Säätelyyn on syynsä, jota valaisee niin ikään Kingin lausuma -”Euroalueella on nyt meneillään kamppailu eurosta kiinni pitävän eliitin ja rahaliiton kustannuksiin kyllästyneiden kansalaisten välillä.” Faktat Kingin kirjan lailla saavuttavat suuren yleisön vääjäämättä. Ennen kaikkea Briteissä Kingin kirja tullaan noteeraamaan tarkasti. Toivottavasti näin tehdään myös Suomessa. Juhannusaaton aattona (torstaina 23.6) britit kokoontuvat vaaliuurnille äänestämään, joten talousturbulenssia on tiedossa. Ehkäpä juhannusjuomat kannattaa hankkia hyvissä ajoin. Nähtäväksi jää kivistääkö juhannuksen jälkeiset päivät  supisuomalaiseen tapaan  myös EU eliitin päitä.   

REIJO PAUNONEN

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Mitä ihmettä selität
#1

Mitä tällä tarkoitat ? ” Kuitenkin esimerkiksi EU:n lisääntyvä vapaan median säätely on jo myöhässä”

Mikä ihmeen vapaan median säätely ? Laitapa hieman selvennystä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

no kävihän/käyhän meiltä Suomestakin 100 virkamiestä Yhdysvalloissa propagandan levittämisopissa, oppimassa, kuinka ”väärien mielipiteiden” esittämistä voidaan estää.
ja mediassa on ollut pitkään mediapropagandakampanjat/ vihakampanjat/ msutamalauskampanjat vihasanastoineen ”vääräien mielipiteiden” esittäjille, ja media esittää pääasiassa tiettyä mielipidettä asioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

googlaapa tämä otsikko:

”Naton asialistalla Varsovan huippukokouksessa panostus kybersotaan Suomessa”

sieltä:

”teemaan sisällytetään keskeisesti ”pehmeämmät” informaatiosodan kokonaisuudet: [väärät] mielipiteet.

”Naton suurlähettiläät ja puolustusministerit ovat järjestäneet simuloinnit ja skenaariopohjaiset harjoitukset, joiden avulla hienosäädetään tilannetietoisuutta ja reagointikykyä näihin uhkiin, jotka ovat erityisesti suunniteltu epäselviksi ja vaikeaksi osoittaa.”

“Tehokas strateginen viestintä hälventää väärää informaatiota, propagandaa; valheet ja myytit ovat olennainen osa hybridihyökkäystä, jonka avulla pyritään hämmentämään julkista mielipidettä, pahentamaan sosiaalisia jännitteitä ja heikentämään hallitusten luottamusta”, alustaa Nato Varsovan konferenssin sisältöä.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Amerikka pelkää tätä
Iloinen
#9

”Kronvall sanoo Ylen aamu-tv:ssä, että Venäjän nykyisen ulkopoliittisen ajattelun mukaan Euroopan kannattaisi jättää yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa pois, koska Venäjän mukaan Yhdysvallat on tehnyt kaiken väärin ulkopolitiikassa ja se johtaa huonoihin asioihin.”

Jenkit on aina luottaneet aivopesun voimaan ja siksi täytyy eurooppalaisia aivopestä ettei käy yllä olevasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#2

Mitä ihmettä kyselijälle: En selitä. Kerron.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON
Sananvapautta verkossa ja verkon ulkopuolella koskevat EU:n ihmisoikeussuuntaviivat kertovat mm seuraavaa. ”kohta 19: Kansainväliset ja alueelliset ihmisoikeuksiin liittyvät yleissopimukset, tuomioistuimet ja mekanismit tunnustavat, että sananvapautta voidaan rajoittaa lailla tietyin tarkasti määritellyin tavoin ja tietyissä olosuhteissa” Eli takaportti säätelylle on olemassa. KP-yleissopimuksen 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti valtioiden on kiellettävä lailla ”kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan”. Kuitenkin esim DELFI tuomiossaan EIT tulkitsi EFFIn (Electronic Frontier Finland) kommentin mukaan väärin Euroopan neuvoston aikaisempia linjanvetoja ja EU säännöksiä verkkomedian sananvapaudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#3

Mitä ihmettä kyselijälle jatkoa: Verkkopalstojen sananvapauden hallinta on nyt jo riittävällä tasolla, jos tiukennuksiin mennään, kuten EIT päätös antaa ymmärtää, se voidaan käytännössä katsoa lähtölaukaukseksi ainoan jokaiselle vapaan mielipiteen kanavan sulkemiseen.
Tuorein hämmennystä aiheuttava tapaus oli kun Sananvapautta vihaaava Turkin pääministeri Erdogan tukki kansalaisten suut Merkelin tuella. Erdogan vaati saksalaista satiirikkoa syytteeseen, koska tämä oli loukannut satiirissaan herkän hipiän omaavaa Erdogania. 
Saksan liittokansleri Merkel astui suoraan Erdoganin virittämään ansaan ja antoi luvan syytteen nostamiselle. Merkelin lupapäätöksellä on kauaskantoiset seuraukset länsimaisen sananvapauden tulevaisuuden kannalta. 
Lisäksi Merkel on ollut sopimassa jo useiden verkkomedioiden kanssa sananvapauden rajoittamisesta muun muassa vihapuhe aivan ilmeisenä tekosyynä. Näin menetellään nyt myös Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mitä ihmettä jatkaa
#8

Tuossahan kerrotaan, että valtioiden tulisi säätää lakeja ( kansallisia lakeja ), joilla saadaan rikolliset sivustot hiljenettyä. Käsi sydämelle Reijo – kannatatko aina täyttä Internetin vapautta ? Onko pedofiia sivut laillistettava jne. ? Vai onko netin vapaus laitettava, juuri siihen että lain vastaiset sivustot on kitkettävä ? Silloin rasistiset, viha ym. sivut tuleekin poistaa.

