Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Aasilla ravikilpailuihin

Huoli yritysten toimintaympäristöstä yhdisti tässä taannoin lujasti päähallituspuolueita.

SDP:n puoluehallituksessa vaalitavoitteita linjannut valtiovarainministeri Antti Rinne otti esiin yritysten arvonlisävero-velvollisuuden alarajan nostamisen ja sitoi alarajan nostamisen, sekä  huojennusalueen laajentamisen puolueensa hallitusvastuuseen.

Valtiovarainministerin ehdotukselle tuli välittömästi kilpaileva tarjous ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakalta: – Ihmettelen, miksi huojennus pitää tehdä ensi vaalikaudella. Ehdottaisin, että laitetaan asia kuntoon heti seuraavassa lisätalousarviossa.

Niinpä hallitus pistikin oikein tuulemaan.

Hallituksen nyt lisäbudjetissaan esittämä, yrittäjien arvonlisäverottoman toiminnan alarajan nostaminen 8 500 eurosta 10 000 euroon ja huojennusalueen korottaminen 30 000 euroon vuodessa, on kuitenkin täysin kosmeettinen ja riittämätön. Nosto vastaa lähinnä edellisten vuosien kustannusten nousua. Lisäksi demarit kuittasivat tällä naurettavuudellaan omat vaalilupauksena ennakkoon. Aika kätevää.

Jari Lindström: – Jos halutaan positiivisia työllisyysvaikutuksia, nostot on tehtävä vähintään perussuomalaisten esittämällä tavalla. Perussuomalaiset ovat esittäneet alvittoman toiminnan alarajan nostoa 20 000 euroon ja huojennusaluetta 40 000 euroon.

Kyllä se vaan on niin kuten eräs tuttavani totesi: -Kun demarit alkavat ajaa yrittäjän asiaa niin se on sama kuin osallistuisi aasilla ravikilpailuihin.

REIJO PAUNONEN, kansanedustajaehdokas (ps)

www.reijopaunonen.fi

Reijon vaali-TV

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000