Suuri myytti Nato-keskustelussa on oletetusti kohtalokas kysymys, ehtiikö Suomi ajoissa jäsenyyteen tai suurvaltojen turvatakuisiin. Vai myöhästyykö se siitä kuin jännitystarinassa pikkuisen mutta ratkaisevasti kauhein seurauksin?

Jokainen historiaan tutustunut tietää, että suurvallat toteuttavat ilmoituksiaan, velvollisuuksiaan ja sopimuksiaan juuri niin kuin itse haluavat. Kuten näimme ja näemme turvatakuiden suhteen, jotka Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Venäjä antoivat Ukrainalle Budapestin sopimuksella 1994 vastineeksi ydinaseista luopumisesta. Tai Puolan maaliskuussa 1939 saamat sellaiset Iso-Britannialta ja Ranskalta. Aina ne keksivät jonkun perustelun osoittaa, että valitsemansa linja vastaa niiden kirjattuja tai kirjaamattomia velvollisuuksia tai linjanvetoja.

Kaiken lisäksi Naton perussopimus ei edes muodollisesti sisällä mitään vakuutusta, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut jäsen saisi oman alueensa puolustukseksi aseellista tukea itselleen. Kohuttu turvatakuu sisältää vain lupauksen, että muut jäsenmaat ryhtyvät johonkin toimenpiteisiin oman harkintansa pohjalta. Yhtä hyvin uhrimaan ulkopuolella kuin sen sisällä eikä välttämättä edes aseellisesti. ”… will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area.” (https://www.nato.int/cps/en/natolive/official_texts_17120.htm)

Eli – jos Naton suurvallat ovat vakavissaan aikeissaan oikeasti puolustaa Suomea hyökkäystä vastaan ne tekevät sen riippumatta siitä, ehdittiinkö joku paperi sitä ennen allekirjoittaa vai ei. Ja jos eivät ole, auttaa allekirjoitettu paperi meitä yhtä vähän kuin Puolaa syyskuussa 1939 tai Ukrainaa 2014-15 ja jälleen 2022.

Ja samasta syystä ei Venäjä suurvaltakäyttäytymisen omaehtoisena tuntijana myöskään välitä tällaisista allekirjoitusten aikataulukysymyksistä. Jos se haluaa ryhtyä voimankäyttöön pidättelevät sitä vain havaittu todellinen vastarinta- ja avunantotahto tai konkreettisen sotilasvoiman vahvistukset tulevalla taistelukentällä. Ja ilman näitä se voi hyvin viivytellä mahdollista hyökkäystään taktisesti sopivimmalle hetkelle paperisodan päättymisen jälkeiselle ajalle.

Eli Suomi ei tarvitse mitään tulipalohötkyilyä ohi normaalien valtion olemassaoloa koskevien kysymysten ratkaisuun kuuluvaa demokraattista päätöksentekoa, erityisesti kansanäänestystä. Nyt on kyseessä historiallinen ratkaisu niin tai näin erittäin vaarallisessa tapauksessa. Laumahenkinen paniikkiryntäily sulkee vain kaiken ajatustyön pois.

Huipputärkeää tämä on, koska tulipaloaikataulu ei huomioi äkkiä eteen tulevia mahdollisia esteitä. Sunnuntaina saattaa Suomen koko Nato-hanke ajaa ei suinkaan odottamattomalle karille, jos perussuomalaisten veljespuolueen puheenjohtaja Marine Le Pen valitaan EU-suurvalta Ranskan presidentiksi. Le Pen ei halua sen enempää Suomea kuin Ukrainaa Natoon. (https://suomenkuvalehti.fi/politiikka-ja-talous/marine-le-pen-suhtautuu-suomen-nato-jasenyyteen-kuten-ukrainan-jasenhaluihin-ranskan-presidenttiehdokkaan-mielesta-ukraina-ei-sovi-natoon/?shared=1218164-d135c1f6-4). Ja Natoon liittymisistä päättää Ranskassa presidentti. Jolloin sitten Suomi pääsisi vuosikausiksi Ukrainan seuraan Naton odotushuoneeseen. Vaikka Le Pen jäisi valitsematta, muitakin äkillisiä ongelmia voi tulla eteen.

Jussi Halla-aho on arvioinut naulan kantaan odotushuonevaihtoehdon kaikkein vaarallisimmaksi: ”Jonkinlainen ratkaisu pitäisi tehdä. Joko päätös Natoon hakeutumisesta tai sitten jonkinlainen kiveen hakattu vakuutus siitä, että Suomi ei koskaan tule hakemaan Nato-jäsenyyttä.” (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-nato-optio-kaikista-vaarallisin-vaihtoehto-ratkaisu-pitaisi-tehda/7d441560-5410-4d0d-8c06-b636bb4ab724)

Suomen on saatava itselleen selkeä ja uskottava linja epäuskottavan kyräilyn ja pelailun sijaan. Tätä suurta ratkaisua, kohtalonomaisessa tienristeyksessä ei voi tehdä pienissä suljetuissa pireissä sorkkaraudalla gallupeihin ja suurmediaan tukeutuen. Tarvitaan oikea kansanratkaisu rehellisen, monipuolisen ja avoimen keskustelun kautta. Ei hidastellen eikä hötkyillen. Hyvän esimerkin antaisivat koko Suomelle ja muille puolueille perussuomalaiset, jos nyt kutsuttaisiin koolle ylimääräinen puoluekokous. Puolueneuvoston kaikille jäsenille esimerkillisen avoin puolueneuvoston kokous 14.-15.5 voitaisiin ”laajentaa” helposti puoluekokoukseksi. Tarpeen se on muutenkin, koska viime aikoina tehdyt turvallisuuspoliittiset linjanvedot ovat monelta osin ristiriitaisia voimassaolevan perussuomalaisen turvallisuuspoliittisen ohjelman (https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Turvallisuuspoliittinen.pdf) kanssa. Poikkeuksista sen soveltamiseen olisi syytä päättää suoraan puoluekansan toimesta puoluekokouksessa.

Suomen kansa itse siis puhumaan ja päättämään kansamme kohtalonhetkellä -ei media ja ”asiantuntijat”!