Perussuomalaiset

Piritta Poikonen

Ikääntyminen on onnellinen ongelma

Lääketieteen ja elintason parantamisella on haettu terveyttä ja pitkää ikää. Ikääntyminen on siis saavutus! Taloudellisessa mielessä ikääntyminen on kuitenkin ongelma, koska riittävä hoiva maksaa paljon ja haluamme tietenkin maksaa sen laskun.

Maksajia on kuitenkin yhä vähemmän, koska ”työvuorossa” ovat tällä hetkellä varsin pienet ikäluokat siihen nähden kuinka suuria ovat hyvin ansaitsemassaan ”eläkevuorossa” olevat ikäluokat. Rahastoja on kerätty ainoastaan eläkkeitä varten edes jonkin verran, mutta hoivan osalta koko rahoitus tapahtuu vasta tässä ja nyt veroina ja asiakasmaksuina.

Julkisen talouden puolella vallitsee paha alijäämä eivätkä rahat tunnu riittävän mihinkään. Samaan aikaan suomalaiset yksityistaloudet ovat ylijäämäisiä ja taloudellinen hyvinvointimme on kymmenkertaistunut 1950-lukuun verrattuna. Nousevat kansansairaudetkin johtuvat lähinnä liiallisesta syömisestä. Meillä on siis julkisen talouden hätä ja toisaalta materiaalinen yltäkylläisyys.

Hoivan rahoitukseen löytyisi helpotusta julkisen ja oman rahan nykyistä toimivammasta yhdistämisestä. Tämä ei kuitenkaan saisi perustua siihen, että yhteiskunta kaappaa ikäihmisten omaisuuden itselleen, vaikka ministeriössä tätä jo kaavaillaankin. Ennemmin pitäisi edistää järkevästi hinnoitellun palvelusetelin käyttöönottoa. Mikään ihmeratkaisu sekään ei ole, mutta kaikkia keinoja pitää käyttää. Edessämme ovat joka tapauksessa tehostamisen, leikkausten, verojen korottamisen ja lisävelkaantumisen ajat.

Kansainvälisestä kilpailukyvystämme huolestuneille kerrottakoon, että ikääntyy se Kiinakin. Eikä Suomi ole edes Euroopan ikääntynein kansa, mutta se vauhti, jolla ikärakenteen muutos meillä tapahtuu, on poikkeuksellisen nopea. Suomi kyllä sopeutuu siihenkin, vaikka nyt näyttääkin synkältä.

Piritta Poikonen
Kaupunginvaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas
Uusimaa, Lohja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000