Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotettava

Suomen yrittäjistä noin kaksi kolmasosaa eli 182 000 (vuonna 2018) on yksinyrittäjiä. Kyse on siis merkittävästä joukosta, jotka osaltaan kannattelevat Suomen taloutta.

Suomessa työntekijän palkkaukseen liittyy monenlaista byrokratiaa ja järjestelyitä. Suomessa on paljon yksinyrittäjiä, jotka voisivat joko vakituisesti tai määräaikaisesti tarvita työtekijän tai työntekijöitä. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista ja työllistämistä tulisi helpottaa ja yksinkertaistaa.

Usein yksinyrittäjällä on iso kynnys palkata juuri se ensimmäinen työntekijä. Muutos yrittäjästä työnantajaksi on iso. Se tuo mukanaan myös monenlaisia huolia ja kysymyksiä; osaanko valita juuri oikean työntekijän tehtävää, mitä jos töitä ei riitäkään, työnantajan byrokratia ja lainsäädäntö ym? Koronan myötä myös yrittäjille on tullut aivan uudenlaisia riskejä yritystoimintaan ja sen jatkuvuuteen. Lähihistoriamme laajimmat valtiovallan rajoitukset monien yritysten toimintaan, vaikkakin aiheelliset, ovat varmasti nostaneet monilla yksinyrittäjillä kynnystä sen ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun 2020 lopussa 315 000 työnvälityksen säädösten mukaan tilastoitua työtöntä työnhakijaa. Määrä oli 86 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Jos ensimmäisen työntekijän palkkausta helpotettaisiin, voisi se vaikuttaa myönteisesti Suomen työllisyyteen.

Tein kirjallisen kysymyksen, kuinka on suunniteltu helpotettavan ensimmäisen työntekijän työllistymistä ja palkkaamista yrityksiin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000