Perussuomalaiset

Nina Strandén

Suomen turvallisuus puhututtaa

MTS:n Journalistiseminaarissa 13.12.2022 puhuttiin Venäjän sodan vaikutuksesta kansainväliseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä Suomen kansallisesta turvallisuudesta. Rajatilanteen osalta tuotiin esille, että joustavat toimintamallit tulee olla mietittynä valmiiksi, kuten EU-tasoinen koordinaatio – mikä kuuluu kenellekin, voimavarojen riittävyys, miten kansalaisille viestitään kriisitilanteissa sekä tarvitaanko erillistä turvallisuusneuvostoa tai ”Nyrkkiä”. Lisäksi todettiin, että maahanmuuttoa on mahdollista käyttää poliittisena aseena ja siihen tulee myös varautua EU-tasoisella lainsäädännöllä sekä järjestää puutteelliset toimivaltuudet maahanmuuttoon liittyen kuntoon.

Meidän on muistettava, että sota on vaikuttamista koko yhteiskuntaa vastaan. Omavaraisuus nousee yhä tärkeämpään rooliin. Riippuvuus Kiinasta on ymmärrettävä ja siihen on varauduttava EU:n ja Kiinan yhteistyökeskustelulla. Samalla on huomioitava USA:n ja EU:n tekoälykilpailu Kiinan kanssa. Euroopan tulisi pitää digitalisaatio (standardit) omissa käsissään, nyt se on valumassa Kiinaan, joka voi muodostaa jopa turvallisuusriskin.

Energiahuollon osalta todettiin selvästi, että oma energiatuotanto Suomessa ei riitä. Emme kuitenkaan ole riippuvaisia Venäjän kaasusta vaan puusta. Puun tuonnista Suomeen on aiemmin tullut noin viidennes Venäjältä, pärjäämme vielä tämän talven, mutta seuraava talvi on epävarma, riittääkö puuta poltettavaksi. Tämän vuoksi tarvitsemme edelleen myös turvetta. Mielestäni tässä vaiheessa on myös mietittävä, onko järkevää lähteä ajamaan ennenaikaisesti alas toimivia hiilivoimaloitamme.

Naton suhteen todettiin, että suurin osa kansalaisista tukee päätöstä hakea Natoon. Vaikka Venäjä ei sinänsä ole sekaantumassa Suomen tai Ruotsin päätöksiin Naton suhteen, Venäjän suhtautuminen riippuu paljolti siitä, millaista infrastruktuuria Nato on tuomassa rajoille. Venäjän reaktio Suomen Natoon hakemiseen on ollut kuitenkin jopa oletettua laimeampi. Suomen rooli Naton jäsenenä nähtiin ennaltaehkäisevien toimien ja varautumisen suunnittelussa sekä pohjoismaisen yhteistyön vahvistamisena. On varauduttava siihen, että myös Suomen lähialueelle voi tulla Ukrainan kaltainen tilanne. Tarvittavia hankintoja ollaan tekemässä ja samalla on tärkeä turvata myös Suomen oma tuotanto.

On myös muistettava, että EU on sitoutunut Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämä tulee leikkaamaan suuren osan myös Suomen verovaroista, joten mielestäni olisi nyt jo hyvä ennakoida, mistä rahat otetaan? Velkaa ei voi jatkuvasti lisätä, on tehtävä ratkaisuja, jotka eivät kuitenkaan leikkaa jo ennestään vaikeuksissa olevista peruspalveluista. Varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, terveydenhuollosta, vanhushuollosta ja vammaishuollosta ei ole varaa leikata enää senttiäkään. Leikkaukset tulee tehdä toissijaisista toiminnoista, kuten erilaisista projekteista ja hankkeista, kehitysyhteistyöstä sekä ylimääräisistä tukitoimista, joista ei saada minkäänlaisia näyttöjä niiden vaikuttavuudesta.

