Perussuomalaiset

Antti Moisander

Alueet vaarassa unohtua uusissa aluevaaleissa

Tammikuussa käydään Suomen ensimmäiset aluevaalit. Vaaleissa valitaan edustus ensimmäistä kertaa muodostettaviin aluevaltuustoihin.

Aluevaaleilla valitulle valtuustolle lohkeaa iso osa kuntien toimenkuvasta sotepuolelta pelastustoimeen. Nämä ovat tähän asti olleet kuntien oman toteutuksen alla, mutta uudistuksen toteutuessa päätösvalta siirtyy aluevaltuustolle.

Aluevaalien heikko kiinnostus uhkaa vakavasti alueellista edustusta. Mikäli kunnissa ei tiedosteta aluevaalien merkitystä tai osittain ymmärrettävästi osoitetaan boikottimielialaa koko uudistusta kohtaan, uhkaa useamman kunnan edustus jäädä tyystin uupumaan. Maakuntakeskusten yliedustus maakunnan väkiluvussa on myös omiaan korostamaan jo entisestään suurten kuntien edustusta.

Hyvinvointialueen päätösvalta vaikuttaa suoraan yksittäisten kuntien lähipalvelujen säilymiseen. Mikään ei takaa valittavan aluevaltuuston tekevän tasapuolista politiikkaa yksilöllisten kuntien tarpeet tai toiveet huomioiden. Mikäli palvelujen keskittäminen on hyvinvointialueen edustajien enemmistön tahto, kuka puolustaa sitä kuntaa, jonka edustajaa ei valtuustosta löydy?

Jo nimensä puolesta ”hyvinvointialue”, sekä ”demokratiarahaksi” nimetty piilopuoluetuki, jota kaikessa hiljaisuudessa on suunniteltu maksettavaksi jokaisesta valitusta edustajasta, ovat omiaan vähentämään kansalaisten uskoa edustukselliseen demokratiaan. Voidaankin kysyä, rakennetaanko aluevaaleissa hyvinvointialuetta vai hyväveliverkoston jatketta.

Antti Moisander

Pirkanmaan maakuntavaltuutettu

Julkaistu PS-lehdessä 10/2021

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Mitä ne alueet ovat?
Ei ainakaan minulla harvaintakaan hajua, mitä ne alueet ovat. Oliko niitä nyt lopulta 16 vai 18.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erittäin vihainen
#2

Toivottavasti äänestäjät nyt osaavat käyttää järkeänsä näissä aluevaaleissa.Eivätkä äänestä enään sellaisia vanhoja ”mielensäpahoittaja änkyröitä”mitä Tampereen valtuustossa on.Kyllä se alkuviikolla Tampereen valtuustossa tapahtunut episodi oli todella lapellista käyttäytymistä.Jos määrätyillä kansaedustajilla/kunnallisvaltuutetuilla ei korvat ja omatunto kestä kuulla totuutta nyky-yhteiskunnan lieveilmiöistä.Niin silloin voi kävellä ulos valtuuston kokouksesta.Eikä huudella/möläytellä kesken toisen valtuutetun puheen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Toivottavasti äänestäjät nyt osaa äänestää oikein ! Vanhatänkyrät /vanhojenpuolueiden , vanhataatteet uusiksi !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Miksi ei Suomen Uutisten puolelta, mene viestitläpi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Boomerit vastaan zoomerit. Kumpia mahtaa olla enemmistö alueilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000