Ja nyt päästään itse asiaan : Esität tämän sivustojen lainmukaisuuden säätelyn aivan toiseen asiaa, eli EU:n yhtenäisyyden ylläpitämiseen valheen avulla. Nuo asiat ovat toisistaan erillisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#11

En kannata mitään rikollisuutta edistävää toimintaa verkossa enkä muussakaan mediassa tai yhteydessä. Täysi internetinvapaus kylläkin mahdollistaa tämän. Netin vapautta on vaikea rajoittaa ja se on, ja tulee entisestään olemaan kilpajuoksua tekniikan kanssa. Siksi kannatan turvallisuuden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta nettikontrollia, KUN SE TAPAHTUU puhtaassa tarkoituksessa estää anarkiaa ja rikollisuutta. Pointtini onkin siinä, että näin ei tapahdu vaan kuten esim Turkin Erdoganin tapaus osoitti, säätelyä aletaan käyttää juuri EU:n yhtenäisyyden ylläpitämiseen valheen avulla….eroavaisuus mihin viittaat on melko lailla veteen piirretty viiva. Kauniit EU kansalaisoikeudelliset pykälät, mm sananvapauden kohdalla ovat pitkälti korulauseita ja alkavat palvella yhä enemmän vallan pitäjiä kuin kansalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

En vieläkään vakuuttunut
#12

Tuohan on Saksan sisäinen asia – erota Saksan/Suomen(jne. maiden kansalliset pykälät EU:n lakiteksteistä. Epäiletkö muuten Saksan oikeuslaitosta poliittiseksi – siis samanlaiseksi kuin vaikkapa Venäjällä ? Se, että tutkitaan ei tee syylliseksi ja Saksa ei ole EU.

En muuten tiedä menisikö tässäkään blogissa läpi teksti, jossa käytetään seuraavaa kieltä ( laitetaan nyt suomentamattomana lainaus englanniksi http://www.independent.co.uk/news/world/europe/angela-merkel-accepts-turkish-request-to-seek-prosecution-of-german-comedian-a6985686.html ) :
In the poem Böhmermann calls the Turkish premier a ”goat fucker” and also says Mr Erdogan ”watches child porn while kicking Kurds”. ”Erdogan is definitely a president with a small tail,” adds the comedian, in a line where ”tail” is understood in German to refer to another part of the male anatomy….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#4

EU komission ja mm Facebookin yhteys valtakeskittymän säilyttämiseen näyttää yhä selvemmältä. Nyt ehdotetaan jo sosiaalisen julkaisemisen ID korttia. Kun muutamanvuoden takainen suunnitelma Internetin lakkauttamisesta ei ottanut onkeen, niin nyt eliitti turvautui EU:n komission apuun.
Nyt ehdotetaan sosiaalisen median Facebookille omia kulkukortteja (ID-cards), joiden avulla sitten laitettaisiin nettipoliisit valvomaan, että mitä verkkoon saisi kirjoittaa ja mitä ei. Lue lähde: http://www.breitbart.com/london/2016/06/02/former-commie-ec-commissioner-calls-people-log-onto-youtube-national-electronic-id/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpsistä
#5

Luepa tuo dokumentti, johon tuossa EU-kriittisessä sivustossa viitataan ja huomaat, ettei sirllä kerrota lainkaan tuollaista sanomaa.

https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/news/communication-online-platforms-and-digital-single-market-opportunities-and-challenges-europe

Kyseinen dokumentti kertoo sivulla 10, että ohjelmistoalustoihin tulisi pystyä tunnistautumaan MYÖS valtioiden myöntämillä tunnistautumis korteilla. Samassa dokumentissa kerrotaan myös miten palveluiden tarjoajien tulee antaa selvityksiä käyttäjilleen heidän omien tietojensa sisällöstä jne.

Kannattaa oikeasti lukea dokkarit, eikä vain niiden tulkintoja. Tässä tapauksessa dokumentin lukeminen toki vaatii hieman ymmärrystä sähköisen kaupankäynnin ja viestinnän termistöistä englanniksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpsöttelijälle
Utelias
#10

Antaahan ajan kulua niin nähdään EU eliitin ns. TULKINTA vapaassa viestinnässä. Kuinka monta kertaa on viime aikoina jo nähty, että lakia ja säädöksiä venytetään tarkoitushakuisesti ja tarpeen mukaan. Muun muassa Chengen sopimusta ja viimeksi selvää lakitekstiä perheenyhdistämisessä. Viittaamasi dokumentti osoittaa myös selkeästi sen, että palveluntarjoajat VELVOITETAAN antamaan tietoja sisällöstä. Sisällöstä joka päätyy tätä kautta myös vääjäämättä EU valonnan piiriin. Tämän työn tekevät pääasiassa palvelun tarjoajat ja palvelujen käyttäjät ja myös maksavat sen. Kätevää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000