Perussuomalaiset

Nina Strandén

Lasten ja nuorten pahoinvointi syvenee

Sosiaalialan ammattilaiset joutuvat kohtaamaan yhä enemmän väkivaltaa ja tilanteita, joihin heillä ei ole enää mahdollisuuksia puuttua. Ei, vaikka tarkoitus on toimia lapsen tai nuoren eduksi. 

Taas törmätään samaan ongelmaan kuin vanhusten, vammaisten ja mielenterveysongelmaisten kanssa, resurssipulaan. Samaan aikaan resurssipulasta kärsii myös poliisi.

Sosiaalityöntekijöiden on vaikea saada poliisin virka-apua, vaikka Talentian kyselyn mukaan joka viides sosiaalialan korkeakoulutettu on kokenut työssään väkivaltaa tai sen uhkaa. 

Erityisesti lastensuojelulaitoksissa väkivalta on lisääntynyt viimeisen kolmen vuoden aikana. Työntekijöiden aikaa kuuluu yhä enemmän nuorten karkailun aiheuttamien ongelmien selvittelyyn.

Itsekin olin jonkin aikaa nuorena töissä lastenkodissa. Ei se silloinkaan helppoa ollut, mutta paikalla oli ehkä enemmän muitakin aikuisia. Monella nuorella oman ohjaajan lisäksi roolimallina ja tukena saattoi toimia myös laitoksen talonmies, siivooja tai kanslisti.

Onkohan kenelläkään enää aikaa auttaa opiskelussa, siivota, tehdä ruokaa tai leipoa lasten ja nuorten kanssa tai edes vaan pelata pelejä tai istua katsomassa tv:tä illalla ja jutella niitä näitä? Epäilen, että ohjaajien aika menee väkivaltaisten tilanteiden kontrollointiin ja erilaisten raporttien ja byrokratian pyörittämiseen.

Tarvitaan lisää resursseja, lisää ihmisiä tekemään kaikkia näitä tärkeitä tehtäviä. Muutoin meillä tulee olemaan yhä enemmän suuria nuorisojoukkoja, jotka vaeltavat pimeydessä kaupungin kaduilla.

https://www.talentia.fi/uutiset/vakivalta-sosiaalialalla-liian-yleista-tavoitteena-nollatoleranssi/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007609920.html?fbclid=IwAR0nQgV4GjUUNoLkdqKrpPqdNy2dqKYJ33nSLBcd9lu9NSzDo_1OFxry4mY

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007609905.html

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Ninalta erinomainen kirjoitus ja kannanotto! Tosin taitaa punavihreä hallitus, ja ylipäätään koko punavihreän ideologian nielaisemat kannattajat, olla niin perhe- ja lapsivastaisia ettei mikään ääni enää herätä heitä. Jokaisen lapsen tulisi saada kehittyä ja kasvaa biologisten vanhempiensa, isän ja äidin (miehen ja naisen), hyvässä hoidossa. Perheen keskellä lapsi voi kasvaa terveeseen nuoruuteen ja vastuulliseen aikuisuuteen. Tämä on niin jäätävän kova totuus ja kaikki mikä rapauttaa perhearvoja ja sotkee ihmisiä ultra-liberaaleilla SetaSexpo-eksytyksillään, tuottaa vain lisää ja lisää ja lisää ja lisää lasten ja nuorten pahoinvointia. Tämä pahoinvointi purkautuu joko itsensä vahingoittamisena tai väkivaltana muita ihmisiä kohtaan. Mutta kun tätä ei päättäjät halua tunnustaa vaan levittävät muka niiiiiin edistyksellisiä uusia ideologioita, jotka on ammennettu ikivanhasta kommunismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Onneksi Hallituksellamme on, suunnitelma asian kojaamiseksi. Oppositiopuolue Kokoomuskin tukee sitä tarmokkaasti: Lisää ”kunnallista varhaiskasvatusta”! Lapset ”laitokselta” suoraan sen piiriin. Näin tulee tasapainoisia ja oikein asennoituneita kansalaisia, joiden elämänarvot ovat kohdillaan.
Yhteiskunta myös päättämään mikä on paras malli perheiden lastenkasvatuksessa. Hyvää seuraa.
Systeemihän on suora kopio DDR:stä ja Neuvostoliitosta. Opiksi voisi sieltäpäin ottaa myös sen, että nuoret vietiin kesiksi ”talkoisiin” rakentamaan vaikka Siperian rataa.
Meillähän se voisi muutaman viikon työskentely raikkaassa ulkoilmassa, vaikka marjanpoiminta leireillä. (Rajallisin nettiyhteyksin)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#3

Mikäli Ylen haastattelemaan asiantuntijaan voimme luottaa -ja kehen sitten- nuorten väkivaltaisuus on koronaviruksen aiheuttama, koska se on selvästi lisääntynyt juuri koronan alkamisen jälkeen.

Lausunto osui sopivasti samalle päivälle, jolloin tilastokeskus julkaisi tilastonsa väkivaltailmiön jakautumisesta syntymäperän mukaan. Sen mukaan ulkomaalaisilla on tilastossa yliedustus. Vai olisiko yle-edustus (suosituimmuusaseman mukaan).
Suomea tilastoissa edustamaan on päässyt edustamaan melko lavealla tulkinnalla.

Niin kauan kuin päättäjät pettävät itseään (suku)juurisyistä, saamme nauttia hyvinvointivaltiomme tarjoamasta jännityksestä ilman huolta sen päättymisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Ninakin. No niin: Ratkaisu on Raamatussa, mutta; Sielunvihollinen sitä ratkaisua; tahtoo estää. Matt. 6: 33,34. Kunhan nyt ensin rukoillaan jumalaton hallitus nurin; niin sitten; Elämä elpyy: Ja ylpeä leppyy; ja kaikilla on; Rauha ja Rakkaus; ja jokainen meistä; on; ”ihana pakkaus.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000