Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Toteutuuko annetut rokoteaikataulut?

Hyvin organisoidut rokotukset ovat tärkeitä, jotta pandemia saadaan hillittyä. Rokotteiden hankinnan ja jakelun täytyy olla takkuamatonta. EU-komissio on jo tammikuussa kehottanut rokottamaan yli 80-vuotiaat ikäihmiset ennen maaliskuuta. Eri puolilla Suomea tilanne vaihtelee huomattavasti. On ollut ongelmia saada rokotteita.

Samoin EU-komissio on kehottanut, että vähintään 80% terveydenhuollon työntekijöistä olisi rokotettu ennen maaliskuuta vuonna 2021. Rokotustahti tuntuu hitaalle sen myötä paluu entiseen normaaliin karkaa koko ajan kauemmaksi. Tein kirjallisen kysymyksen, miten aikataulut pitävät paikkaansa ja mitä Suomi aikoo tehdä, että EU-komission kehotus toteutuu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000