Perussuomalaiset

Raimo Turpeinen

Elvytyspaketti vientimme pelastus?

Kuinka moni meistä oikeastaan uskoo varauksetta että kaavailtu elvytyspaketti elvyttäisi vientiämme, elämme ristiriitaisessa tilanteessa koska me haluamme elvyttää koronan vaikutuksista kärsineitä yrityksiä, erityisesti kulttuurin alalla, juuri nyt rajoitukset ovat ylisuuret, alalta loppuu työt ja usko huomiseen horjuu. Tarvitsemme viihdykettä vaikeina aikoina, jotain minkä parissa rentoutua. Yhtälö on vaikea. Asiantuntijoita löytyy joka lähtöön. Tieto on toisinaan ristiriitaista. Yhtä kaikki tarvitsemme hyvinvointia, työtä ja tämä pandemia nujerrettua, se on vakava mutta täytyyhän meidän myös elää. Yrittää ainakin normaalisti kuten ennen, turvallisesti

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
kepulainen varojenpesu
#1

Tuskin Suomen saamasta potista kuluu euroakaan viennin edistämiseen, mikäli sillä tarkoitetaan kilpailukyvyn parantamista. Mitä ilmeisimmin rahat, mitä niitä sitten onkaan, ohjataan täysin toisarvoisiin mm. kepun ohjaamiin tarkoituksiin, jossa päämäärä on vaalien alla luvata sitä ja tätä vaalikarjalle. Näihin vaalivappusatasiin on jo tottunut, nyt on kepun vuoro. Minkään muun takia kepu ei roiku hallituksessa, eurojen haju vetää, kuin raato petoja. Todennäköisesti kepulla ja tuulivoimakoplalla on tähtäimessä ruhtinaallinen potti, kun kunnat vuokraavat maitaan tuulivoimalle ja kepulaiset tuulivoimakuninkaat pääsevät raatelemaan tukiaisrahoja. Demarit, kepu ja vihreät ovat jo jakaneet Suomen mahdollisesti saamat tuet, joka on siis näennäisen viaton valtion varojen koplaus, onhan tuo raha pesty jopa EU:n tasoisessa rahanpesulaitoksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raimo Turpeinen Muusikko, pienyrittäjä
#4

Kiitos kommentista, vähän tällainen samanlainen käsitys tässä on ollut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Raimokin. Korona on Jeesukseen Kristukseen uskomattomien ihmisten: Kauppapoliittinen operaatio, ja oivallus. Tavoitteena mm. Saada runsaasti lääkkeitä myydyksi, mutta tämä heidän: myyntiorganisoija: Sielunvihollinen, ei ilmeisesti ole ymmärtänyt, tai välittänytkään ajatella: Että meidän ❤️ sydämemme, ja sielumme väsyy: tälläisessa korona ”kotkotuksessa”. Siihen Sielunhoitoon: Ei perkeleen ”porukalla” ole pilleriä, eikä rokotetta. Siihen on ainut apu: Meidän Vapahtajame, ja siksihän: Hän tulikin: Auttamaan, meitä syntisiä. Onneksemme, Hän on Elossa, Eläkäämme: Herran, pelossa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nettitilaajat
Hämmentynyt
#3

Liian vaikea asia minulle, jätän eduskunnan päätettäväksi. Yksi pieni huomio elävästä elävästä liittyen yhteismarkkinoihin. Meidän nuoriso on ostanut Briteistä muotivaatteita jo pidemmän aikaa. Nyt uusi tilaus tämän vuoden puolella on jumissa tullissa, ja siitä halutaan 17e lisämaksu ja päälle vielä 3e lisä. Aiemmin vaatteet ovat tulleet pussissa suoraan postiin ilman ongelmia ja hinta paidalle on ollut se mikä hinnastossa on ollut. Nyt tullit, verot ja vielä kasan päälle muksu joutuu tekemään asiasta vielä tulliselvityksen. Tätäkö oikeasti haluttiin ja toivottiin, tuskinpa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000