Perussuomalaiset

Otto Härkönen

Lähiöravintola - olohuone vai juottola

Piipahdin eilen työpäivän jälkeen omassa lähiökuppilassa nauttimassa yhden keskioluen, kantapaikkani oli kuitenkin lähes tyhjä eikä vaimokaan jaksanut mukaani lähteä joten ajattelin kävellä toiseen lähiöpaikkaan katsomaan olisiko siellä juttuseuraa, vähissä oli, ikävä kyllä, uutisissakin viime viikolla mainittiin että jo 9 % opiskelijoista on täysraittiita – eivät siis käytä alkoholia ollenkaan – hatunnosto heille.

Tapasin kuitenkin omistajan ja keskustelimme hieman ravintola-alan yrittämisestä Helsingissä, eipä helppoa ole ei. Jos oletetaan että asiakkaista edelleen noin 30 % polttaa tupakkaa on hyvän yrittäjän palveltava myös heitä. Yhtenä osana tätä palvelua on tupakan myynti. Tupakan myynnistä saa myyjä noin 10 % eli jos savukeaski maksaa 6,5 euroa jää myyjälle vaivanpalkkaa noin 65 senttiä, tässä jätän alvien laskemisen tarkoituksella pois koska kokonaisuuden kannalta merkityksetön. Tupakan hinta ravintoloissa on yleensä hieman korkeampi oletetaan nyt vaikka että ravintoloitsija pyytää tupakka-askista 8 euroa, huimaa rahantuloa ei voi estää…. Nyt meillä on kuitenkin tupakan myyntiä säädelty usein tavoin ja tästä sääntelystä aiheutuu myös hieman menoja. Tupakan myyntiä varten tarvitsee hakea lupa, luvan hakeminen maksaa kaupungin taksan mukaisesti 195 euroa. Tupakoille pitää olla myyntiteline joka ei ole asiakkaan näkyvissä, oletetaan hinnaksi 200 euroa. Tämän lisäksi tupakkatuotteiden vuosittainen valvontamaksu on 500 euroa, lisäksi tulee vielä Pubin elintarvikevalvonnan tarkastusmaksu 130 euroa. Nämä maksut siis ainoastaan jotta voit myyvä asiakkaalle tupakka-askin hänen sitä pyytäessä, eli ensimmäisenä vuonna maksat kaupungille noin 1000 euroa jotta saat palvella asiakastasi, jossain nyt mättää. Yrittäjä saa siis myydä tupakka-askeja yli 650 kappaletta ennen kuin hän pääsee tässä touhussa edes tilanteeseen jossa hän alkaa maksamaan vuokraa, sähkö- ja sähkön siirtomaksuja, gramex-/teostomaksuja, palkkoja, kirjanpidon kuluja tilintarkastajan palkkioita saati itselleen joskus palkkaa.

Kaupungin tulisikin kriittisesti tarkastella yrittäjille ja yrityksille asettamia valvontamaksuja, tuota rahaa kun ei vaan tyhjästä synny. Oman osviittansa yrittäjien ahdinkoon antaa eläketurvakeskuksen selvitys yrittäjien eläketurvasta:

” Yrittäjien lakisääteisissä eläkkeissä ilmenee sama kehityssuunta kuin eläkkeensaajilla yleen­säkin. Tietyt varhaiseläkkeet ovat poistumassa. Vuonna 2014 eläkkeelle siirtyneistä 70 pro­senttia siirtyi vanhuuseläkkeelle ja työkyvyttömyyseläkkeille viidennes. Myös eläkkeelle siir­tymisessä on eroa: yrittäjäura jatkuu keskimäärin puoli vuotta pidempään kuin palkansaajien työura. Matala työtulo yhdessä lyhyen yrittäjäuran kanssa merkitsee pientä eläkettä – keski­määräinen YEL:n mukainen eläke on 420 euroa. Tyypillisen yrittäjän eläketurvaan lukeutuu kuitenkin palkansaajana ansaittua eläkettä. Käytännössä yrittäjän omaan työuraan perustuva lakisääteinen eläketurva oli keskimäärin 1 270 euroa, mikä on noin 200 euroa pienempi kuin eläkkeensaajilla kaikkiaan.”

Ei yrittäjän elo helppoa ole, kaupungin ei kuitenkaan tule omilla maksuillaan vaikeuttaa lisää yrittäjien jo valmiiksi hankalaa asemaa.

Äänestä – voit vaikuttaa

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Moni viihtyisä ravintola on kokenut alamäen.
Muistelen 1970-lukua jolloin kapakkaan mentiin viihtymään ja seuraa hakemaan. Oikeat kotimaiset orkesterit alkoivat klo 20 musiikin valssilla. Kun pöydät olivat täynnä, oli tupa täynnä ja joutui baarin puolelle. Valomerkki klo 00:45.
Paikka oli taloudellisesti kannattava koska siellä oltiin koko ilta ilman alkukännimestaa sekä viikollakin vaikka oli aamulla työt edessä.

NYT: porukka käyn alkupaikoissa ottamassa kännit, tulevat kapakkaan kännissä. Mitään ei tapahdu ennen klo 24. Porukkaa on kuin metrossa. Vaatteet solmussa ahtaudessa. Viikolla ovet ovat kiinni.

Ottakaapa mallia 1970-luvun tyylistä ennen diskoaikaa. Ovet auki klo 19 ke, pe, le, su ja kiinni klo 01. Sunnuntaina klo 16 päivätanssit.
Treella Kaijakka avasi ovensa la aamu klo 06. !!!
Jopa alkaa porukkaa viikollakin olemaan oluella ja oikean orkesterin tanssittamana kun ehtii nukkumaankin.
Kaikki tämä >18 vuotiaille nuorisolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Helsingissä ei ole yhtäkään tanssiravintolaa. Surkeeta on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000