Perussuomalaiset

Pasi Paananen

Salailua, pääomitusta ja lisämäärärahaa Varkaudessa

Varkauden kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.11.2014 oli käsittelyssä kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden pääomitus ja lisämääräraha. Pääomittaminen koski Varkauden kaupungin 100%:sti omistaman Keski-Savon Teollisuuskylän 1,4 miljoonan euron pääomalainaa. Syynä pääomittamiseen on akkutehtaan konkurssi ja siltä jääneet maksamattomat vuokrat. Uuteen tehdashalliin kohdistuvan lainan lyhennykset alkavat ja yhtiö ei kykene selviytymään niistä ilman pääomitusta. Kaupunki ottaa velkaa ja sijoittaa rahat omistamaansa yhtiöön. Ongelmallista pääomituksessa on ollut se, ettei yhtiöstä ole annettu riittävästi tietoa viimeisen kahden vuoden aikana, jolloin akkutehtaan ongelmat ovat olleet tiedossa. Tietoja erääntyvien lainanerien osalta ei annettu, vaikka julkisuudessa akkutehtaan vaikeuksista oli ollut uutisia. Perussuomalaisten toistuvista pyynnöistä huolimatta tietoa ei saatu tarpeeksi. Vedottiin osakeyhtiölakiin ja salassapitoon. Lisäksi ongelmana oli, ettei 10.11. olleessa kokouksessa yhtiön puolelta ollut esittää vuokralaista, joka alkaisi maksamaan vuokraa yhtiölle niin, että Teollisuuskylä voisi sitten kahden vuoden päästä alkaa lyhentämään velkaansa kaupungille. Taas yksi verovaroja mahdollisesti kuluttava rahoituspäätös ilman, että lainan saajan tarvitsi osoittaa maksukykynsä. Nythän sitä ei ole.

Lisämäärärahapäätöksessä Varkauden kaupunki maksaa lisämäärärahaa suurimmaksi osaksi omistamalleen Navitas Kehitys Oy:lle. Huomioitavaa tässä noin 100 tuhannen euron päätöksessä oli, että yhtiön hallitus teki yksimielisesti päätöksen, että suurin osakas, Varkauden kaupunki, maksaa tämän lisämäärärahan. Lisämäärärahaan oli syynä tämän vuoden aikana tehty toimitusjohtajan vaihdos, johon ei oltu varauduttu. Perussuomalaiset vastustivat päätöstä ensinnäkin siitä syystä, ettei kehitysyhtiön sisäinen asia kuulunut kaupunginvaltuustoon ja toiseksi osakeyhtiölaissa puhutaan samanarvoisten osakkeiden yhdenvertaisuudesta. Olisihan ollut tyylikästä noudataa yhdenvertaisuutta ja ottaa kaikki omistajat mukaan tähän lisämäärärahan sijoittamiseen yhtiöön.

Mistä yllä oleva pienen kaupungin rahanjako kertoo? Verovaroja ei pidä riskeerata, kun pankitkaan eivät lainaa silmät sidottuina ja epävarmoina maksajasta. Pankkiireille valtuuston päätös on unelma: velalla velan maksaminen lisää korkotuottoja pankissa. Eihän tämän parempaa pankinjohtajan ja -omistajien ystävää voi olla kuin Varkauden kaupunkikonserni. Varkauden kaupungin talous on ollut alijäämäinen vuosia.

Avoimuus ja tiedon saaminen on vapaan demokratian edellytys. Vapaan ja avoimen tiedon varassa ihmiset voivat tasa-arvoisesti tehdä päätöksiä. Salailu johtaa maamme turmioon ja eliitin valtaan: valta on niillä, joille asiat kerrotaan. Tämä ei ole kansanvaltaa vaan harvainvaltaa. Kansanvallan puolustamiseksi kannattaa pienen kaupungin valtuustossa vastustaa esityksiä, joiden tiimoilta on harjoitettu salailua ja riskeerataan verovaroja. Eläköön avoimuus, kansanvalta ja sananvapaus.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000