Perussuomalaiset

Mirva Närhi

Katsaus taksialaan ennen lakimuutosta ja sen jälkeen

Tarkastellaanpa hieman mitä taksiala oli ennen lakimuutosta. 

Takseille oli ajovuorot, ryhmät montako autoa kuuluu ryhmään, montako on vuorollaan ajossa. Näin pystyttiin takaamaan taksin saatavuus myös hiljaisena aikana. Vilkkaana aikana autoja lisättiin vuoroihin ja isojen tapahtumien aikaan kaikki autot olivat ajossa. Esteettömille autoille oli rajattu aika arkisin milloin niille välitettiin vain isoille autoille tarkoitetut kyydit ja henkilöautot hoitivat muut asiakkaat. Autot olivat liikkeessä, asiakkaita riitti kaikille. Kelakyydit välitettiin paikallisesti joka varmisti sen että, välitysyhtiön työntekijät tuntevat kaupungin ja asuinalueet. Kuljettajat sekä taksikeskuksen henkilökunta tuli tutuksi asiakkaille. Ajoja riitti niin päivällä kuin yölläkin kun, autoja oli sopiva määrä ajossa. Autoja oli ajossa suhteessa siihen mikä on tarve. Kyydit hoidettiin yhdellä laitteella, yritykselle vähemmän kuluja. Asiakkaat luottivat taksipalveluun. Kyytien välitystysketjut olivat suunniteltu loogisesti niin että, mahdollisimman vähän tulisi hukka-ajoa autoille, kyyti välitettiin lähinnä vapaana tai kohta vapautuvalle autolle. Taksiyritykset tienasivat ja kuljettajat tienasivat. Tämä lyhyesti mitä vanhoina hyvinä aikoina oli. 

Mennäänpä nyt nykyhetkeen.

2018 taksiala koki ison muutoksen kun, laki muuttui. Autoja tuli lisää joten kyytien jakajia on nyt enemmän mikä tarkoittaa myöskin sitä että, kyytien määrä per auto on vähäisempi. Taksinkuljettaja ei tiedä montako autoa on ajossa koska, nyt saa tulla ja mennä tai olla tulematta. Hiljaisena aikana ei voi tietää onko takseja ajossa vaiko ei. Ja miten sitä hehkutettiin miten takseilla vaan lisääntyy ajot hyvä ettei rekka-autojakin pyydetty ajamaan kun, niin paljon lisääntyy ajot. No eihän ne kyydit siitä lisäänny kun, Suomessa käytetään taksi vain silloin kun on tarve eikä muuta liikkumis mahdollisuutta ole. Laitteita on autoissa saattaa olla 2 tai 3, kelakyydeille oma, vammaispalvelun kyydeille oma ja muille kyydeille oma. Taksiyrittäjien kulut ovat lisääntyneet koska, laitteet ovat vuokralaitteita niistä menee kulut, kyydin välityspalkkiot sekä kela ja vammaispalvelun kyydeistä alennus. Näiden kyytien alennus johti siihen, että ne jotka kustantavat kyydit itse niiden osalta hinnat nousivat myöskin niiden osalta hinnat nousivat jotka käyttävät taksirahakortteja. Ei hinnat voi hiljaisena aikana laskea kun, kulut on katettava joka tapauksessa. Kelakyytejä alkoi kilpailutuksen jälkeen välittämään Prokeskus joka ei sijaitse edes Jyväskylässä eikä näin ollen ole tietoakaan paikallistuntenmuksesta eikä sitä taida olla vieläkään koska, keskuksen mielestä Keljon marketit ovat lähempänä keskussairaalaa kuin Hippos. Alkuperäinen ajatus oli se että, taksinkuljettaja kuittaa kyydin Jyväskylässä ja vie asiakkaan esim. Kuopioon Kyssiin ja saa sieltä jatkokyydin johonkin, näin se aluksi toimi kunnes välitysyhtiö päättikin periä maksun siitä mikäli haluaisi jatkokyydin Prokeskuksen välittämällä alueella. Kukapa sitä lähtee maksamaan kun, ei sekään takaa jatkokyytiä. Taksinkuljettajien palkat ovat laskeneet lain muutoksen myötä. Osa taksiyrittäjistä on lopettanut liiketoiminnan kannattamattomana. Tämmöistä alalla pääasiassa on nyt. 

