Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Miksi ministereiltä ei saa vastauksia?

Eikö uskalleta ottaa kantaa? Tein tammikuussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, kuinka hallitus aikoo puuttua lastensuojelullisesti toimintaan, jossa lapset kotonaan altistuvat terroristijärjestön propagandavideoille ja aseita käytetään lapsien leluina?

On uutisoitu, että lapsille on näytetty terroristijärjestön propagandavideoita ja oikeat aseet ovat olleet ainoita leluja. Viime aikoina on uutisoitu suojelupoliisin olevan huolissaan Suomessa tapahtuvasta radikalisoitumisesta, jota on ollut havaittavissa osassa perheissä. Ministeri Kiurun vastaus oli pitkälti kopio lastensuojelulaista yms. Varsinaiseen kysymykseen hän ei ottanut kantaa.

Väkivaltainen ideologia tekee väkivallasta hyväksytyn tavan toimia ja kannustaa väkivaltaan. Havaittu tilanne on vakava ja otettava tosissaan. Aiheesta ei ole syytä vaieta. Vaikka vanhemmat ovat aina vastuussa kasvatuksesta, on myös yhteiskunnalla vastuu silloin, kun puhutaan lasten radikalisoinnista. Vanhemmilla saa olla erilaisia ideologioita ja poliittisia kantoja. Nyt kyseessä on kuitenkin toiminta, missä lapsia kasvatetaan väkivaltaiseen ideologiaan ja sellaiseen tulee myös yhteiskunnan puuttua.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

”Miksi ministereiltä ei saa vastauksia?”

Ei saa mihinkään mitään vastauksia, koska Macron ei ymmärrä suomen kieltä eikä näitä suomalaisia kysymyksiä tulkata Macronille. Tiedon kulun suunta Suomessa on tällä hetkellä Macronilta Suomen hallitukselle, jonka onkin syytä kuunnella Macronia todella herkällä korvalla – muuten ”tulee turpiin” ja EU-virat jää saamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000