Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Eduskuntavaalilupaus 2.4.2023

Minä lupaan

että tulevissa eduskuntavaaleissa 2.4.2023 ääneni tulee saamaan se puolue ja ehdokas, joka sitoutuu kitkemään vihervasemmistolaisen harhaopin sisaministeriöstämme ja Suomen poliisista pois pysyvästi ja palauttamaan nuo organisaatiot niiden tehtävien hoitoon, jota varten ne on alunperin perustettu.

Minä haluan

että mamujen tekemien rikosten vähättely ja niiden aktiivinen peittely tulee lopettaa.

Minä haluan

että edellämainittujen organisaatioiden päätehtävä ja ykkösprioriteetti tulisi olla suomen sisäisen turvallisuuden takaaminen, vaikka se vaatisi molempien laitosten koko virkamiesjohdon irtisanomista tai siirtämistä vaikka ”poropoliisiksi itärajalle ilman kultaisia kädenpuristuksia”.

Minä vaadin

että Suomen ulko-rajat pitää pystyä sulkemaan tarvittaessa ilman kuukausien jahkailua ja keinotekoisesti tehtyä viivettä, koska rajojen sulkeminen ei sovi vihervasemmistolaiseen harhaoppiin.

Minä vaadin

että Suomen kansalaiset saavat tasa-arvoista kohtelua kaikessa viranomaistoimessa. Viranomaisten on noudatettava kaikessa toiminnassaan voimassa olevia Suomen lakeja. Yksittäinen poliisi ei sitä päätä mitä lakia hän kulloisenkin halunsa mukaan noudattaa, kuten nykyään tapahtuu.

Minä vaadin

että esitutkinnan aloittaminen ei saa olla siitä kiinni onko uhri julkisuuden henkilö vai ei. Esitutkinnan eteneminen ei myöskään saa olla siitä kiinni, onko uhri tai epäilty syyllinen lihaa syövä valkoihoinen heteroseksuaali vai mediassa vikisevä vihervasemmistolainen intersektionaalinen feministi tai toistuvasti julkisuudessa valehtelusta kiinni jäänyt mamu. Poliisin toiminta ei saa olla mitään tosi-TV:tä, kuten se nykyään on. Tosi TV:tä jossa yksittäiset konstaapelit ja heidän esimiehensä yrittävät kalastella itselleen irtopisteitä laitoksensa johdolta ja omilta esimiehiltään vihervasemmistolaisen harhaopin mukaisesta ”positiivisesta julkisuudesta” ja näin edistävät omaa urakehitystään, esimerkkeinä tästä käy vaikka niinsanotut ”vihapuhepoliisit” joilla ei ole todellisuudessa mitään kompetenssia virkansa asialliseen ja tasa-arvoiseen hoitamiseen.

Lopuksi minä toivoisin

että Suomesta tulee taas se oikeusvaltio, niiden muiden sivistyneiden valtioiden joukkoon, joiden tärkein tehtävä ja ykkösprioriteetti on oman kansan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen, eikä minkään Afrikan tai Lähi-Idän ongelmien maahantuonti ja heidän kansalaistensa pelastaminen. Se tehtävä kuuluu kyseisten alueiden maille ja kansalaisille itselleen, ei suomelle tai suomalaisille.

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos 😕 Pekkakin. SINULTA Se Tuli, mitä me Suomalaisina: Kaipasimme kuulla, ja kaipaamme toteutettavan käytännössä, Meidän ❤️ Suomalaisten hyödyksi, ja hyvinvoinniksi. Kyllä se siitä, Kun ISÄMME On Meidän puolellamme, PERKELETTÄ, Ja hänenhenkisiään VASTAAN. Isä Ajattelee aina: Rakastaen ”lastaan”, Eli meitä. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miten niitä rajoja suljetaan kun perustuslaki sen kieltää?.
Pitää muuttaa perustuslaki ensin. Mutta se ei ole helppoa kun PS:et tulee sen muuttoa vastustaan?. Silloin ei ehkä voisi näitä tapauksia estää kuten oli Mäenpään tapaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#7

