Sanonta kuuluu, että ”jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu, joka on järkeenkäypä ja yksinkertainen, mutta väärä”. Tämä pätee myös vanhusten hoivalaitosten hoitajamitoitukseen. Kuvitellaan, että kirjaamalla lakiin jokin yksi tietty hoitajamäärä, hoiva olisi hyvää ja riittävää. Asia ei kuitenkaan ole näin helppo.

Hoivan tarpeet vaihtelevat suuresti yksilöittäin ja yksiköittäin. Joissain paikoissa tarvitaan selkeästi enemmän hoitajia kuin mitä lakiin halutaan kirjata. Mutta jos lakiin kirjataan esim. 0,5 hoitajan mitoitus, voivat sekä virkamiehet että poliitikot jatkossa pestä kätensä hoivan laadun suhteen ja vedota siihen, että asiat ovat kunnossa, koska muodollinen 0,5 mitoitus on täytetty. Todellisuudesta viis ja enempää ei myönnettäisi resursseja!

Toisissa hoivapaikoissa taas voitaisiin tulla toimeen lakiin kirjattua hoitajamäärää pienemmälläkin henkilöstöllä, jos esimerkiksi hoivattavat ovat parempikuntoisia tai jos rakennuksen nykyaikainen suunnittelu ja hyvä kunto sujuvoittavat hoitotyötä vanhaan mörskään verrattuna.

Voi myös olla, että jossain paikassa on investoitu teknisiin apuvälineisiin ja seurantalaitteisiin poikkeuksellisen paljon, jolloin ihmistyön tarve on vaikkapa yöaikaan vähäisempi. Yksi esimerkki tällaisesta tulevaisuuden teknisestä ratkaisusta on ns. älylattia, joka hälyttää, jos asukas tuupertuu huoneistonsa lattialle tai jos hänen liikkumiseensa tulee päiväsaikaan poikkeuksellinen katko. Tällainen tekninen apuvälineistö ei pelkästään säästä työvoimakuluissa, vaan se myös parantaa hoivan laatua. Onhan parempi, että on heti hälyttävä älylattia, kuin että tuupertuminen huomataan vasta seuraavan valvontakierroksen aikana.

Jos lakiin nyt kirjataan kaavamainen 0,5 hoitajan mitoitus, ei kuntien ole taloudellisesti järkevää investoida älylattioihin ja muihin teknisiin apuvälineisiin. Investointi ei kannattaisi taloudellisesti, koska lain kaavamaisen hoitajamitoituksen myötä olisi pakko tehdä asiat perinteisin keinoin käsityönä maailman loppuun saakka. Teknisten investointien mahdollistamia henkilöstötarpeen vähenemisiä ei voitaisi ikinä käytännössä toteuttaa. Pahimmillaan veronmaksaja maksaisi tuplasti, jos olisi hankittu sekä kallista huipputekniikkaa että silti olisi myös täysi määrä hoitajia, vaikka vähemmälläkin jo pärjättäisiin.

Hoitajamitoitusta tärkeämpää on päättää ja kertoa kansalaisille se, mitä hoiva tarkoittaa. Montako lämmintä ateriaa vuorokaudessa? Kuinka usein pääsee ulkoilemaan? Hoiva on kunnossa, kun tämän tyyppiset laatuasiat toteutuvat säällisesti ja sovitusti. Se, selviääkö hoitolaitos tästä pienellä vai isolla henkilöstömäärällä, on ammattitaito-, olosuhde- ja johtamiskysymys. Mutta sitä tilannetta ei voi lainsäätäjä jokaisen hoitolaitoksen osalta mitenkään tietää norsunluutornistaan käsin!  Ja miten se voisikaan olla tasan 0,5 joka paikassa?

Pahimmillaan kaavamainen hoitajamitoitus siis heikentää potilasturvallisuutta ja toisaalta toimii teknisen kehittämisen ja laadun parantamisen esteenä. Tätä harva mitoituksen toitottaja on tullut edes etäisesti ajatelleeksi.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas

www.pirittapoikonen.fi

[Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran kolumnina Länsi-Uusimaassa.]