Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Hallituksen luottamuspula jo suuri kansallinen riski

Näin voi nykyään jatkua vain Suomessa

Pääministerillä ja valtiovarainministerillä oli budjettiriihen
ilmapiiristä erilaiset käsitykset. Pääministerin mukaan  yhtenäisyys oli
ylimmillään ja ministeri Rinne oli sanojensa mukaan harkinnut
vakavissaan jopa puolueensa  hallituksesta eroamista. Ei kuulosta
luotettavalta. Eikä se sitä olekaan. Taloustutkimuksen tekemän gallupin mukaan sosiaali- ja terveysministeri Laura Rätyyn (kok) luottaa vain kolme prosenttia ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakkaan (kok) sekä valtiovarainministeri Antti Rinteeseen (sd) viisi prosenttia kyselyyn vastanneista. Demarien temppupolitikointikaan
ei uppoa enää kansaan. Myös SPD:n Backman esittää hyvin pettynyttä kun
rautatiesilta hävisi Savonlinnan syväväylähankeen rahoituksesta. – ”Nyt
on syytä olla yhteydessä Helsinkiin”. ….Mitäs muuta hän tehnytkään.
Hommat ei hoidu.Nämä madonluvut hallituksen keskeisten
ministerien ja loppujen sen kansanedustajien edesottamuksista, on
herättänyt vihdoin myös maakuntalehdistön päätoimittajat. On alettu
laatia lukijoille paimenkirjoituksia, kuinka ihmisten on äänestettävä oikein tulevissa vaaleissa. Kun
jo tätä ennen liuta ministereitä on lähtenyt omille teilleen, ja
nykyhallituksenkin tila on loppujen ministereiden ja kansanedustajien
luottamuksen suhteen tämä, niin millaiset johopäätökset tulisi
viimeinkin tehdä?

Maamme on todella haastavassa tilanteessa
turvallisuus- ja puolustuspolitiikankin osalla. Nykyinen hallitus, ja
sen luotettavuus, sekä kyky tehdä kriittisiä päätöksiä, alkaa olla jo
Suomelle suuri turvallisuusriski sinänsä.

Reijo Paunonen,

eduskuntavaaliehdokas, (ps)


Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
res.ylil.
#1

Haglund, Quisling of Finland.

pieni marginaalinen kieliryhmä vie meitä aitosuomalaisia kriisiin tärkeimmän naapurimme kanssa..katsommeko vierestä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#2

Herra yliluutnannti,
Olen samaa mieltä. Nämä ovat juuri niitä pahimman luokan poliittisia kämmejä, jotka mahdollistaa vipuvaikutuksen. Erityisesti maanpuolustus- ja turvallisuuasioissa tällaista ei tulisi sallia. Maanpuolustukselliste asiat ovat asiantuntijakysymyksiä eikä niihin pitäisi kovin paljoa sekoittaa massojen tunneilmauksia. Kun näin tehdään ollaan pahimmassa tapauksessa seuraavassa tilanteessa huippupoliitikkojen ja heidän media-arvonsa myötä:

Maillä on nyt puolittaisten ratkaisujen nahkapäätöshallitus.
Vaikka kalustoa, miehistöä ja operatiivisia resursseja olisi kuinka paljon,
tämä hallitusjohto ei pysty pahimmassa tapauksessa, tilanteen vaatimaa puolustuskäskyä antamaan.
Menee vatkaamiseksi.
Tilanne lässähtää, yhtään laukausta ei ammuta, ja maamme tulee miehitetyksi ainakin osittain. Realiteetit on ensin tunnustettava ja sitten tehtävä parannukset niiden mukaan.

Siinä puolustus- ja turvallisuuspolitiikan suurin uhka ja ydin tällä hetkellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000