Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Kell öljy on, hän opin maksakoon

Tänään on opettajien päivä. Maailman opettajien päivänä muistutellaan opetus- ja kasvatustyön tärkeyttä muuttuvassa maailmassa. Opettajat takaavat koulutusjärjestelmän arvon ja tehokkuuden omalla työpanoksellaan. Tämän päivän tulisi olla ensisijaisesti Suomen opetusjärjestelmien ja opettajien huomioinnin työvälineenä.
Näin ei tietenkään aina ole, kun puhutaan korkeantason polittikkojen glooriasta. Täytyy saada aikaan kansainvälistä tajunnan laajentumista ja huomiota. Sanni Kaisa Grahn-Laasosen vieraulu Saudi-Arabiassa on tästä hyvä esimerkki. Yhteistyötä viritellään. Sen pohjalta Saudi-Arabia lähettää noin tuhat opettajaa Suomeen oppimaan suomalaisista opetusohjelmista ja niiden soveltamisesta Saudi-Arabiaan. Tästä koulutusyhteistyöstä on sovittu molempien maiden opetusministerien kanssa. Sanni Kaisa Grahn-Laasosen mukaan hänen ministerikollegansa Saudeissa on ilmoittanut heti alkuun, että hän on jo tehnyt päätöksen lähettää 80 ensimmäistä opettajaa matkaan. Laasonen ihailee Saudi-Arabian satsaamista opetukseen ja kuitenkin tekee itse ihan päinvastoin kotimaassaan. Mitä tällainen koulutusyhteistyö pitää sisällään? Liittyykö tähän opetuksellista kulttuurinvaihtoa eri oppilaitoksissa? Lienee aiheellista myös kysyä, kuka maksaa kustannukset, kun tiedämme jo pakolaisongelmasta, kuinka vastuunkanto saudeissa on toteutunut. Täytyy vielä muistaa, että ulkomaalaisille opiskelijoille on juuri määrätty lukukausimaksut. Ensimmäisenä niiden tulisi koskettaa rikkaan öljyvaltion opiskelijoita. Liiketoimintana koulutusvienti on yksi nopeimmin kasvavista alueista ja sen edistämistä tulee viedä eteen päin. Se ei saa kuitenkaan tapahtua niin, että samaan aikaan leikkaamme omista resursseistamme.
Hyvää opettajan päivää opettajat. Olette päivänne ansainneet.
REIJO PAUNONEN

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Suomalaiset opettajat haluavat tietää tuleeko saudiarabialaisten kanssa touhuamisesta voittoa jolla voidaan työllistää lomautettuja ja irtisanottuja opettajia suomalaisten opettamiseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
Hämmentynyt
#2

Ja erityisesti sen haluaa tietää erityisopettajat, koulupsykologit ja koulukuraattorit jotka joutuvat tekemään töitä traumatisoituneiden maahanmuuttajalasten parissa ilman riittäviä tulkkauspalveluja !!!!!!!.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Kommenttisi sai aikaan ideanpoikasen, jos saudiopettajat tulevat Suomeen niin heille voidaan antaa lähtiäislahjaksi arabiaa opetelleet muslimimatut.
Onhan suoranaista rasismia pitää muslimimatuja ympäristössä johon he eivät ole sopeutuneet, keskellä atavistista pelkoa herättäviä kristittyjä kulttuurissa jonka tapojen ja lakien hyväksyminen on heidän mielestään rangaistava kuolemalla.
Pitäähän eliittimmekin tosiasiana että muslimit kärsivät mielenhäiriöstä ja vaikeiden pohjoisten kielien ja töiden opettelu ja työskentely kaukana taikaseinästä voi loukata tunteita ja pahentaa mielenhäiriötä.
Matut pitäisi kotiuttaa kiireesti Mekan ympärille siveän, suvaitsevan, ymmärtävän rauhanuskonnon pariin, Helsingin suurmoskeijarahatkin säästyisivät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Oikein hyvä oivallus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000