Perussuomalaiset

Piritta Poikonen

Suomi elää edelleen myös metsästä

Suomen pinta-alasta 75 % on metsää. Meillä metsää on siis kaikkialla, toisin kuin Keski-Euroopassa. Brysselissä tiedetään metsistä vähän ja tämä tietämättömyys saattaa olla suurempi haitta Suomen metsätaloudelle kuin puhtaan ideologiset seikat. EU on ryhtynyt maailman metsäpoliisiksi, jonka tekemistä ohjaa ongelmalähtöinen näkökulma, vaikka oikeasti Euroopassa ja etenkään Suomessa ei ole mitään metsäkriisiä. Metsävarat eivät vähene. Metsämme ovat lisäksi hiilinielu.   

Suuri kysymys onkin, hyväksyykö EU metsien taloudellisen hyödyntämisen myös tulevaisuudessa.

Suomen viime vuosien heikentynyttä bruttokansantuotteen kehitystä selittävät tietoliikennesektorin ja paperiteollisuuden vaikeudet.  Vaikka näiden toimialojen ongelmat ovat muissa maissa samantapaisia, on niiden merkitys Suomessa suhteellisesti suurempi. Elektroniikkateollisuus ja paperiteollisuus ovat kumpikin vastanneet noin 20 prosenttiyksiköstä teollisuuden jalostusarvosta. Talouskriisin myötä nämä luvut ovat puolittuneet, eikä ole vahvoja merkkejä tämän kehityksen kääntymisestä. On kuitenkin hyvä huomata, että jos tarkastelusta putsataan pois tietoliikennesektori ja paperiteollisuus, Suomen muu vienti on kehittynyt kohtalaisen hyvin: samaa tahtia tai jopa paremmin kuin Ruotsin.

Onneksi metsästä saa jalostettua muutakin kuin paperia. Puupohjaisesta biomassasta voidaan jalostaa kestävällä tavalla  tulevaisuuden tuotteita. Perinteisten puu-, paperi- ja kartonkituotteiden lisäksi energia, uudet innovatiiviset tuotteet (esim. biokomposiitit, pinnoitteet, tekstiilikuidut)  sekä tuotantoresursseja säästävät teknologiat ovat metsäteollisuutemme tulevaisuutta. Suomen metsillä voi olla suuri rooli EU:n biotalouden rakentamisessa. Biomassan työllisyysvaikutukset ovat maaseudulla suuria.

Viime aikojen hyvät uutiset Äänekoskelta ja Varkaudesta kertovat siitä, että Suomi elää edelleen vahvasti myös metsästä.

Vielä ei siis kannata heittää moottorisahaa lepikkoon… Siispä keep calm and katso lyhyt video tästä linkistä.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Mika
Iloinen
#1

Pitkälti samaa mieltä. Näen myös vielä isommat mahdollisuudet Suomen pelastamiseksi vedellä. Kansallisena valtion yhtiönä suomalaisille työtä ja toimeentuloa ja voitot valtion kassaan, mistä Marko puhuu alla olevassa linkissä.
https://www.youtube.com/watch?v=ZDVeI_tpoio

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hyvä puu
#2

Puusta on moneksi. Onneksemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000