Seminaarin tallenne on katsottavissa puolustusministeriön nettisivuilla:

maanpuolustustiedotuksen_suunnittelukunta_mts/seminaarit/journalistiseminaari_13.12.2022

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Nina , ole kovasti huolestunut näistä sitoutumisista , milloin minnekkin kansainvälisiin sopimuksiin !?! Ja tästäkin EU uun , jälleen rakentamis – sopimuksesta !! Suomi on aikanaan jo jälleen , rakennellut !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

ULOS EU:sta!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomen luovuttaminen vieraan vallan alaisuuteen edes osittain on TÖRKEÄ maanpetos! Näin sanoo rikoslakimme 2. luku ja EU ON VIERAS VALTA, koska vain Suomen oma valta on oma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Eu tulee aiheuttamaan 3. maailmansodan !

Jos ei ole jo aloittanut sitä lähes 9v. sitten kun se yritti vallata Velkarahan jakamisen voimalla Ukrainan.
Johon Venäjä vastasi perinteisin konstein, Eu ei edes uskalla sotia vaan lähettää vaan aseita Ukrainaan ja tapattaa Ukrainalaisia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

1 ja 2 Maailmansotakin on alkanut nykyisen Eu alueen sisältä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mauno Koivisto aikoinaan totesi, että Suomi on ainoa EU:n jäsenmaa, jolla on yli 1000 kilometriä rajaa Venäjän kanssa.
Eikö EU:n pitäisi rahoittaa Suomen puolustusmenoja vai olemmeko niin tyhmiä ettemme kehtaa pyytää rahaa tähän EU:lta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei Suomalaiset politikot kehtaa pyytää rahaa , ne mielluummin ottaa Ulkomaan velkaa ja lahjoittaa Eu:lle sen ja Homottaa ja Huumeistaa kansaan jotta saa näin nuoltua Miljoona palkkaisia Brysselin virkoja !

Eihän tänne ole saatu edes Moottori tietä maan pitkän maan läpi,Etelä Euroopassa on Eu:n maksamia moottoriteitä ristiin rastiin sellaisillakin aluilla jossa ei ole edes liikkujia. Ja aivan ylimääräisiä lentokenttiä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ei Suomalaiset kehtaa pyytää Eu:lta rahaa Merisiltaan Euroopasta Suomeen (siis laivaliikenteeseen)
Suomalaiset politikot Myi Finlines :n Italin Mafialle joka osti toisen kilpailijan heti pois ja lakkautti sen ja nosti hintoja..
Nyt velkainen Suomi ottaa velkaa ja maksaa Mafialle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ei Suomalaiset politikot kehtaa pyytää rahaa Sähkönsiirto verkkojen kansallistamiseen jotka myytiin ulkomaille !

SIIHEN SYYLLISTYNEITÄ POLITIKKOJA ISTUU NYT MINISTEREINÄ !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Ei Suomalaiset kehtaa tehdä mitään muuta kuin nuolla Eu:n persettä ja velkaantua ja harjoittaa Pakolaisbisnestä.

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ PAHIN EU-TROLLI JA MAAN PETTURI ISTUU NYT PRESITENTTINÄ !

Ja seuraavaksi Presitentiksi galluppien kärjessä kärkkyy 2 Eu-Trollia Rhen ja Haavisto

Kyllä Suomalaiset sais katsoa peiliin,kyllä me ollaan tyhmää kansaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ei Suomalaiset kehtaa Natoonkaan mennä niin että luovuttaisimme muutaman Terroristin !
Mieluummin uhraamme koko maan muutaman Terroristin suojelemiseksi.
Nämä Terroristit ei edes lähde rintamalle koska ne ei ole käyneet Suomen armeijaa.. vaan ne pakenee Bunkkereihin sodan lietsojien kanssa (politikkojen ja Sivareiden ja homojen ja huumeiden käyttäjien kanssa) ja Suomen parhaimmat kunnon kansalaiset uhrataan eturintamaan.