Mielenkiintoista. Missä kohtaa perustuslakiamme kielletään ulkorajojemme sulkeminen mikäli maan sisäinen turvallisuustilanne sitä vaatii kriisitilanteessa, oli kyseessä sitten pandemia, sota tai vaikkapa kehitysmaalaisten kansainvaellus? Eipä ole osunut moista perustuslainkohtaa koskaan silmiini???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pekka on idealisti, joka yhä uskoo muutoksen voimaan. Hyvä niin.
Itse olen realisti. Tällä hetkellä Suomessa on kolme eduskuntapuoluetta, jotka todennäköisesti oikeasti haluavat pysäyttää tämän nykyisen Suomen libanonisoinnin – PS, KD ja Liike Nyt. Heillä on yhteensä n.25% kannatus. Suomen kansallisvaltion alasajavilla puolueilla ja haittamaahanmuuttoa ajavilla on 75% kannatus plus media sekä useimmat aivopestyt instituutiot. Siksi mitään muutosta parempaan ei tule tapahtumaan, vaan kuulemme lisääntyvästi selittelyjä huonosta kotouttamisesta, rakenteellisesta rasismista ja median sekä viranomaisten peittelytarinoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#6

Ilman meitä idealisteja ei maailma ja ympäristö missä elämme olisi kehittynyt mihinkään. Jos ”intersektionaalinen feminismi” olisi ollut vallalla kivikaudella eläisimme vieläkin luolissa ja kävisimme suomi-neitomme haaskalla, kuten maahantuomamme lähi-itäläiset ”insinöörit ja lääkärit” toistuvasti käyvät, sitä raatelemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Matka kivikauteen on tosiaan lyhyt. Länsimaisen sivistyksen ylläpito tulee sitä haastavammaksi, mitä enemmän kehitysmaista väkeä tänne kuskataan. Kyse ei ole yksilöistä, vaan yksilöiden muodostamasta kulttuurista ja arvomaailmasta, joka ei ole mitenkään yhteensovitettavissa yhteiskuntaamme edes pitkän ajan kuluessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#13

Ongelmana noiden kehitysmaista koostuvien maanosien kanssa on se, että niiden väestö ei ole käynyt itsenäisesti läpi samankaltaista yhteiskuntien kehityskaarta kuin länsimaat. Eli metsästäjä-keräilijästä maanviljelysyhteiskuntaan ja siitä teollistumisen kautta digitalisaatioon. Esimerkiksi Afrikka suurimmalta osaltaan kuuluu edelleenkin kulttuuriltaan metsästäjä-keräilijä yhteiskuntaan ja nyt se yrittää loikkia ilman mitään valmiuksia suoraan digitalisaatioon. Seuraus ei voi olla mikään muu kuin katastrofi ja siihen ovat länsimaat syyttömiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#15

Kivikausi?=Niin TV:stä on saanut katsoa uutisklipeistä,kuinka kivittävät toisiaan noissa Lähi-idän ja Afrikan maissa! Ja onhan sitä”kivikautta”saaneet jo maistaa Suomalaislapset:kin.Maahamuuttajataustaisten lapsien taholta helsinkiläis lähiöissä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eki
#8

No, jostakinhan täytyy aloittaa. Et kai ajattele, että jos mitään muutosta ei tapahdu nykyisen eduskunnan aikana, mitään ei tule koskaan tapahtumaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomi oli aika hyvä maa vielä 80-90 luvuilla. Ei ollut tämän päivän turvallisuusongelmia, vaikka impivaaraksi haukuttiinkin. Mikä muuttui?
Suuret yhteiskuntamuutokset ovat kautta historian vaatineet sen romahduksen tai jonkinlaisen konfliktin. Sitä kohti mennään ja pahimpaan varaudutaan, vaikka samalla muutosta parempaan toivotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tuolloin nuorena neitona uskalsi vielä liikkua yksin kaupungilla yöaikaan ilman pelkoa, että tulisi jonkin ulkomaalaisen barbaarin puskaraiskaamaksi. Enää ei uskaltaisi liikkua. Miksi ihmeessä tämä maa piti pilata tuollaisella roskasakilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#16