Muutama lause korona ajasta. Korona aiheutti ennennäkemättömän kadon. Viimeisen vuoden aikana 1200 kuljettajaa eli noin 10% taksikuskeista on luopunut liikenneluvasta. Monelle tämä on todella surkeaa aikaa, tulot eivät riitä edes ruokaan, asumiseen tai muuhun perustason elämiseen. Mikäli palkka maksettaisiin työehtosopimuksen mukaisesti valtaosalla kuljettajista loppuisivat työt ainakin korona-aikana, koska työnantaja ei yksinkertaisesti pysty maksamaan palkkaa odotusajalta jos, kyytejä ei ole. Taksialalle olisi hyvä saada yleispätevä työehtosopimus. Sen ansiosta esim.taksien kilpailutukset jouduttaisiin tekemään sellaisilla summilla joista, pystyy maksamaan kuljettajilla kohtuullisen palkan. Nyt kilpailutus tarkoittaa sitä, että hinnat tippuvat, hintaa on jakamassa liian monta välikättä. Kilpailetut hinnat ajavat yrittäjänkin toimeentulon ahtaalle. Tässä näin laajemmin miten taksiala on kärsinyt korona-ajasta ei siis koske Jyväskylää pelkästään. 

Kunnan on otettava kilpailutuksissa nyt huomioon taksiala. Mikäli yritykset kassakriisin tai konkurssin vuoksi lopettavat toimintansa on kuljetusten järjestäminen tulevaisuudessa todella vaikeaa. Takseilta on lähtenyt lähes kaikki ajot nyt. 

Lopuksi on pakko todeta että, miten meni noin niinku omasta mielestä tämä lakiuudistus.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Nimetön
#1

En voisi olla kauempana taksialasta, enkä ole taksia käyttänyt varmaan viimeiseen 5 vuoteen. Sitä ennenkään en juuri koskaan. En tiedä yhtään mitään taksialasta eikä mitään kokemusta siitä kuinka se ala toimii käytännössä. Ja minun kaltaiseni ovat tehneet lait koskemaan taksialaa. Oliskohan pitänyt kunnella taksiyrittäjiä ympäri Suomen. Taksiala on varmaan aika erilaista syrjäseudulla verrattuna Helsingin keskustaan. Voimia taksiyrittäjille ja kuskeille! Ja muistakaa tekin äänestää muutoksen puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mitkä puolueet olivat hallituksessa kun tämä mätä laki tehtiin, kysynpä vaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vuoden 2018 heinäkuussa voimaan astunut taksilakiuudistus on silloisen liikenneministerin Anne Bernerin (kesk) kätilöimä. Siniset perustettiin kesällä 2017. Sanonpahan vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Hämmentynyt
#7

Kokoomus, Suomen Keskusta ja persujen Smurffiveljeskunta Siniset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Mirvakin. Kyllä paholainen on päässyt laittamaan taksialaan vahvasti kätensä. Tuttuus ja turvallisuus, taitaa olla: Tipo tiessään? Suomeen rukoillaan, Kristillinen Hallitus, ja: Lähtöohje Raamatusta Matt. 6:33,34, muutenhan kaikki yritykset menevät belsebuulle, ja toiminta on, tämän taksialan kaltaista, hajanaista,- epävarmaa toimimista. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Mirvakin. Kyllä 😈 paholainen on saanut laittaa vahvasti taksialaan kätensä. Tuttuus ja turvallisuus-, taitavat olla, Tipo tiessään. Suomeen Rukoillaan, Kristillinen Hallitus, ja: Lähtöohje RAAMATUSTA, Matt. 6:33,34 muutenhan, melko Kaikki yritykset menevät belsebuulle, ja toiminta On tämän taksialan kaltaista, hajanaista, epävarmaa toimimista. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ennen täällä maaseudulla taksikuski kysyi että paljonko tejuotte tänä iltana että tietää ottaa rahaa mukaan. Ja tietys kyyti jäi vielä maksamatta maksettiin pois kun saatiin jostain hankittua rahaa.
Yksi kertoi että sanoin taksikuskille että maksan hillarahoilla velta poise kesällä, ja näin oli myöts tapahtunut. Että sellaista oli ennen taksiala maaseudulla joskun 60 vuotta sitten. Nykuisestä käytännöstä ei ole kokemusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000