Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Euroopasta on tullut kehitysmaiden panttivanki

Eurooppalainen vihervasemmisto on tietoisesti ja järjestelmällisesti luonut euroopasta, tuosta entisestä maailmanpoliittisesta suurvallasta, kokoonsa, väestöönsä, teknologiaan ja bruttokansantuotteeseen nähden heikon, kaikennäköisillä -ismeillä raiskatun maanosan, jonka kansalaiset pelkäävät hämärässä jo omaa varjoaankin. Eurooppa ja eurooppalaiset on riisuttu aseista. Sen kansalaisista on tehty vihervasemmiston vuosikymmeniä jatkuneella ”koulutuksella” munattomia, selkärangattomia ja sukupuolestaan epätietoisia, vikiseviä paskahousuja, joita kukaan ei enään kunnioita missäänpäin maailmaa, eikä varsinkaan missään beduiinien johtamissa lähi-idän ja heimopäälliköiden johtamissa afrikan kehitysmaissa.

Nyt viimeisimpänä esimerkkinä lähi-itäläisen kehitysmaan Turkin ”presidentti” Erdogan kiristää taas kerran euroopalta rahaa kuin pahainen lammasvaras ja basaarikauppias konsanaan. Erdogan, tuo Istanbulilaisen basaarin mattokauppias uhkaa ja kiristää eurooppaa ja eurooppalaisia lähi-idän ”pakolaisilla” ja heidän laajamittaisella toimittamisella tänne eurooppaan, mikäli eurooppalaiset eivät suostu hänen esittämiinsä vaatimuksiin. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006231532.html

Ratkaisu vihervasemmiston luomaan ongelmaan

Eurooppalaisten valtioiden tulee ilmoittaa selkeästi tuolle ”kebab-myyjälle”, että palautamme jokaisesta hänen tänne toimittamastaan ”pakolaisesta” 2kpl turkkilaisia siirtolaisia takaisin kotimaahansa. Katsotaan sitten, kuinka monta ”pakolaista” eurooppaan pyrkii ensimmäisen Istanbuliin toimitetun laivalastillisen jälkeen tänne eurooppaan. Veikkaan että noiden Erdoganin ”pakolaisten” tänne tulo loppuu kuin seinään.

Euroopan ja eurooppalaisten on otettava kovat keinot käyttöönsä ulkopolitiikassaan ja meidän on itse hankittava paikkamme maailmanpolitiikassa, tuota paikkaa ei kukaan tule meille ilmaiseksi antamaan ja pelkästään vihervasemmistolaisilla ”kauniilla puheilla”. Me eurooppalaiset emme saa jatkuvasti alistua kaiken maailman Erdoganien ja Putinien kiristykselle, koska tuolle kiristykselle ja uhkailuille ei tule muuten koskaan loppua, mikäli me eurooppalaiset toistuvasti ”käännämme myös toisen posken lyöjää kohti”. Eurooppa kuuluu ensisijaisesti eurooppalaisille, niin historiallisesti kuin myös tulevaisuudessakin. Jos joku vikiseva vihervasemmistolainen marakatti on asiasta eri mieltä, niin me voimme laittaan myös hänet tavaroineen, saman Istanbuliin matkaavan laivan kyytiin. Eurooppa ja me eurooppalaiset emme tarvitse nyt, emmekä myöskään tulevaisuudessa noita DDR:n ja Neuvostoliiton luomia, sekä kouluttamia myyriä joukkoomme, tuhoamaan ja syömään maanosaamme, sekä kulttuuriamme sisältäpäin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Demari demari rinne, eli ddr, on demareiden syntymämerkki, pahalaatuinen yhteiskunnan syöpä, jota jopa kokoomus kumartelee, tuo pääperkele. Varsinkin demarit tarvitsevat alipalkattua työvoimaa maahan, koska vaaleissa on oltava määränsä verran nälkäisiä ja helposti höynäytettäviä, muutoin äänestäjät käy vähiin; dedmareiden kannatus perustuu siis köyhyyden maksimointiin, muistakaa tämä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pääseekö persu jäseneksi ainoastaan tällaiset mentaaliongelmaiset ja häiriintyneet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jos olet mielestäsi tarpeeksi häiriintynyt, voi kokeilla vaikka vihreitä. Parhaat häiriintyneiden puolueet ovat demarit ja vihreät, ja idioottina pääsee kokkareihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Se on juuri näin, kepu on liimannut itsensä sosialisteihin lopullisesti. Tämä on paha isku eu syövereihin uppoavan suomilaivan kannalta. Kokoomus ei tiennyt, mitä teki. Eniten ymmärrystä vailla on Orpo, joka laski pirun irti. Orposta tuskin tulee poliittista johtajaa koskaan, koska puolueen johto on vain sisäistä tyranniaa joukkueen johtajana, ei maan etujen mukaista poliittista johtoa. Kokoomus on vannonut, että se ei ala yhteistyöhön muiden, kuin sosialistien ja kommunistikepun kanssa, ei vaikka maan etu sitä vaatisi, ja kansa käskisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke
Utelias
#3

On hyvin merkillistä, tai ei oikeastaan, että muslimi Erdogan lähettää musloimeja Eurooppaan. Tarkoitushan on vallata Eurooppa eli jatkaa siitä mihin osmannit jäivät 1600-luvulla.
Jos ajatellaan vähänkään järjellä, niin nuo ”pakolaiset”, jos siis ovat pakolaisia”, voisi Turkki lähettää rikkaisiin kotimaihinsa, maihin joissa rahaa on vaikka koraanin tekisi, repisi ja taas tekisi.
maihin kuten Irak (sieltähän niitä ”pakolaisia” tulee”, Iran, Saudit, Libya ja tietenkin Kuwait ym. öljyvaltiot.
Lisäksi nuo valtiot ovat valmiiksi islamistisia jolloin ”pakolaiset” viihtyisivät niissä hyvin.
Mutta ei, ne pitää tunkea tänne vääräuskoisten ja rasistien joukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000