Ollaan me järjetön kansa kun tuemme tällaista politiikkaa , Miksi meitä niin hävettää ?
Me olemme kuin Australian aborginaaleja että häpeämme itsemme sukupuuttoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ei Suomalaiset kehtaa edes peiliin katsoa kun meitä niin hävettää..Sellaista kansaa me olemme. Siksi politikot Pelaa pakoalisbisnestä,homottaa ja huumeistaa kansaa ja jakaa velkarahaa ympäri maailman kun niin hävettää… (Ja saahan siinä samalla Miljoona virkoja parhaimmat rahan jakajat ja perseen myyjät)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Väyrysen Paavo on ainoa joka uskaltaa katsoa peiliin niin ettei sitä hävetä !

Kaikki muut politikot on Eu-Trolleja ja muutama Venäjän Trollikin on Kärnä,Aho ja Lipponen !

PERSUJEN PITÄISI SAADA VÄYRYNEN PUOLUEESEEN !

Se on väärässä puolueessa nyt !

Kepu on viher-Kommunstien perseen nuolija Ilman Kepua ne ei olisi voineet tuhota tätä maata 4 vuotta kestäneellä Hallitus kaudella Velkannuttamalla tätä pilalle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Putinin aikana ei Turkki ja Unkari ratifioi Suomen jäsenyyttä. Kun jännite itärajalla kiristyy, ei meitä enää huolitakaan sinne. Solidaarisuus-utopiassa elävät päättäjämme tuhoavat Suomen hiljaa mutta vääjäämättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen eväät alkaa olla syöty ja hyvinvointiyhteiskunta romahduspisteessä. Emme me jatkuvasti voi olla kokoamme isompia. EU vie meitä kuin kuoriämpäriä ja oma vihervasemmistomme lyö tahtia. Kansa köyhtyy ja kurjistuu.
Ukrainan jälleenrakennuksen rahoituksesta pitäisi vastata Venäjä, ainoastaan Venäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ukraina vastatkoon jälleenrakennuksestaan ihan itse!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Eihän koko maa edes kuulu Euroopan Unioniin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Eu Politikointi perustuu jatkuvaan eu alueen laajenemiseen ja velkaantumiseen ja sitä kautta Brysselin miljoona virkojen kasvuun !

Politikot ei pääse Miljooniin käsiksi ellei ne ensin kotimaan polittikassa Velkaannuta,Huumeista,Homota ja rahoita Pakoalsibisnestä.

Tästä johtuu järjetön politiikka ! (Jos rahaa meinaat saada pitää uhrata oman maan etua sen eteen ! )
Se on maan petturuutta pahimmillaan kun samalla uhrataan turvallisuuskin kuten nyt on tänävuonna nähty !

PERSUJEN ON VAADITTAVA MAAN PETTUREILLE ELINKAUTIS TUOMIOITA !

Myös on ajettava lakimuutoksia ,että otetaan kuoleman tuomiot käyttöön maanpetturuudessa !

Muuten velkaantumiseen ja maan tuhoamiseen ei tule loppua eikä politiikkaan järkeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jos maan petturit saadaan häkkiin niin eihän tähän maahan jää muita politikkoja vapaalle jalalle kuin Persut ja Kd . ja Väyrysen Paavo !

Sitten tulis maan asiat kuntoon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Siitähän se sota alkoi kun Eu yritti sen Venäjän huora maan väkisellä ryöstää Eu alueeseen Kriminein päivineen jossa on Venäkjän suurin laivastotukikohta .

Järjetön yritys ! oli päivän selvää ettei se tule onnistumaan !

Pitää muistaa että silloin 9v. sitten kun Ukraiansta elettiin sotimaan Eu:n johdossa Oli Huumehörhö ukko (Junkker)
Todisteena siitä on tv kuvaakin kun meidän oma Eu-Trolli Niinistö taluttti sitä Brysselissä televisio kameroiden edessä.ja silmät pyöri kuin hedelmä peli ja suu nauroi…
Jokainen tajuaa että kyse ei ollut alkoholista vaikak niin valehdeltiin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000