Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Vihdoinkin hallitus tekee selvityksen kasvomaskien käytöstä

Hallituksen tiedotustilaisuudessa 4.5.tuli vihdoinkin hallitukselta ulostulo, että kansalaisten kasvomaskien käyttöä julkisilla paikolla aletaan selvittämään. Ministeri Ohisaloa kertoi, että hallitus tekee selvityksen kansalaisten kasvomaskien käytöstä. 5.5. Ylen haastatteleman sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan maskien käytön hyödyllisyydestä ei ole riittävää näyttöä. STM käynnistää selvityksen maskien käytöstä, joka valmistunee kesäkuun loppupuolella.

Tartuntojen määrän kasvu todennäköisesti kiihtyy, kun rajoituksia puretaan. Yhdessä muiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kanssa kasvomaski on tehokas tapa ehkäistä viruksen leviäminen. Turvavälejä on mahdotonta noudattaa useilla julkisilla paikoilla, julkisessa liikenteessä tai vaikkapa ruokakaupoissa.

Tein jo 6.4. kirjallisen kysymyksen ministerille, miten ja milloin hallitus on aikonut ohjeistaa tai pyytää jotain tahoa ohjeistamaan kansalaisia käyttämään kasvomaskeja. Tein myös 14.4. kirjallisen kysymyksen ministerille, voisiko valtio kustantaa kansalaisille suojamaskin estääkseen tartuntojen leviämisen. Minun mielestäni pitäisi. Maski estää oireetonta taudinkantajaa tartuttamasta muita. Maskin tehtävä on täydentää muuta ohjeistusta ja rajoituksia viruksen torjunnassa.

Jos maskien käyttö olisi pakollista, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan julkinen valta maksaisi maskit ja jos maskien käytöstä annettaisiin vahva suositus, myös silloin julkisen vallan täytyisi osallistua kustannuksiin.

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus on tehnyt jo 8.4. tiedotteen, jossa sanotaan, että kasvonaamioiden käyttöä yhteisössä voitaisiin harkita, etenkin kun käy kiireisessä, suljetussa tiloissa, kuten ruokakaupoissa, ostoskeskuksissa tai käytettäessä julkista liikennettä.

1.4.2020 jälkeen EU maista Liettua, Itävalta, Tšekki ja Slovakia ovat suositelleet kasvomaskien käyttöä julkisilla paikoilla liikkuessa.

Espanjan hallitus määräsi maskit pakollisiksi julkisessa liikenteessä.

Belgiassa maski on pakollinen yli 12-vuotiailla julkisissa kulkuvälineissä metrossa, bussissa, junassa ja raitiovaunussa. Hallituksen mukaan kasvomaskien käyttö on edellytys talouden uudelleenkäynnistämiselle.

Britanniassa kolme lentokenttää on määrännyt matkustajat peittämään kasvonsa. Lufthansa ja useat amerikkalaiset lentoyhtiöt vaativat matkustajia käyttämään kasvosuojia.

Yhdysvaltain tautiviraston päällikkö Nancy Knight suosittelee mitä tahansa suojaa kasvoille, koska kukaan oireeton ei tiedä, onko taudin levittäjä vai ei. Monissa Yhdysvaltain osavaltioissa on jo voimassa maskipakko ja ulkona liikkuessa on pakko käyttää kasvojen edessä jonkinlaista suojaa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen joka johtaa HUSin epidemiologista yksikköä, joka suunnittelee, ohjaa ja koordinoi tartuntatautien torjuntaa 24 kunnan HUS-alueella suosittelee kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa. Maskien käyttöä on suositellut myös THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000