Hei. Kiitos 😕 Nimetönkin. Niin Se VAAN kävi, Kun Tuli Jumalaton Hallitus. Nyt, selkeästi huomaamme, että mikä ero on ❤️: Kristukseen uskovan, entisajan Hallituksen, Ja tämänajan, pakanaisen Hallituksien erot. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#17

Juurikin näin!Olin itse opiskelemassa nuorena miehenä Helsingissä 80/90 lukujen taitteessa.Ja siellä sai ihan rauhassa kulkea yksinään kaduilla vielä silloin.Ja vaikka olisi ollut pikuisen viihteelläkin opiskelupäivän päätteeksi,ja”virsu” olisi vähän vipattanut:Niin ei syytä huoleen,ihan hyvin uskalsi ilta/yön hämärissä kävellä opiskelija asuntoon Kallion kaupungin osaan.Ja vaikka Kallion Karhupuiston puliukot melskasivat keskenään,ja puhuivat”Romakalla” äänellä.Niin eivät sivullisille tehneet mitään.Korkeintaan rahaa pyysivät Brenkku pulloon,kun vanha oli jo lopussa.Siellä ne paikalliset pikkupojat pelasivat jalkapalloa samassa puistossa.Ja puliukotkin joskus potkaisivat pallon takaisin,kun se tuli saman puskan juurelle missä kavereineen juopottelivat.Eikä pikkupojilla mitään vaaraa ollut.Toisin on nyt!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#18

Nimetön! Kysymykseesi= Miksi ihmeessä tämä maa piti pilata tuollaisella roskasakilla?Ei varmaankaan Eu:n/Suomen päättäjien taholta,löydy halukkaita vastaajia?!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Minä lupaan äänestää puoluetta tai henkilöä joka vaatii rikkaiden maiden kuten suomi maksaan kehysmaille tuotteista ja raakaaineista oikean hinnan eikä ryöstetä voittoja itselle.
Kuten nyt akkumalmit. Näille malmin louhijoille se 3000€ kuukausipalkka mitä Jussi on vaatinut tänne tuleville maksettavan.
Tätä minä vaadin, eli oikeudenmukaisuutta maailmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#9

Tavara, kuten raaka-aineet ovat juuri niin arvokkaita kuin joku on niistä valmis maksamaan, ei siis yhtään enempää. Mainitsemasi ”akkumalmien” arvo määritellään maailmalla raaka-ainepörsseissä, aivan kuten viljan jne. Myyjähän saa pyytää mitä haluaa, mutta entäs sitten kun tavara ei käy kaupaksi pyydetyllä hinnalla? Olisitko sinä muuten valmis maksamaan jääkaapistasi esim. 10.000€ ja autostasi 1000.000€ nykyisellä tulotasollasi? Raaka-aineiden hinta muuten siirtyy suoraan lopputuotteiden hintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#11

Jatkan vielä sen verran että vapaassa länsimaisessa demokratiassa valtio ei osta teollisuuden tarvitsemia raaka-aineita toisin kuin kommunistisessa suunnitelmataloudessa ja kaikkihan me olemme nähneet ja kuulleet miten noille suunnitelmataloutta harjoittaville yhteiskuntakokeiluille on käynyt. Esimerkkinä Neuvostoliitto, DDR, Romania, Zimbabwe, Pohjois-Korea, Venetzuela ja nyt ihan tuoreimpana on menossa Kuuba.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kehitysmaalaistuminen näkyy joka viikonloppu Helsingin kaduilla, jotka ovat kuin kaatopaikka. Ei tuollaista roskaamista ennen ole ollut, mutta nämä kaiken paskovat kunniakansalaiset toivat tavan tullessaan.
Nyt on vihervasemmiston pohdittava miten tähänkin tuontiongelmaan reagoidaan. Luultavasti roskat tullaan kieltämään ja syy roskaamiselle on tietysti siinä, että kaupungilla on liian vähän roskiksia ja väärässä paikassa. Näin tämä menee suvaitsevaiston logiikalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000